13.10.2018

Mikä elintarvikeyritys lähtisi mukaan huuhaatalkoisiin?

Kuluvalla viikolla törmäsimme Twitterissä meijeriyhtiö Arla Suomen twiittiin, joka kuului näin: "Miten ihmiset reagoivat, kun ruokakerman kanssa saakin pussillisen lisäaineita? Piilokameratempauksella halusimme nostaa esille, että kermojen ja kerman kaltaisten valmisteiden raaka-aineissa on eroja." Arlan nettisivuilla kerrotaan, että tempauksella oli tarkoitus kiinnittää huomio usein piiloon jääviin lisäaineisiin. Twitterissä professori Marina Heinonen jakoi kyseisen twiitin kommenttiensa kera. Ravinnon turvallisuuden professori ihmetteli, miksi lisäaineisiin halutaan kiinnittää huomio, kun ennemmin pitäisi tarkkailla tuotteiden kovan rasvan, suolan ja sokerin määrää. Luonnollisuus kun ei ole terveellisyyden tae. Myös useampi muu terveys- tai ravitsemusasiantuntija otti asiaan kantaa ja tuki Heinosen näkemystä. Tempausta kommentoitiin seuraavasti: 1.) tempauksella ei kyllä edistetä ruoan terveystietoa, vaan kiinnitetään huomiota seikkoihin, jotka vaan sekottavat asiaa. 2.) Faktat/väestön terveys ei ohjaa markkinointia ja tuotekehitystä koskaan, vaan firmojen markkinointikamppanjat ovat kuin tuuliviiri, kääntyvät siihen suuntaan mistä tänään tuulee. 3.) Nämä markkinointitempaukset sahaavat lopulta teollisuuden omaa oksaa ja hämärtävät kuvaa terveysriskeistä.

Arlan viestinnästä vastattiin Heinoselle: "Kampanjan taustalla on se, että moni etsii mahdollisimman luonnollisia elintarvikkeita. Haluamme auttaa heitä löytämään kermahyllystä mahdollisimman vähän ainesosia sisältävän vaihtoehdon".

Huuhaan imu on voimakas.

Kun yhdelle kumartaa niin toiselle pyllistää


Arla ei valitettavasti ole ainoa firma, joka harrastaa mielikuvilla markkinointia, faktoista välittämättä. Meillä meni aikoinaan ruispuikula väärään kurkkuun ja herne nenään, kun Fazer kyseli voiko terveellinen ruokavalio sisältää leipää. Tällä kampanjalla tavoiteltiin tietysti hiilarikammoisia kuluttajia, mutta meissä muissa viesti herätti ihmetystä - miksi juuri leipomoyritys haluaakin nyt kyseenalaistaa viljojen terveellisyyden?

On ymmärrettävää, että elintarvikefirmat haluavat tuotevalikoimansa kattavan erilaisten kuluttajien toiveet ja tarpeet. Trendit tulevat ja menevät, mutta niihin on lähdettävä mukaan, jotta pystyy kilpailemaan asiakkaista. Mutta kun mielistelee ja tavoittelee yhtä asiakasryhmää, saattaa ärsyttää toisen. Olisi itsekästä ja epärealistista toivoa, että jatkossa elintarvikkeita kehitettäisiin ja markkinoitaisiin vain minun toiveeni mukaisesti eli tutkittuun ravitsemustietoon tukeutuen. En vaadi tätä, mutta vinkkaan, että täällä olisi nyt yksi asiakasryhmä, joka tuntuu olevan täysin unohdettu markkinointitempauksissa. Mikä elintarvikeyritys kohdistaisi markkinointinsa tutkittuun ravitsemustietoon luottaville, lisäaineita tai prosessointia pelkäämättömille, mutta valheellisesta mielikuvamarkkinoinnista ärsyyntyville kuluttajille?

Huuhaatalkoot

Tällä viikolla uutisoitiin, että Turun yliopiston lääketieteen opiskelijat ovat perustaneet Vastalääke ry:n eli yhdistyksen, joka lupaa taistella tutkitulla tiedolla huuhaata vastaan. Tämä on oikein tervetullut lisä huuhaatalkoisiin. Mutta tervetullut olisi myös elintarviketeollisuuden taho, joka toimillaan ehkäisisi huuhaan leviämistä. Uskaltaisiko joku firma pyllistää huuhaalle ja profiloitua tällaiseksi?

