15.2.2019

Eroon repsahduksista

Helmikuu lähenee loppuaan, samoin kuin monet tammikuussa aloitetut dieetit. Tavallaan on hyvä, että tyhmistä dieeteistä luovutaan. Samalla on kuitenkin ollut taas surullista seurata, miten ihmiset vaativat itseltään tosi kurinalaista syömistä, ja sitten soimaavat itseään, kun epäonnistuvat kohtuuttomissa tavoitteissaan ja lopulta luovuttavat.


Jos dieettiä ei pysty noudattamaan paria kuukautta pidempään, dieetti on yksinkertaisesti liian tiukka. Kukaan meistä ei pysty, eikä kenenkään oikeasti tarvitsisi, syödä koko ajan vain terveellisesti (mitä pelkkä terveellinen syöminen edes on?). Jos dieetti kieltää kaiken "herkuttelun", on ymmärrettävää, että alkaa tehdä mieli herkkuja. Kun sitten dieetistä poikkeaa ja herkuttelee, tuntee itsensä epäonnistuneeksi ja huonoksi. Monta peräkkäistä epäonnistumista saa helposti luovuttamaan ja lopettamaan kaiken yrittämisen. Kunnes koittaa taas tammikuu.

Entä jos syömisissään noudattaisikin ehdottomuuden sijaan monen ravitsemusasiantuntijankin suosittelemaa 80/20-periaatetta? Ideana siis on, että syömisen ei tarvitse olla 100-prosenttisesti terveellistä, vaan riittää, että 80 % valinnoista on järkeviä. Loput 20 % voi sitten valita muilla perusteilla omia mielitekojakin kuunnellen.

Väitämmekin, että noudattamalla tiukkaa dieettiä, josta väistämättäkin "repsahtelee", ruokavalio saattaa lopulta olla hyvin samankaltainen kuin mitä se olisi, jos noudattaisi sallivampaa ruokavaliota, johon "sattumat" kuuluvat. Tällöin suurin ero onkin siinä, miten herkutteluun ja ruokavalion sattumiin suhtautuu: ovatko herkkuhetket epäonnistumisia vai hetkiä, joista on lupa nauttia osana normaalia ruokavaliota? Elämäkin on kivempaa, jos voi ajatella onnistuneensa ruokavalinnoissaan sen sijaan, että soimaisi itseään epäonnistumisista.

Jos painonhallintapuheessa siirryttäisiin tällaiseen joustavaan ja sallivaan ajatusmalliin, päästäisiin eroon myös Aiviksen inhokkisanoista: repsahduksista, sortumisista ja ruotuun palaamisista. Näitä sanoja ei enää yksinkertaisesti tarvittaisi, sillä sattumat eivät pilaa terveellistä ruokavaliota.


24.1.2019

Kaikkea on kokeiltava (paitsi ravitsemussuosituksia)?

Ravitsemussuositukset perustuvat laajaan tutkimusnäyttöön terveyttä edistävästä ruokavaliosta. Luulisi siis, että nämä asiantuntijoiden laatimat suositukset olisivat vahvoilla, jos terveellinen syöminen kiinnostaa, ja miettii itselleen sopivaa ruokavaliota. Näin ei kuitenkaan ole. Jostain syystä on paljon suositumpaa hurahtaa vaihtoehtoisiin dieetteihin, joiden vetovoimaa on järjellä vaikea ymmärtää.

Kuva: Unsplash

Oma bisnes terveyden edistämisen edellä

Miksi itseoppineet ravitsemusgurut eivät hyödynnä tutkimustietoa, vaan kauppaavat yleensä jotain ihan päinvastaista? Pronutritionist-blogin Reijo Laatikainen avaa asiaa hyvin uudessa kirjassaan. Hän kirjoittaa, että hyvinvoinnista ja ravintovalmennuksesta on tullut iso bisnes. Jotta itseoppineet gurut voisivat kilpailla ravitsemustieteen ammattilaisia vastaan hyvinvointisektorilla, heidän täytyy tarjota jotakin muuta kuin tutkittuun tietoon perustuvaa ravitsemusneuvontaa. On aika selvää, että tällöin ei mennä ihmisten terveys ja hyvinvointi edellä, vaan tärkeintä on oma bisnes.

Tutkimusnäyttöä vastaan

Mitä sitten tarjotaan? Kun ravitsemussuositusten mukaan perusruokavalio riittää, niin ruvetaankin kauppaamaan mitä ihmeellisempiä ravintolisiä. Tai kun ravitsemussuositusten mukaan kovat rasvat kannattaa vaihtaa pehmeisiin, niin vannotaankin juuri kovien rasvojen nimeen. Tai kun ravitsemussuosituksissa mainitaan täysjyvävilja- ja maitotuotteet, niin aletaankin mustamaalaamaan niitä. Tai kun ravitsemussuosituksissa punaisen lihan syöntiä suositellaan rajoittamaan, niin ruvetaankin vähättelemään lihansyönnin haittoja.

