4.7.2018

Mielikuva luonnollisuudesta myy, mutta trendituotteet häviävät vertailussa tylsemmille taviselintarvikkeille

Luonnollisuus on pitkään ollut suosittu ruokatrendi. Luonnollisuus voi tarkoittaa kuluttajille esimerkiksi sitä, että valitaan elintarvikkeista luomua, mahdollisimman vähän käsiteltyjä vaihtoehtoja tai tuotteita, joiden ainesosaluettelot ovat selkeitä ja lyhyitä. Mutta onko vähiten käsitelty ja mahdollisimman lyhyen ainesosalistan omaava tuote aina paras valinta myös terveyshyötyjen näkökulmasta?


Voi vs. margariini

Voita pidetään margariinia luonnollisempana, koska sen ainesosaluettelo on lyhyempi. Margariinin valmistukseen liittyy myös hurjia huhuja ja kuvitelmia, kun taas voin uskotaan ilmeisesti syntyvän sellaisenaan. Muutamia vuosia sitten joukko espoolaisvanhempia vaati lapsilleen päiväkotiin luomuvoita margariinin sijaan, säästääkseen jälkipolvensa lisäaineilta. Mutta mitä hyötyjä voin käyttäjä saa verrattuna margariinin käyttäjään? Voi sisältää reilusti enemmän tyydyttynyttä rasvaa kuin margariinit (53 g vs. 17 g/100 g). Tätä ei kuitenkaan voida pitää hyötynä, sillä suurella osalla ongelmana on jo muutenkin liiallinen tyydyttyneen rasvan saanti. Margariinin käyttäjä taas saa tuotteestaan esimerkiksi enemmän monityydyttymättömiä rasvoja (15 g vs. 3 g/100 g) (ja siten myös välttämättömiä rasvahappoja) sekä lisäksi täydennettyjä vitamiineja, kuten D-vitamiinia.

Luomutäysmaito vs. tavanomainen rasvaton maito

Myös rasvattoman maidon käsittelyyn liittyy villejä huhuja, ja sen uskotaan olevan rasvaisempaa maitoa käsitellympää. Maidon rasvaisuuden lisäksi myös luomumerkistä satelee luonnollisuuspisteitä, sillä luomumaito on perinteisesti vähemmän käsiteltyä eli esimerkiksi homogenoimatonta ja vitaminoimatonta, vaikka poikkeuksiakin toki on. Luken eli luonnonvarakeskuksen viime vuoden ravintotaseen ennakkotiedoista käy ilmi, että täysmaidon kulutus on kasvussa edellisvuoteen verrattuna. Jos vertaillaan mitä luomutäysmaidon kuluttaja saa verrattuna tavanomaisen rasvattoman maidon käyttäjään, jää "etu" taas suurempaan tyydyttyneen rasvan saantiin. Toisin sanoen rasvattoman maidon kuluttaja saa kaikki samat maidon hyödyt (mm. jodi, riboflaviini, B12-vitamiini ja kalsium), mutta säästyy ylimääräiseltä tyydyttyneeltä rasvalta. Täydennetty maito (ei luomumaito) on myös merkittävä D-vitamiinin lähde.

Trendisuolat vs. jodioitu ruokasuola

Trendisuolojen typeryydestä löytyy jo monta hyvää juttua (tässä ja tässä). Yhteenvetona todettakoon, että mikään suola ei ole terveystuote, vaikka niitä sellaisina markkinoitaisiin. Kaikki suolat sisältävät hyvin paljon natriumia ja hyvin vähän mitään muuta. Poikkeuksena kuitenkin tavallinen jodioitu ruokasuola, johon on lisätty jodia. Siinä siis järkevä kriteeri suolan valintaan!