28.9.2018

Ravitsemusviestintä on tiimityötä

Tällä viikolla jaettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot, joiden tarkoitus on nostaa esille ajankohtaista ja laadukasta tutkimusta sekä tukea tieteen ja yhteiskunnan vuorovaikutusta. Yksi palkinnonsaajista oli ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm, joka on toiminut mediassa (niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin) tieteellisen tiedon sanansaattajana jo pitkään. Ravitsemus- ja terveystieteelliset aiheet ovatkin suosittuja mediassa, joten asiantuntijoiden panosta todella tarvitaan tutkitun tiedon puolustamiseen.

Pelottaako sosiaalinen media?

Mutta onko kaikilla ravitsemustieteilijöillä ja -terapeuteilla velvollisuus osallistua julkiseen keskusteluun? Onko kaikkien tarpeen laittaa oma nimensä ja naamansa likoon, etenkin, kun välillä ravitsemustieteilijät saavat osakseen henkilökohtaisuuksiin menevää rumaa kielenkäyttöä? Pitääkö suostua kaikkiin haastattelupyyntöihin ja olla aktiivinen kaikissa sosiaalisen median kanavissa? Entä onko käytettävä merkittävä osa päivästään työhön, josta ei välttämättä makseta palkkaa (kyllä, aktiivinen somepäivittely käy työstä!)?

Me ravitsemustieteilijät ja -terapeutit olemme aika pieni joukko moniin muihin ammattiryhmiin verrattuna, joten ei ole itsestäänselvyys, että saamme äänemme kuuluviin. Mielestämme meidän tulisi vielä enemmän tuoda itseämme ja osaamistamme esille sekä ottaa rohkeasti kantaa kysymyksiin, joista meillä on koulutuksemme puolesta paras mahdollinen tieto ja ymmärrys.

Hyviä tapoja levittää ravitsemusviestiä on monia. Jos blogikirjoittelu ei tunnu omalta jutulta, voi vaikka jakaa Twitterissä tai Facebookissa muiden hyviä blogikirjoituksia. Mistä näitä blogikirjoituksia sitten löytää? Kokosimme alla olevaan taulukkoon somessa esillä olevia ravitsemusasiantuntijoita, joilla on oma blogi tai Facebook-sivu.


Hyvä ravitsemusviestintä on tiimityötä, jossa jokaisella on oma pienempi tai suurempi roolinsa. Harva meistä ehtii tai jaksaa olla aktiivinen kaikkialla. Osa toimii luontevammin perinteisessä mediassa, toiset ovat aktiivisia tviittaajia ja joillakin on intoa taustoittaa asioita perusteellisemmin esimerkiksi blogiteksteissä. Parhaiten yhteinen viestimme leviää, kun se tulee monesta suunnasta. Haaste kollegoille: jaa, kommentoi, tviittaa, tykkää, bloggaa, anna haastattelu tai vie muulla itsellesi sopivalla tavalla ravitsemusviestiä eteenpäin!  

16.9.2018

Tonton-dieetit - oikotie terveelliseen ruokavalioon?

Gluteenittomuus, viljattomuus ja maidottomuus ovat muodissa. Mutta mihin näiden ruokavalioiden suosio perustuu? Kyse tuskin on makumieltymyksistä, vaan ruokavaliota halutaan rajoittaa terveyssyistä.

Ihmiset ainakin kuvittelevat syövänsä terveellisemmin, kun rajoittavat ruokavaliostaan jonkun epäterveelliseksi mieltämänsä ruoka-aineen pois. Puuttumatta nyt vielä siihen, mitä tutkimusnäyttö sanoo näiden rajoitusten hyödyistä, on mielenkiintoista tarkastella ilmiötä yleisemmin. Mistä tulee se ajatus, että jotain kokonaan poisjättämällä parantaisit ruokavaliotasi?

 

Kasviksia yli 500 g/vrk, punaista lihaa alle 500 g/vko, viljaa 0 g, maitoa 0 g...?


Ravitsemussuosituksista tällainen ajatus ei ainakaan lähde. Ravitsemussuositukset eivät nimittäin kiellä mitään ruokaa kokonaan (koska tämä ei ole tarpeen), vaan myös "vähemmän terveelliset" ruoat tai ruoka-aineet mahtuvat terveelliseen ruokavalioon pilaamatta sitä. Nollalinjaa ei tarvitse vetää minkään suhteen, vaikkakin kohtuus kannattaa muistaa ns. sattumien kanssa. Tarkennettakoon vielä, että maito- ja viljatuotteet eivät edes kuulu näihin sattumiin, vaan niitä saa kuulua ruokavalioon paljon reilummin.