Tutkimusnäytön tulkitseminen täysin päinvastaiseksi tuntuu järjenvastaiselta, mutta valitettavasti sekin myy. Aina löytyy niitäkin ihmisiä, joita ravitsemus kiinnostaa, mutta jotka eivät arvosta asiantuntijoita, tutkimuksia tai viranomaistahoja yhtään.

Oma olo kertoo enemmän kuin tuhat tutkimusta?

Vaihtoehtoisissa dieeteissä vedotaan tutkimusnäytön sijaan omaan hyvään oloon. Valitettavasti oma tämän hetkinen olo ei aina kerro sitä, onko joku ruokavalio pidemmän päälle hyvä vai ei. Se, että parikymppinen hyvinvointibloggaaja pysyy terveenä ruokavaliolla kun ruokavaliolla, ei ole mikään ihme. Harva dieetti on sellainen, että se sairastuttaisi heti. Toisaalta sellaisiakin tarinoita jo löytyy. Osa rajoittavistakin dieeteistä voisi olla ihan järkeviä oikein toteutettuina, mutta gurujen ylpeys tai osaaminen ei anna periksi myöntää dieettiensä ongelmakohtia.

Ravitsemussuositukset sen sijaan perustuvat tutkimuksiin, joissa eri ruokavalioiden pitkäaikaisia terveyshyötyjä ja -haittoja on seurattu. Tällainen tieto ei vaihtoehtodieettien keksijää paljoa hetkauta, vaan joku voi esimerkiksi päättää alkaa promoamaan dieettiä, jossa syödään vain banaaneja. Ihmiset lähtevät tähänkin mukaan, vaikka kukaan ei olisi ikinä noudattanut kyseistä dieettiä paria päivää kauempaa.

Kuva: Unsplash
Kumpi laitetaan?

Tuntuu ihan nurinkuriselta, että asiantuntijoiden laatimat, terveyttä edistävät ja tutkimusnäyttöön perustuvat ravitsemussuositukset eivät vaan millään kelpaa. Asiantuntijat raatavat niska limassa tehden tutkimuksia ja kahlaten läpi tutkimusnäyttöä, jotta saataisiin tietoa terveellisestä ruokavaliosta. Sen jälkeen kaikki tämä vielä tarjoillaan ilmaiseksi ja helposti ymmärrettävässä muodossa, jotta kaikilla olisi mahdollista toteuttaa terveellistä ruokavaliota.

Sen sijaan rahantekomielessä tehdyt dieetit, joissa vähät välitetään tutkimusnäytöstä ja luotetaan vain omaan oloon ja hyvään fiilikseen, tuntuvat porskuttavan. Kun itseoppineet gurut tekevät ravitsemussuosituksista oman vaihtoehtoisen dieettinsä kääntämällä ruokapyramidin ylösalaisin ja vaihtamalla "vähennä"-kehoitusten tilalle "lisää" ja toisinpäin, niin johan ihmiset innostuvat. Tähän vielä hintalappu päälle, niin dieetti kuin dieetti viedään käsistä kerta toisensa jälkeen.

Toivottavasti joskus vielä ymmärrettäisiin, että on ehkä vähän hölmön hommaa kokeilla kaikkea muuta, kun saatavilla olisi aivan ilmaiseksi tutkitusti terveyttä edistävät ravitsemussuositukset.

3.1.2019

Tammikuu - aika jättää tyhmimmät elämäntapamuutokset tekemättä

Tammikuussa monille iskee tarve tehdä elämäntapamuutos. Lehdet ja internet ovatkin täynnä erilaisia neuvoja muutosten tekemiseen. Osa neuvoista on hyviä, mutta joukkon mahtuu myös kyseenalaisia vinkkejä. Seuraavat "remontit" saattavat houkutella, mutta toivomme, että harkitset vielä niiden järkevyyttä ja tutustut blogiarkistomme helmiin!

@unspirational

1. Aloita superdieetti

"Tämänkaltainen dieettibisnes ei ole pelkästään toimimatonta painonhallintaan, vaan myös asiakkaan ohjaamista häiriintyneeseen syömiskäyttäytymiseen." (Puntarissa dieettibisnes, 14.1.2018) 

2. Laita rahasi epämääräisiin ravintolisiin

"Ilman ravitsemusymmärrystä hurjatkin myyntipuheet saattavat kuulostaa kovin vakuuttavilta. Siksi päätimme kirjoittaa pienen blogijutun, josta voi olla apua, jos joutuu vastaavaan tilaisuuteen." (Epätasapaino faktojen ja käärmeöljykauppiaan väitteiden välillä, 8.12.2016) 

3. Maksa paleovalmennuksesta

"Valmennus voi tietysti olla rahan arvoinen, mutta siltä varalta, että haluat säästää, tarjoamme ihan ilmaiseksi vastaukset kysymyksiin, joihin paleovalmennus lupaa vastata." (Ilmainen paleovalmennus! 10.3.2017) 