Löytyykö sellaista tutkimusta, jossa oltaisiin tultu siihen lopputulokseen, että terveellinen ruokavalio ei saa sisältää jotakin tiettyä ruoka-ainetta yhtään? Että muuten loistava ruokavalio menee pieleen, jos siinä on tilkkakin maitoa tai grammakin gluteenia? Itselleni tulee mieleen, että lähinnä väärin valmistettu pallokala voisi pilata pienenäkin määränä ruokavalion kuin ruokavalion. Maidon tai gluteenin kanssa on kuitenkin järjetöntä olla samoissa määrin hysteerinen, ellei satu olemaan maitoallergikko tai keliaakikko.

Oma fiilis vs. tutkimusnäyttö 

 
Erilaisten tonton-dieettien suosiosta saa kiittää useita julkisuuden ja hyvinvointialan henkilöitä, jotka innokkaasti mainostavat omia ruokavalioitaan. He kokevat voivansa paremmin ja saavansa erilaisia hyötyjä rajoittamalla ruokavaliostaan esimerkiksi maidon tai viljat pois. Karismaattisten ja ihailtujen hahmojen tarinat vetoavat tavalliseen dieettaajaan - ehkä ne maitotuotteet ovat olleet minunkin näkyvien vatsalihasten tiellä...  

Maidon ja viljan huono maine saattaa perustua osin siihen, että osa saa niistä vatsaväänteitä tai muita oireita. Osa oireista on ihan todellisia, mutta kieltämättä välillä tuntuu, että kaikki oireet on helppo vierittää maidon ja gluteenin syyksi, vaikka ongelma olisi oikeasti ihan jossain muualla (esim. stressi, liikkumattomuus, epäsäännöllinen syöminen, jne). Ja vaikka ihan todellisia oireita olisikin, kannattaa muistaa, että oman kropan tuntemukset eivät silti todista, että maito tai viljat olisivat epäterveellisiä ja niiden poisjättäminen tekisi ruokavaliosta terveellisemmän. Olo voi toki osalla helpottua, mutta samalla ruokavalio voi mennä epäterveellisemmäksi. 


Syyt olla syömättä


On jotenkin hassu ajatus, että ruokavalio muuttuisi terveelliseksi sen kautta, että siitä jätetään kokonaan jokin hyvin tavanomainen ruoka-aine pois. Mitä viljoissa, gluteenissa tai maidossa on sellaista, että niitä kannattaisi vältellä?

Ravitsemusterapeutti Petteri Lindblad on ansiokkaasti listannut 5 syytä olla syömättä viljaa. Tiivistäen voidaan sanoa, että täysjyväviljan ja kuidun terveyshyödyt ovat kiistattomia, ja niitä on vaikeampi saada, jos jättää ruokavaliosta gluteenin tai viljat kokonaan pois. Kannattaa myös tutustua Petterin juttuun maidosta. Jutun sanoma tiivistyy alla olevaan kuvaan, joka on lainattu Petterin blogista.



Varoituksen sana tonton-dieettaajille

 

Toki viljaton tai maidoton ruokavalio voi olla ihan yhtä terveellinen kuin näitä sisältävä ruokavalio, mutta mitä rajoittuneempi ruokavalio on, sitä enemmän se vaatii suunnittelua ja tietämystä. Pelkkä tonton-dieetti ilman korvaavia vaihtoehtoja esimerkiksi kuidun tai tiettyjen kivennäisaineiden lähteeksi voi olla hyvin haitallinen ja kaukana terveellisestä. Tämä usein unohtuu, sillä aika moni varmasti mieltää, että viljaton ja maidoton on synonyymi terveellisyydelle, ja näiden dieettien sanansaattajat mainostavat ruokavalioitaan ilman mitään varoituksen sanaa. Kuitenkin tiedetään, että kaikkiin "rajoitusruokavalioihin" liittyy ongelmia, ellei pidä huolta siitä, että saa tarvittavat tärkeät ravintoaineet muualta. Jos henkilö joutuu oikeasti allergioidensa takia noudattamaan täysin viljatonta ja maidotonta ruokavaliota, hän todennäköisesti saa ravitsemusterapeutilta neuvontaa täysipainoisen ruokavalion koostamiseen. Jakavatko bloggaajat näitä vinkkejä? Ei, vaan hyvinvointiblogeista saa sen kuvan, että esimerkiksi vegaaniruokavalio on automaattisesti terveellinen. Todellisuudessa kyse on ruokavaliosta, joka ei ole täysipainoinen ilman ravintolisiä ja täydennettyjä elintarvikkeita.