4. Laihduta viisi kiloa, jotta olisit onnellisempi

"Aivosumutorvi kannustaa tavoittelemaan onnellisuutta nyt ja tässä hetkessä sen sijaan, että onnellisuus odottaa viiden laihdutetun kilon tai sadan juostun kilometrin päässä." (Onnellinen sitku vai nytku? 2.1.2017) 

5. Jätä gluteeni ja maito pois

"Ylipäätään ajattelen, että meidän pitäisi miettiä ruokavalioitamme enemmän sen kautta, mitä niiden kannattaisi sisältää kuin mitä ne eivät saisi sisältää. Ruokavalion terveellisyys kun pääasiassa muodostuu siitä mitä syömme, ei siitä mitä emme syö." (Tonton-dieetit - oikotie terveelliseen ruokavalioon? 16.9.2018) 

6. Valitse vain luomua, mahdollisimman vähän käsiteltyjä vaihtoehtoja ja tuotteita, joiden ainesosaluettelot ovat selkeitä ja lyhyitä

"Voidaan toki kysyä kumpi on luonnollisempaa - saada "haastavat vitamiinit" täydennetyistä elintarvikkeista vai ravintolisistä? Tästä voidaan olla montaa mieltä, mutta itsestäni on ainakin ristiriitaista, että luonnollisen ruokavalion nimeen vannovat hyvinvointibloggaajat promoavat (turhiakin) lisäravinteita, joista luonnollisuus on aika kaukana." (Mielikuva luonnollisuudesta myy, mutta trendituotteet häviävät vertailussa tylsemmille taviselintarvikkeille, 4.7.2018) 

7. Valitse vegaanituotteita terveyssyistä

"Vegaanituotteet ovat usemmiten hyvä valinta eettisistä ja ympäristösyistä, mutta jos valintoja tehdään vain terveyshyötyjä tavoitellen, ei asia ole niin yksinkertainen. Ihan sokeasti ei kannata valita vain sitä mikä ehkä kuulostaa terveellisemmältä vaihtoehdolta, vaan oikeasti tutustua pakkausmerkintöihin." (Onko vegaaninen vaihtoehto aina terveellisin? 11.3.2018) 

8. Laske kalorit ja punnitse jokainen suupala

"Kaloreiden laskenta ja ruokien tarkka punnitseminen on ehdottomasti turhan tarkkaa puuhaa (josta samalla se todellinen tarkkuus kuitenkin puuttuu!). Terveellisen aterian pystyy koostamaan ilman keittiövaakaa." (Tarkasti laskettua - blanko kana 75 g/164,25 kcal, 19.9.2016) 

9. Vaihda herkut terveellisempiin vaihtoehtoihin

"Silloin tällöin herkuttelussa ei ole mitään väärää, vaikka sellaisen kuvan naistenlehdistä nykyään saakin. Näistä jutuista välittyy kaikkea muuta kuin rento ja mutkaton suhde syömiseen." (Tekeekö mielesi herkutella terveellisesti? Oikeastaan ei. 4.6.2016) 

10. Korvaa sokeri muka-sokerittomilla vaihtoehdoilla

"Aika usein sokerittomiksi väitetyissä leivonnaisissa näkee hedelmien lisäksi makeuttajina juuri hunajaa tai siirappeja. Ne eivät valitettavasti ole sokerittomia tai valkoista sokeria juurikaan terveellisempiä vaihtoehtoja. Väittämällä muuta huijaa vain itseään." (Moni (sokeriton) kakku päältä kaunis ja makea sisältä, 31.7.2017)


Photo by Brooke Lark on Unsplash


Tammikuu on täynnä houkutuksia - vahvinkin meistä voi sortua lupaavalta kuulostavaan pikadieettiin tai muuhun kikkakolmoseen. Jos kuitenkin selviät tammikuun ilman suurempia repsahduksia, lupaamme, että jo helmikuussa helpottaa!

21.12.2018

Kevyempi vai rennompi joulu?

Kuluvalla viikolla Radio Suomen Päivässä keskusteltiin otsikolla "Kevyempi linja jouluna - kata joulupyötään myös herneitä ja rypsiöljyä". Juttua mainostettiin Twitterissä näin: Jouluateria on helposti vuoden raskain ateria. Miten joulusta saisi edes hieman kevyemmän?

Photo by rawpixel on Unsplash

Emme millään ymmärrä ajatusta, ettei edes jouluna saisi syödä hyvällä omallatunnolla, vaan päällimmäisenä mielessä pitäisi olla keventäminen. Miksei edes joulu saisi olla vapaa kaloriajattelusta? Terveellinen syöminen on tärkeää, mutta niin on myös joustava ja rento suhde ruokaan ja syömiseen. Silti rentouteen kannustaminen unohtuu meiltä asiantuntijoiltakin valitettavan usein.