 

Älä rajoita turhaan


Turhasta ruokavalion rajoittamisesta ollaan yleisesti sitä mieltä, että se on turhaa. Tai ei pelkästään turhaa, vaan myös haitallista. Ravitsemustieteen dosentti Maijaliisa Erkkola on selvittänyt LILLA-tutkimuksessaan päiväkotien käytäntöjä lasten allergiaruokavalioiden suhteen. Tutkimuksessa uudenlaisella ilmoituslomakkeella saatiin karsittua perusteettomia allergiaruokavalioita, joiden todettiin kuormittavat sekä perheitä että päivähoitoa, ja olevan riskinä lapsen normaalille kasvulle ja kehitykselle.

Pronutritionist-blogin Reijo Laatikaisen tuoreessa väitöskirjassa käsitellään viljoja ärtyvän suolen oireyhtymässä (IBS). Lektiossaan Reijo totesi, että esimerkiksi FODMAP-rajoituksen ruokavaliossa pitäisi perustua vain todelliseen tarpeeseen eikä olla automaattisesti osa IBS-ruokavaliota. FODMAP-hiilihydraatit ovat terveellisiä kuituja, vaikka ne joillakin aiheuttavat vatsaoireita. Reijo toi myös esille, että muodikkaasta gluteiiniherkkyydestä ei ole kovin vakuuttavaa tieteellistä näyttöä. Syy voikin gluteenin sijaan olla esimerkiksi juuri FODMAP-hiilihydraateissa.


Kun asiantuntijat ovat sitä mieltä, että turhat rajoitukset ovat vain haitaksi ja köyhdyttävät turhaan ruokavaliota, on ihan käsittämätöntä, että samaan aikaan erilaiset hyvinvointialan toimijat promoavat esimerkiksi viljatonta ja maidotonta ruokavaliota automaattisesti kaikille asiakkailleen, selvittämättä onko rajoituksille mitään tarvetta. Johtuuko se siitä, että dieetti ei tunnu dieetiltä, ellei siinä ole kieltolistoja ja rajoituksia? Tästä ajatuksesta kannattaisi päästää irti, sillä jos asiansa osaava ravitsemusasiantuntija lähtee parantamaan asiakkaansa ruokavaliota, tekee hän sen positiivisen kautta. Mietitään siis yhdessä asiakkaan kanssa mitä ruokavalioon voisi lisätä eikä niinkään mitä siitä tulisi poistaa. Lisäämällä ruokavalioon hyviä juttuja (esim. täysjyväviljaa ja kasviksia) ruokavalion laatu paranee huomattavasti enemmän kuin jättämällä siitä vaikkapa ainoan suklaapalan pois. Tämä on asiakkaallekin miellyttävämpää, ja johtaa yleensä pysyvämpiin muutoksiin.

Ylipäätään ajattelen, että meidän pitäisi miettiä ruokavalioitamme enemmän sen kautta, mitä niiden kannattaisi sisältää kuin mitä ne eivät saisi sisältää. Ruokavalion terveellisyys kun pääasiassa muodostuu siitä mitä syömme, ei siitä mitä emme syö.

29.8.2018

Ravitsemustieteilijän ammattietiikka

Lääkäreillä on oma valansa, jossa sitoudutaan noudattamaan lääkärin eettisiä ohjeita. Näihin kuuluu esimerkiksi terveyden edistäminen ja sairauksien ehkäiseminen sekä lääketieteellisen tutkimustiedon käyttäminen. Tämän voi suomentaa siten, että potilasta pyritään hoitamaan huomioiden viimeisin tutkimusnäyttö, eikä esimerkiksi sooloillen omien uskomusten ja kytkösten mukaan. Ravitsemustieteilijöille ei ole omaa valaansa, mutta jos olisi, se voisi olla lääkärinvalan kaltainen eli mekin sitoutuisimme työssämme terveyden edistämiseen ja sairauksien ehkäisyyn viimeisimpään tutkimustietoon nojaten. Tutkimustietoa on tietysti paljon, mutta yhtenä ohjenuorana voisi pitää sitä, että pitää ravitsemussuositukset mielessään.


Terveyttä edistävä ruokavalio


Ravitsemussuositukset ovat laajan asiantuntijaryhmän voimin laaditut, ja ne perustuvat uusimpaan tutkimustietoon ravinnon ja terveyden välisistä yhteyksistä. Tällä hetkellä näkemys terveyttä edistävästä ruokavaliosta on seuraava: Terveyttä edistävä ruokavalio sisältää runsaasti kasvikunnan tuotteita eli kasviksia, marjoja, hedelmiä, palkokasveja ja täysjyväviljaa. Se sisältää myös kalaa, kasviöljyjä ja kasvipohjaisia levitteitä, pähkinöitä ja siemeniä sekä rasvattomia ja vähärasvaisia maitovalmisteita. On vakuuttavaa näyttöä siitä, että kasvikunnan tuotteisiin painottuva, pääasiassa kasvi- ja kalaperäistä tyydyttymätöntä rasvaa sisältävä ruokavalio vähentää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin, kohonneeseen verenpaineeseen ja tiettyihin syöpätyyppeihin. Ruokavalio, joka sisältää paljon lihavalmisteita ja punaista lihaa sekä lisäksi elintarvikkeita, joissa on vähän vitamiineja, kivennäisaineita ja kuitua, mutta runsaasti lisättyä sokeria, tyydyttynyttä rasvaa ja suolaa, lisää sairastuvuutta. 

Vaikka meillä ei ole omaa ammattivalaa vannottavana, voidaanko kuitenkin olettaa, että kaikki ravitsemustieteen ammattilaiset luottavat tutkimusnäyttöön ja puhuvat ravitsemussuositusten mukaisen ruokavalion puolesta? Jos meidän tavoin työskentelee projektissa, jossa tavoitteena on terveellisten elintapojen edistäminen, ei työn tavoitteiden ja ravitsemussuositusten välillä ole onneksi ristiriitaa. Mutta onko asia yhtä selvä, jos on ravitsemusasiantuntijana esimerkiksi elintarvikefirmassa, joka myy lähinnä lihatuotteita tai sokeripitoisia elintarvikkeita?

Haluaisimme voida vastata, että tietysti kaikilla periaatteena on tutkimusnäyttöön luottaminen ja halu edistää terveellistä syömistä, huolimatta siitä kenelle työskentelee. "Oma lehmä ojassa" -meininki on toki hyvinkin tuttua ravitsemus- ja terveyspiireissä, mutta lähinnä siihen on törmännyt itseoppineiden terveysgurujen joukossa. Saatetaan siis myydä ihmedieettiä tai -pilleriä, jonka hyödyistä ei ole mitään tutkimusnäyttöä. Niitä kauppaamalla tavoitellaan ennemmin omaa kuin asiakkaan parasta. Yhtä räikeisiin tapauksiin onneksi harvemmin törmää ammattilaisten keskuudessa, mutta onhan sekin nähty, ettei se lääkärinvalankaan vannominen aina takaa mitään.

Lihako pahasta? Kalako terveellistä?


Ravitsemustieteilijöiltä toivoisimme, että oikeasti pidettäisiin aina kirkkaana mielessä ne tutkimustietoon perustuvat, terveyttä edistävän ruokavalion periaatteet, riippumatta siitä missä työskentelee. Ihan rehellisesti sanoen, ei vaan näytä hyvältä, jos ammattilainen vähät välittää tutkimusnäytöstä, vaan promoaa mitä tahansa, mitä työnantaja sanelee. Seuraamme eri ravitsemusalan ammattilaisia Twitterissä, ja siellä on ruvennut harmittamaan esimerkiksi yltiöpäinen lihansyönnin promoaminen. Saatamme olla huumorintajuttomia nipoja, mutta jatkuva "lihapuhe" ja hölmöjen "lihansyöjät ovat kasvisyöjiä onnellisempia" -tutkimusten jakaminen ei vaan naurata, vaikka viestin jakaisi silmäniskuhymiöin. Eiköhän me suomalaiset syödä lihaa jo ihan tarpeeksi ilman ylimääräistä kampanjointiakin. Jos liha-asioista haluaa viestiä ja työnantaja sitä vaatii, voisi keskittyä viestimään vaikkapa laadusta ja kohtuullisuudesta, se kun sopii paremmin ravitsemussuositustenkin sanomaan.