Jouluruokien terveellisyydestä ja kaloripitoisuuksista stressaaminen tuntuu myös siksi turhalta, että näitä ruokia syödään yleensä vain muutamana päivänä vuodessa. Juhlapyhät eivät pilaa kenenkään painonhallintaa, mutta jatkuva syömisestä stressaaminen sitä kyllä vaikeuttaa. Ravitsemussuositustenkin mukaan ruokavalioon mahtuu "sattumia", eli kaiken syömisen ei tarvitse olla viimeisen päälle terveellistä. Usein puhutaankin 80/20-periaatteesta, eli kun syö 80 % terveellisesti, voi loput 20 % syömisistä valita muutenkin kuin terveysperusteisesti. Terveellinen syöminen ei siis vaadi "täydellistä syömistä".

Jos kuitenkin koet olosi turvattomaksi ilman ohjeita siitä, miten syödä ennen joulua, jouluna ja joulun jälkeen, suosittelemme ehdottomasti lukemaan ravitsemusterapeutti Katri Mikkilän jutun Syömishäiriöliiton blogista. Nämä ohjeet voimme täysin allekirjoittaa!


30.11.2018

Työlki ellää mut kaupal rikastuu

Opiskeluaikoina meillä oli ravitsemustieteen ainejärjestössä haalarimerkki, jossa ETK (elintarviketieteiden kandidaatti) oli väännetty ElintarvikeTeollisuuden Kätyriksi. Tämä tuntui silloin vielä hauskalta vitsiltä, mutta nykyään ei enää naurata, kun on huomannut, ettei termi ole kaikille pelkästään vitsi. Meitä ravitsemustieteilijöitä on syytetty esimerkiksi siitä, että pilaamme ravitsemussuosituksilla ihmisten terveyden ja olemme lahjottavissa. Näitä syytöksiä esittävät ihmiset, jotka vastustavat yleisesti kaikkea "virallista". Heidän mielestään yliopistosta ei saa puolueetonta tietoa, ja tutkijat ja professorit ovat ihan pihalla alansa asioista. Näitä väitteitä esittävät ihmiset, jotka eivät yleensä ole itse tehneet päivääkään tutkimustyötä tai edes opiskelleet alaa. Usein nämä itseoppineet ravintogurut haluavat näillä syytöksillään kohottaa omaa asemaansa. Toisin kuin virallinen taho, he tietävät miten asiat oikeasti ovat ja tekevät täysin pyyteettömästi työtään ihmisten hyväksi. Luonnollisesti heillä ei myöskään ole pelissä minkäänlaisia taloudellisia intressejä.


Hei tippaa vähän.
 
Nämä syytökset tuntuvat epäasiallisilta ja epäreiluilta. Onko asia todella niin, että me täällä yliopistolla pilaamme ihmisten terveyden ja olemme hukkumaisillamme lahjuksiin?  

Kansanterveyttä pilaamassa

Meillä on ravitsemustieteen osastolla käynnissä useita projekteja. Dagis-tutkimus, jossa itsekin olemme mukana, pyrkii edistämään päiväkotilasten hyvinvointia ja kaventamaan sosioekonomisia eroja elintavoissa. Inhottavaa. Toisessa projektissa, jossa olemme mukana, tarkoituksena on digitaalisen sovelluksen avulla tutustuttaa päiväkotilapsia kasviksiin ja lisätä niiden hyväksyttävyyttä sekä opettaa lapsille itsesäätelytaitoja. Rumaa. Kollegoiden ScenoProt-hankkeessa tutkitaan, miten siirtyminen eläinproteiinipainotteisesta ruokavaliosta kasviproteiinipainotteiseen ruokavalioon vaikuttaa paksusuolisyöpään ja kakkostyypin diabetekseen liittyviin tekijöihin. Ilkeää. Vastikään päättyneessä Preview-tutkimuksessa taas oli tarkoitus selvittää paras mahdollinen ravitsemus- ja liikuntasuositus kakkostyypin diabeteksen ehkäisyyn. Törkeää. Tässä vain muutamia esimerkkejä iljettävistä hankkeista, joilla korruptoituneet yliopistoihmiset koettavat mädäntää suomalaista yhteiskuntaa.


Rahan takii

Voimme luvata, että rikastumaan ei näillä tutkimushommilla pääse. Maisterin palkka on huomattavasti suomalaista mediaanipalkkaa matalampi. Vastikään kirjoitettiin myös tohtorikoulutettavien palkoista ja työolosuhteista. Herättääkö kateutta? Kuten jutussakin tuotiin ilmi, ongelma ei ole pelkkä palkka, vaan myös työsuhteiden määräaikaisuus. Jos tiedät jo marraskuussa, mistä tammikuun palkka tulee, olet hyvässä asemassa. Itse olemme onnellisessa tilanteessa, koska tiedämme, että rahoitusta on mitä todennäköisimmin tulossa, mutta näyttää siltä, että tänäkin vuonna tammikuussa alkava työsopimus allekirjoitetaan joulukuussa. Ja ymmärrämme olevamme etuoikeutettuja saadessamme tehdä töitä työsopimuksella - suuri joukko tutkijoita edistää uraansa henkilökohtaisella apurahalla, joka on työsuhdetta huonompi diili.