Toinen asia, joka ihmetyttää, on Vegaaniliiton sivuilla oleva artikkeli "Kalako terveellistä?". Ymmärrän täysin, että vegaanit eivät syö kalaa eettisistä syistä, mutta kalan terveellisyyden kieltäminen on ravitsemusasiantuntijalta kummallinen veto. Harmittaa, sillä olisi lukuisia faktoihin perustuvia syitä, joilla vegaaniruokavalion terveellisyyttä voisi promota, mutta kalattomuus ei kyllä ole yksi niistä.

Yllä mainitut esimerkit ovat oikeasti aika mitättömiä juttuja, eivätkä todellakaan pahinta mitä voisi olla. Toisaalta harmittaa edes valittaa tästä, mutta mielestämme tätäkin aihetta on syytä käsitellä. Me toivomme, että jatkossakin voidaan luottaa siihen, että ravitsemustieteen ammattilaisilta saa puolueetonta, tutkimusnäyttöön perustuvaa tietoa ravitsemuksesta ilman, että omat kytkökset tai ideologia vaikuttavat asiaan. Olisi kiinnostavaa kuulla myös muiden kokemuksia tai näkemyksiä asiasta!

4.7.2018

Mielikuva luonnollisuudesta myy, mutta trendituotteet häviävät vertailussa tylsemmille taviselintarvikkeille

Luonnollisuus on pitkään ollut suosittu ruokatrendi. Luonnollisuus voi tarkoittaa kuluttajille esimerkiksi sitä, että valitaan elintarvikkeista luomua, mahdollisimman vähän käsiteltyjä vaihtoehtoja tai tuotteita, joiden ainesosaluettelot ovat selkeitä ja lyhyitä. Mutta onko vähiten käsitelty ja mahdollisimman lyhyen ainesosalistan omaava tuote aina paras valinta myös terveyshyötyjen näkökulmasta?


Voi vs. margariini

Voita pidetään margariinia luonnollisempana, koska sen ainesosaluettelo on lyhyempi. Margariinin valmistukseen liittyy myös hurjia huhuja ja kuvitelmia, kun taas voin uskotaan ilmeisesti syntyvän sellaisenaan. Muutamia vuosia sitten joukko espoolaisvanhempia vaati lapsilleen päiväkotiin luomuvoita margariinin sijaan, säästääkseen jälkipolvensa lisäaineilta. Mutta mitä hyötyjä voin käyttäjä saa verrattuna margariinin käyttäjään? Voi sisältää reilusti enemmän tyydyttynyttä rasvaa kuin margariinit (53 g vs. 17 g/100 g). Tätä ei kuitenkaan voida pitää hyötynä, sillä suurella osalla ongelmana on jo muutenkin liiallinen tyydyttyneen rasvan saanti. Margariinin käyttäjä taas saa tuotteestaan esimerkiksi enemmän monityydyttymättömiä rasvoja (15 g vs. 3 g/100 g) (ja siten myös välttämättömiä rasvahappoja) sekä lisäksi täydennettyjä vitamiineja, kuten D-vitamiinia.

Luomutäysmaito vs. tavanomainen rasvaton maito

Myös rasvattoman maidon käsittelyyn liittyy villejä huhuja, ja sen uskotaan olevan rasvaisempaa maitoa käsitellympää. Maidon rasvaisuuden lisäksi myös luomumerkistä satelee luonnollisuuspisteitä, sillä luomumaito on perinteisesti vähemmän käsiteltyä eli esimerkiksi homogenoimatonta ja vitaminoimatonta, vaikka poikkeuksiakin toki on. Luken eli luonnonvarakeskuksen viime vuoden ravintotaseen ennakkotiedoista käy ilmi, että täysmaidon kulutus on kasvussa edellisvuoteen verrattuna. Jos vertaillaan mitä luomutäysmaidon kuluttaja saa verrattuna tavanomaisen rasvattoman maidon käyttäjään, jää "etu" taas suurempaan tyydyttyneen rasvan saantiin. Toisin sanoen rasvattoman maidon kuluttaja saa kaikki samat maidon hyödyt (mm. jodi, riboflaviini, B12-vitamiini ja kalsium), mutta säästyy ylimääräiseltä tyydyttyneeltä rasvalta. Täydennetty maito (ei luomumaito) on myös merkittävä D-vitamiinin lähde.

Trendisuolat vs. jodioitu ruokasuola

Trendisuolojen typeryydestä löytyy jo monta hyvää juttua (tässä ja tässä). Yhteenvetona todettakoon, että mikään suola ei ole terveystuote, vaikka niitä sellaisina markkinoitaisiin. Kaikki suolat sisältävät hyvin paljon natriumia ja hyvin vähän mitään muuta. Poikkeuksena kuitenkin tavallinen jodioitu ruokasuola, johon on lisätty jodia. Siinä siis järkevä kriteeri suolan valintaan!

Täydennyksille on perusteet

Lähes kaikki vitamiinit ja kivennäisaineet on mahdollista saada perusruoasta, kunhan vain syö monipuolisesti ja riittävästi. Kuitenkin tiettyjen ravintoaineiden riittävässä saannissa on ollut tai on edelleen haastetta. D-vitamiinin riittävä saanti ravinnosta on haastavaa, sillä sitä esiintyy luonnostaan vain harvoissa ruoka-aineissa. Lisäksi näiden ruoka-aineiden käyttötiheys on yleensä epäsäännöllistä tai vähäistä (kalaa tai sieniä ei syödä päivittäin). Suomalaisten D-vitamiinin saantia onkin saatu parannettua sen jälkeen kun Valtion ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) suosituksen vuoksi nestemäisiin maitovalmisteisiin ja kasvirasvalevitteisiin alettiin lisätä D-vitamiinia. Jodin puutoksesta johtuva struuma saatiin aikoinaan hävitettyä lähes kokonaan, kun jodia alettiin lisätä ruokasuolaan ja eläinten rehuihin. Viime vuosina lievän jodin puutoksen on havaittu taas yleistyneen, mistä johtuen VRN suositteli, että elintarviketeollisuuskin siirtyisi käyttämään jodioitua suolaa.


Täydennetty tuote vai ravintolisä?

Elintarvikkeiden täydennyksille on siis vankat perusteet, ja siten on saavutettu hyötyjä kansanterveyden ja -ravitsemuksen näkökulmasta. Hyödyistä huolimatta osan mielestä vitaminointi tekee elintarvikkeesta "luonnottomamman" lisäkäsittelyjen (D-vitamiinin lisääminen maitoon vaatii homogenoinnin) ja pidemmän ainesosaluettelon vuoksi.

Voidaan toki kysyä kumpi on luonnollisempaa - saada "haastavat vitamiinit" täydennetyistä elintarvikkeista vai ravintolisistä? Tästä voidaan olla montaa mieltä, mutta itsestäni on ainakin ristiriitaista, että luonnollisen ruokavalion nimeen vannovat hyvinvointibloggaajat promoavat (turhiakin) lisäravinteita, joista luonnollisuus on aika kaukana. Täydennettyjen elintarvikkeiden etuna voidaan pitää sitäkin, että niistä ei aiheudu lisäkustannuksia kuluttajille. Lähes poikkeuksetta näistä luonnollisista trendituotteista saa maksaa paljon enemmän, ravintolisistä nyt puhumattakaan.

27.6.2018

Lihavuus laskuun terveysmoralismilla?

Lihavuuden syitä on pohdittu jo vuosikymmeniä, eikä käänteentekevää keinoa lihavuuden ehkäisyyn ole vieläkään keksitty. Yksi asia on kuitenkin varma: jos lihavuusongelma olisi ratkaistavissa sillä, että hoikat, hyväkuntoiset ja muutenkin keskimäärin hyvässä asemassa olevat kirjoittavat blogitekstejä siitä, miten lihavuus rasittaa yhteiskuntaa taloudellisesti eikä tervettä lihavuutta ole olemassakaan, ei meillä varmastikaan esiintyisi lihavuutta.

Johtuuko lihavuus yksilön omista valinnoista?

Emme kiistä faktoja siitä, etteikö lihavuudella olisi kauaskantoisia seurauksia niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Emme myöskään väitä, etteikö terveysvalistusta kannattaisi tehdä. Sen sijaan kannustamme pohtimaan, miten lihavuudesta ja sen syistä puhutaan. Lihavuus on monimutkainen ilmiö, joka ei todellakaan johdu vain yksilön valinnoista: fysiologiset tekijät, kulttuuri, koulutus, tulot, terveydentila, kokkaustaidot, terveystietämys, arvot, varhaislapsuuden kokemukset ja eri ruoka-aineille altistuminen, uni, perheen tavat ja normit, sosiaalinen paine, verkostot, etninen tausta ja paikallinen ympäristö, ihan vain muutamia mainitakseni, ovat nimittäin yhteydessä ruoanvalintaan ja siihen liittyviin päätöksiin.