Säätiöiden tutkimusryhmille jakama rahoitus ei sekään tipu tilille itsestään. Rahoituksen hakeminen on kovaa (ja monelle turhaa) työtä. Vain pieni osa hakemuksista tuottaa tulosta, ja panos-tuottosuhde on äärimmäisen huono. Ravitsemustieteilijöille rahaa jakavia säätiöitä ei ole liikaa, ja monesti myönnetty summa kattaa yliopiston yleiskustannusindeksi huomioiden vain muutamien kuukausien työskentelyn. Suurellakaan summalla ei välttämättä pystytä rahoittamaan tutkimusryhmän toimintaa useaksi vuodeksi, vaan rahoitusta täytyy koko ajan olla hakemassa lisää.

Entä ne elintarviketeollisuuden rahat sitten? On ilman muuta selvää, että yrityksillä on omat intressinsä myös tutkimusmaailmassa. Tavan tallaajilla tuntuu kuitenkin olevan vääristynyt kuva siitä, miten suuri vaikutusvalta yrityksillä on esimerkiksi tutkimusasetelmiin ja -tuloksiin sekä niiden julkaisuun tieteellisissä lehdissä. Kaiken kaikkiaan olisi aika kestämätön tilanne, jos elintarviketeollisuus ei saisi millään lailla osallistua ravitsemustutkimukseen - joskus tutkimustarkoituksiin tarvitaan elintarvikkeita, joita ei vielä ole kaupan, eikä meillä ole osaamista tai tiloja uusien, mahdollisesti ominaisuuksiltaan normaaleista poikkeavien elintarvikkeiden valmistamiseen. Jos elintarvikeyritys osallistuu tutkimuksen rahoittamiseen, pelisäännöt tehdään yleensä selväksi jo alusta asti, eikä yrityksellä ole esimerkiksi mahdollisuutta estää tulosten julkaisemista, vaikke ne olisivat sille epäsuotuisia (aiheesta laajemmin Pauli Ohukaisen blogissa).

Yhteenveto 

Ravitsemustieteilijöiden ammattitaitoa tai -moraalia kyseenalaistaville syytöksille ei ole mitään järkeviä perusteita, vaan ne perustuvat mitä ihmeellisimpiin salaliittoteorioihin. Mutta mikä näiden syytösten taustalla on? Voisiko olla, että niillä yritetään harhauttaa ihmisten mielenkiinto omista, ei edes niin salaisista, kytköksistä? Kun terveyguru myy huuhaa-pillereiden avulla katteettomia lupauksia ihmisille ja käärii näiltä hyväuskoisilta rahat, ei siinä yllättäen nähdäkään mitään ongelmaa.

15.11.2018

Ruokapäiväkirja on hyvä renki, mutta huono isäntä (osa 2)

Tässä ruokapäiväkirjatekstissä pohdimme erityisesti ruokapäiväkirjan tallentamiseen ja tulosten tulkintaan liittyviä ongelmia. Virhelähteitä liittyy myös ruokapäiväkirjan täyttämiseen, ja niitä olemme pohtineet aiemmassa tekstissä.

Usein törmää erilaisiin nettivalmennuksiin, joissa luvataan antaa palautetta asiakkaan ruokavaliosta. Moni valmentaja tuntuu ajattelevan, että kunhan osaa käyttää jotain tallennusohjelmaa, on pätevä antamaan palautetta. Tupataan ajattelemaan, että kun ravintoaineiden saantilaskelma tulostuu tallennusohjelmasta, on palaute asiakkaalle käytännössä valmis. Helppoa ja kustannustehokasta! Mutta onko ruokapäiväkirjan tallentaminen ja siitä palautteen antaminen niin helppoa ja yksinkertaista kuin kuvitellaan?


Ohjelman valinta

Erilaisia tallennusohjelmia on lukuisia. Osa on maksullisia ja tällöin usein monipuolisempia ominaisuuksiltaan. Netissä on myös ilmaisohjelmia, jotka ovat helppoja ja yksinkertaisia käyttää, mutta ominaisuuksiltaan rajallisempia. Maksulliset ja tutkimuskäytössä olevat ohjelmat voivat erota ilmaisversioista esimerkiksi siinä, että niissä pystyy muokkaamaan reseptejä sekä luomaan uusia reseptejä ja elintarvikkeita. Yksinkertaisemmista ohjelmista löytyvät vain yleisimmät elintarvikkeet ja perusreseptit ilman muokkausmahdollisuutta. Jos saman ruokapäiväkirjan tallentaa kahdella eri ohjelmalla, jotka ovat ominaisuuksiltaan erilaisia ja käyttävät eri elintarviketietokantoja, saadaan kaksi vähän erilaista tulosta.

Tallennusvaiheen kompromissit

Jos tallennusohjelma ei mahdollista omien reseptien tai tuotteiden luomista, on tallentajan tyydyttävä valitsemaan olemassa olevasta valikoimasta paras mahdollinen vaihtoehto. Eli jos valikoimasta ei löydy asiakkaan käyttämään jogurttia, joudutaan tekemään kompromisseja. Mutta mitä silloin priorisoidaan? Tallennanko niin, että rasvat, sokeri, energia vai D-vitamiini menee kohdilleen, jos kaikkea ei saa täsmäämään? Kun kompromisseja joutuu tekemään paljon, on selvää, ettei tallennettu ruokapäiväkirja vastaa täysin asiakkaan syömisiä. Ja on varmaan sanomattakin selvää, että jos saman ruokapäiväkirjan tallentaa kaksi eri tallentajaa, voivat kummankin valinnat, ja siten myös saadut tulokset, olla vähän erilaisia.

Monipuolisempi tallennusohjelmakaan ei välttämättä ole oikotie onneen. Reseptien ja uusien tuotteiden luominen vaatii ravitsemusosaamista ja elintarviketuntemusta. Kuvitellaanpa tilanne, että asiakas on syönyt kahvilassa kakkua, ja kirjannut siitä tunnistamansa ainesosat. Ainesosien määriä tai suhteita hän ei tietenkään pysty kertomaan. Mitä tässä tilanteessa tallennan? Otanko keskiarvo kakkureseptin vai lähdenkö tekemään puutteellisilla tiedoilla uutta reseptiä keksien itse ainesosien suhteet? Ei kovin tarkkaa hommaa kummassakaan tapauksessa. Tai jos asiakas on syönyt uutta proteiinirahkaa, riittääkö, että etsin tuotteen käsiini ja tallennan pakkauksesta ravintoarvot? Valitettavasti täydellinen lista tuotteen kaikista ravintoaineista ei löydy pakkauksesta. Usein esimerkiksi rasvoista ilmoitetaan vain rasvojen kokonaismäärä ja tyydyttyneet rasvahapot, vaikka tuote sisältäisi myös tyydyttymättömiä rasvahappoja. Vitamiineista saatetaan ilmoittaa vain tärkeimmät, vaikka tuote sisältäisi luonnostaan muitakin vitamiineja.

Raakakakku, jossa asiakkaan mukaan pähkinää, suklaata ja kookosta. Huomaatko mitä jäi mainitsematta?
Puutetta ja liikasaantia?

Jos ruokapäiväkirjaa on pidetty vain yhden tai kahden päivän ajan, täytyy se huomioida palautteenannossa. Monia ravintoaineita, kuten esimerkiksi D-vitamiinia, ei saada välttämättä tasaisesti joka päivä. D-vitamiinin saanti on suurempaa niinä päivinä kun syödään kalaa ja saanti tasoittuu, jos lasketaankin keskiarvo pidemmältä ajalta. Jos kirjanpitopäivät eivät ole sattuneet olemaan niitä päiviä jolloin kalaa syödään, saattaa laskelmissa näkyä matalat D-vitamiinin ja EPA:n saannit. Tässä kohtaa voi olla suuri houkutus suositella asiakkaalle kalan tai erilaisten ravintolisien lisäämistä ruokavalioon, vaikka samaa ohjetta ei tarvitsisi antaa, jos ruokapäiväkirjaa olisi pidetty viikon ajalta. Jos kirjanpitopäivälle sattuu karkkipäivä tai juhlat, voi lisätyn sokerin saanti näyttää reilusti suositeltua suuremmalta. Tässäkin pitäisi kuitenkin huomioida, että saanti tuskin on samanlaista joka päivä, vaan tasaantuu pidemmällä aikavälillä.

Saantiarvot kunnossa - kaikki kunnossa?

Jos tulosteessa ravintoaineiden saannit vastaavat suosituksia, voidaanko olla tyytyväisiä ja pyytää asiakasta vain jatkamaan samaan malliin? Kannattaa muistaa, että pelkät saantiarvot eivät vielä kerro ruokavaliosta koko totuutta. Proteiinin saanti voi olla tavoitteissa, mutta ovatko proteiinin lähteet suositusten mukaisia? Samaa täytyy tarkastella hiilihydraattien osalta. Ja jos kalium ja magnesium saadaan keskioluesta, ei tilanne ole ihan yhtä hyvä kuin jos kyseiset kivennäisaineet tulisivat kasviksista.

Tarkkoja arvoja vai karkeampaa palautetta?