Täältä tulee terveystietoa - ota koppi, tyhmä!

Tätä taustaa vasten on mielestämme ajattelematonta pitää yksilöä yksin vastuullisena elintavoistaan ja niihin mahdollisesti liittyvistä sairauksista, ja täten kuvitella, että ongelma korjaantuu, kun yksilölle annetaan oikeaa tietoa ja hän alkaa tehdä oikeita valintoja. Kaikilla ei nimittäin ole samanlaisia resursseja tehdä terveyttä edistäviä valintoja. Johanna Ahola-Launonen tiivistää terveysmoralismin Lääkärilehdessä osuvasti: "koska minäkin pystyn tarvittaessa elämään vähällä rahalla, lenkkeilemään ilmaiseksi ja valmistamaan edullista kotiruokaa, tuon toisenkin pitäisi pystyä." Toisen elämäntilanteesta emme kuitenkaan tiedä, joten ehkä olisi parempi olla jakamatta edes hyvää tarkoittavia neuvoja ylhäältä alaspäin ja syyllistää yksilöitä heidän elintavoistaan.

Toki terveysvalistuksellekin on paikkansa. Meidän alan ammattilaisten kannattaisi kuitenkin miettiä, miten sen tekee. Väitämme, että on tehokkaampiakin tapoja kuin ilkeily ja ylimielisyys. Jos haluaa motivoida lihavaa laihduttamaan, on arvostava vuorovaikutus ehdottoman tärkeää. Se tarkoittaa toisen ihmisen ehdotonta hyväksyntää juuri sellaisena kuin hän on. Toiselle puhutaan kunnioittavasti, eikä esimerkiksi syyllistäen, arvostellen, piikitellen tai naljaillen. Yritetään kaikesta huolimatta ymmärtää ja olla empaattisia, vaikka itseä kuinka kismittäisi yhteiskunnan kasvavat terveydenhuoltomenot. Arvostava vuorovaikutus on yleensäkin hyvien tapojen mukaista, ja samalla kokeilemisen arvoinen keino toimivampaan viestintään. 

Tiedon vai tuen puutetta?

Me asiantuntijat rakastamme tutkimustietoa ja tilastoja. Se, että kerromme miten asioiden pitäisi olla ja jaamme valmiita ohjeita ja ratkaisuja, voi tuntua ajatuksena tehokkaalta, mutta ei yleensä riitä. Valitettavasti ylhäältä alaspäin suuntautuva asiantuntijakeskeinen neuvonta harvoin toimii. Hyvät neuvot jäävät käyttämättä, jos henkilöltä puuttuu sisäinen motivaatio muuttaa käyttäytymistään. Toisen motivaatiota pitäisikin pyrkiä vahvistamaan, mutta tämä unohtuu usein, kun oletetaan, että kyse on vain tiedon puutteesta. Se, että joka tuutista toitotetaan lihavuuden vaaroista ja yritetään painostaa lihavia laihtumaan, lisää korkeintaan ulkoista motivaatiota, joka taas ei riitä kovin pitkälle, kun tähdätään pysyvään muutokseen. Tässä onkin haastetta meille asiantuntijoille - onko meillä pelkän tiedon kaatamisen lisäksi myös keinoja motivoida ja tukea matkalla kohti terveellisempää elämäntapaa?

Mitä sitten pitäisi tehdä? 

Yksilön syyllistämisen sijaan yhteiskuntatason muutokset saattaisivat olla toimivampia ratkaisuja. Hinta on yksi suurimmista ostopäätökseen vaikuttavista tekijöistä, joten verotuksella voitaisiin mitä luultavimmin vaikuttaa suotuisasti väestön ruoankäyttöön. Lapsiin kohdistuvaa elintarvikemainontaa tulisi säädellä, sillä on näyttöä siitä, että elintarvikemainokset vaikuttavat lasten ruokamieltymyksiin, ja lapsena opitut elintavat tuppaavat jatkumaan aikuisuuteen. Lisäksi päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla tulisi panostaa terveelliseen ruokaan (toki Suomessa tämä asia onkin jo kohtalaisen hyvällä tolalla!). Ideaalitilanne olisi, että terveellisten, painonhallintaa tukevien valintojen tekeminen olisi helppoa kaikille - ei vain niille, joilla on asiat muutenkin hyvin.