Kuinka tarkkaa palautetta kannattaa antaa ruokapäiväkirjasta, jota vääristävät useat sekä täyttäjästä että tallentajasta johtuvat virhelähteet? Vaikka kuinka tekisi mieli antaa tarkkoja saantiarvoja, saattaisi olla järkevämpää pysytellä palautteessa karkeammalla tasolla. Ruokapäiväkirjasta pystyy antamaan hyvinkin paljon palautetta ilman yhtäkään tallennusohjelmaa. Entä jos silmäilisinkin päiväkirjan läpi ja katsoisin miltä ateriarytmi ja ateriakoot näyttävät? Löytyykö kasviksia joka aterialta ja millaisia rasvoja asiakas käyttää? Näyttääkö siltä, että ruokavaliossa on riittävästi kalsiumin ja raudan lähteitä? Onko viljatuotteet pääasiassa täysjyväviljaa? Vaikuttaako syöminen joustavalta ja rennolta? Tällainen palaute voi kuulostaa tylsältä, mutta saattaa olla asiakkaalle paljon hyödyllisempi kuin muka-tarkat saantiarvot.

Lounas tallennettu!
Yhteenveto

Ruokapäiväkirja kuulostaa menetelmänä yksinkertaiselta, mutta tässäkin tapauksessa totuus on tarua ihmeellisempää. Erilaisista virhelähteistä johtuen lopputulos ei välttämättä anna luotettavaa kuvaa yksittäisen henkilön ruokavalion laadusta tai ravintoaineiden saannista, vaikka prosessista saadaankin ulos tarkkoja lukuarvoja. On myös tärkeää pitää mielessä, että ravintoaineiden saannin tulkitseminen (oli kyseessä sitten makrot tai mikrot) ei aina ole suoraviivaista. Ravintoaineiden saanti voi olla suositusten mukaista, vaikka ravintoaineet tulisivat ei-suositelluista lähteistä.

Voihan pettymys, eihän se onni tullutkaan ruokapäiväkirjaa pitämällä. Mutta jos ruokapäiväkirja on näin kertakaikkisen virhealtis menetelmä, miksi sitä silti käytetään tutkimuksissa? Tutkimuksissa selvitetään yleensä suurehkon väestöjoukon ruoankäyttöä. Näin ollen monet yksilötason virheet tasoittuvat (yksi yliraportoi, toinen aliraportoi). Tutkimukset eivät pyri selvittämään yksilötason ravinnonsaantia, vaan tavoitteena on saada kuva väestön keskimääräisestä ravinnonsaannista. Tulosten luotettavuutta lisää se, että käytössä on yleensä ajan tasalla oleva, kattava ja luotettava elintarviketietokanta. Lisäksi koulutetut ravitsemustieteilijät käyvät yleensä päiväkirjat läpi, tarkentavat mahdollisia puutteellisia kirjauksia tutkittavilta ja tallentavat päiväkirjat. Käytössä ovat myös yhteiset tallennussäännöt ja -ohjeet, joilla pyritään minimoimaan tallentajasta johtuva vaihtelu. Ravitsemustieteilijät ovat itse asiassa hyvinkin tietoisia menetelmiin liittyvistä virhelähteistä ja pyrkivät ottamaan ne mahdollisimman hyvin huomioon tutkimuksen tulosten tulkinnassa ja johtopäätöksiä tehdessä.

Aiviksen tuomio

Aivis ei suosittele ruokapäiväkirjan pitämistä varauksettomasti. Huonosti toteutettuna siitä ei ole hyötyä kenellekään. Jos kuitenkin haluat pitää ruokapäiväkirjaa, ota huomioon tässä ja aiemmassa tekstissämme mainitut virhelähteet ja pyydä ammattitaitoista ravitsemustieteilijää tai -terapeuttia tallentamaan se ja tulkitsemaan tulokset kanssasi.

Ruokapäiväkirja on hyvä renki, mutta huono isäntä (osa 1)

Tämä on Aiviksen ruokapäiväkirjakirjoitussarjan ensimmäinen osa (emme vielä tiedä, kuinka monta kirjoitusta aiheesta lopulta teemme). Tässä osassa käsitellään ruokapäiväkirjamenetelmää ja käydään läpi tuloksiin vaikuttavia virhelähteitä, jotka liittyvät ruokapäiväkirjan täyttäjään. Seuraavassa tekstissä tarkastelemme ruokapäiväkirjan tallentamiseen ja tulosten tulkintaan liittyviä ongelmia.

Nyt laitetaan ruokavalio kuntoon! Pidän ruokapäiväkirjaa parin päivän ajan ja kiikutan sen sitten PT:lleni, joka tallentaa sen Finelin ruokapäiväkirjatoiminnolla ja antaa yksityiskohtaista palautetta eri ravintoaineiden saannista. Tämän perusteella hän ehdottaa ruokavaliooni muutoksia ja mahdollisesti myös suosittelee ravintolisiä, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointiani. Mikä muka voisi mennä pieleen? Mietitäänpä.

Annoskuvakirjaa voi käyttää apuna määrien arvioinnissa.

Kirjanpitoaika vaikuttaa tulosten luotettavuuteen

Parin päivän ruokapäiväkirja on helppo nakki, kyllä tästä selvitään. Ongelmana on, että muutaman päivän aikana ei välttämättä tule syötyä kaikkea niitä ruokia, joita ruokavalioon viikkojen, kuukausien ja vuosien kuluessa sisältyy. Mitä pidempään ruokapäiväkirjaa pitää, sitä todennäköisimmin ajanjaksolle osuu myös niitä ruokia, joita ruokavalioon kuuluu harvemmin. Kala on esimerkki tällaisesta ruoasta: joku voi esimerkiksi syödä kalaa suosituksen mukaisesti kahdesti viikossa, mutta ihan sattumalta viidenkin päivän ruokapäiväkirja voi osua sellaisille päiville, jolloin kalaa ei ole syöty. Lisäksi suurimmalla osalla ihmisistä syöminen on erilaista viikonloppuna verrattuna viikonpäiviin. Siksi ruokapäiväkirja pitäisi kulkea mukana ainakin yhtenä viikonloppupäivänä.

Päiväkirjan pito vaikuttaa käyttäytymiseen (sosiaalinen paine)

Ruokapäiväkirja vaikuttaa käyttäytymiseen, myönsimme sitä tai emme - siitäkin huolimatta, että usein päiväkirjanpitäjää rohkaistaan syömään ja juomaan kuten normaalisti. En takuulla kehtaa antaa PT:lleni ruokapäiväkirjaa, josta löytyy merkinnät "Jäätelö, Aino suolainen kinuski 350 g" ja "punaviini 4 dl". Siispä tsemppaan muutaman päivän, kyllä pari päivää voi olla ilman jäätelöäkin. Nappaanpa vielä lounaalla jälkkäriksi lakritsipannacotan sijaan päärynän, voi miten hyvältä näyttää! Mutta miten tämä vaikuttaa lopputulokseen? Kertooko tulos todellisesta ruokavaliostani vai kenties enemmän ruokavaliosta, jota pidän ihanteellisena?

Perjantain lounas, välipala ja päivällinen.

Mitähän tässä oli?

Niille, jotka syövät paljon ulkona, ruokapäiväkirjan pitäminen on erityisen haasteellista. Lounasravintoloista saattaa saada kohtuullisen tarkan ainesosaluettelon, jos jaksaa nähdä vaivaa, mutta hienommissa ravintoloissa ei ehkä ole sopivaa alkaa penätä kokilta reseptiä. Kahvimaito saattaa olla kannussa, josta ei näy, mitä kannussa oikeastaan oli (rasvatonta, ykkös- vai kevytmaitoa, D-vitaminoitua vai luomua, ehkä jopa kaurajuomaa?), ja margariinin rasvapitoisuus voi jäädä arvoitukseksi. Jo tässä vaiheessa ollaan paljon arvailujen varassa.

Ihminen on erehtyväinen

Onkohan tässä nyt 40 vai 80 grammaa raejuustoa? Jopa ammattilaiselle aterian eri komponenttien painon arvioiminen on erittäin haastavaa. Lisäksi meillä ihmisillä on taipumus kaunistella syömisiämme: yleisesti ottaen terveellisenä pidettyjen elintarvikkeiden määrää herkästi liioitellaan, kun taas epäterveellisenä pidettyjen ruokien määrä aliarvioidaan. Kuvia voi käyttää apuna, mutta aina kuvakaan ei auta: perunamuussi voi peittyä kalapuikkojen alle tai kuvakulma ja asettelu voi johtaa harhaan.

Kuinka paljon riisiä lautasella on? Entä mitä levitettä leivälle tuli?

Muisti on hyvä mutta lyhyt

Ruokapäiväkirjaa pidetään yleensä reaaliaikaisesti, eli ruokia on tarkoitus kirjata ylös sitä mukaa, kun niitä syödään. Silti harva pitää ruokapäiväkirjaa lounaspöydässä mukanaan, vaan kirjaa lounaan osat ylös vähän jälkeenpäin. Joskus voi joutua kirjaamaan kahdenkin aterian osat samalla kertaa. Vaikka kuinka pinnistelee, meinaa salaatin joukkoon lorautettu rypsiöljy unohtua. Ja olikohan niitä kasvispyöryköitä kahdeksan vai yhdeksän?

Kaiken kaikkiaan ruokapäiväkirjan pitäminen ei siis ole ollenkaan niin yksinkertaista kuin mitä voisi luulla. Jo pelkästään syötyjen ruokien ja niiden määrien ylöskirjaaminen realistisesti ja kaunistelematta on äärimmäisen haastavaa. Lisää haasteita tulee vastaan, kun ruokapäiväkirjaa aletaan tallentaa. Tästä lisää seuraavassa blogitekstissä.