Täydennyksille on perusteet

Lähes kaikki vitamiinit ja kivennäisaineet on mahdollista saada perusruoasta, kunhan vain syö monipuolisesti ja riittävästi. Kuitenkin tiettyjen ravintoaineiden riittävässä saannissa on ollut tai on edelleen haastetta. D-vitamiinin riittävä saanti ravinnosta on haastavaa, sillä sitä esiintyy luonnostaan vain harvoissa ruoka-aineissa. Lisäksi näiden ruoka-aineiden käyttötiheys on yleensä epäsäännöllistä tai vähäistä (kalaa tai sieniä ei syödä päivittäin). Suomalaisten D-vitamiinin saantia onkin saatu parannettua sen jälkeen kun Valtion ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) suosituksen vuoksi nestemäisiin maitovalmisteisiin ja kasvirasvalevitteisiin alettiin lisätä D-vitamiinia. Jodin puutoksesta johtuva struuma saatiin aikoinaan hävitettyä lähes kokonaan, kun jodia alettiin lisätä ruokasuolaan ja eläinten rehuihin. Viime vuosina lievän jodin puutoksen on havaittu taas yleistyneen, mistä johtuen VRN suositteli, että elintarviketeollisuuskin siirtyisi käyttämään jodioitua suolaa.


Täydennetty tuote vai ravintolisä?

Elintarvikkeiden täydennyksille on siis vankat perusteet, ja siten on saavutettu hyötyjä kansanterveyden ja -ravitsemuksen näkökulmasta. Hyödyistä huolimatta osan mielestä vitaminointi tekee elintarvikkeesta "luonnottomamman" lisäkäsittelyjen (D-vitamiinin lisääminen maitoon vaatii homogenoinnin) ja pidemmän ainesosaluettelon vuoksi.

Voidaan toki kysyä kumpi on luonnollisempaa - saada "haastavat vitamiinit" täydennetyistä elintarvikkeista vai ravintolisistä? Tästä voidaan olla montaa mieltä, mutta itsestäni on ainakin ristiriitaista, että luonnollisen ruokavalion nimeen vannovat hyvinvointibloggaajat promoavat (turhiakin) lisäravinteita, joista luonnollisuus on aika kaukana. Täydennettyjen elintarvikkeiden etuna voidaan pitää sitäkin, että niistä ei aiheudu lisäkustannuksia kuluttajille. Lähes poikkeuksetta näistä luonnollisista trendituotteista saa maksaa paljon enemmän, ravintolisistä nyt puhumattakaan.

27.6.2018

Lihavuus laskuun terveysmoralismilla?

Lihavuuden syitä on pohdittu jo vuosikymmeniä, eikä käänteentekevää keinoa lihavuuden ehkäisyyn ole vieläkään keksitty. Yksi asia on kuitenkin varma: jos lihavuusongelma olisi ratkaistavissa sillä, että hoikat, hyväkuntoiset ja muutenkin keskimäärin hyvässä asemassa olevat kirjoittavat blogitekstejä siitä, miten lihavuus rasittaa yhteiskuntaa taloudellisesti eikä tervettä lihavuutta ole olemassakaan, ei meillä varmastikaan esiintyisi lihavuutta.

Johtuuko lihavuus yksilön omista valinnoista?

Emme kiistä faktoja siitä, etteikö lihavuudella olisi kauaskantoisia seurauksia niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Emme myöskään väitä, etteikö terveysvalistusta kannattaisi tehdä. Sen sijaan kannustamme pohtimaan, miten lihavuudesta ja sen syistä puhutaan. Lihavuus on monimutkainen ilmiö, joka ei todellakaan johdu vain yksilön valinnoista: fysiologiset tekijät, kulttuuri, koulutus, tulot, terveydentila, kokkaustaidot, terveystietämys, arvot, varhaislapsuuden kokemukset ja eri ruoka-aineille altistuminen, uni, perheen tavat ja normit, sosiaalinen paine, verkostot, etninen tausta ja paikallinen ympäristö, ihan vain muutamia mainitakseni, ovat nimittäin yhteydessä ruoanvalintaan ja siihen liittyviin päätöksiin.


Täältä tulee terveystietoa - ota koppi, tyhmä!

Tätä taustaa vasten on mielestämme ajattelematonta pitää yksilöä yksin vastuullisena elintavoistaan ja niihin mahdollisesti liittyvistä sairauksista, ja täten kuvitella, että ongelma korjaantuu, kun yksilölle annetaan oikeaa tietoa ja hän alkaa tehdä oikeita valintoja. Kaikilla ei nimittäin ole samanlaisia resursseja tehdä terveyttä edistäviä valintoja. Johanna Ahola-Launonen tiivistää terveysmoralismin Lääkärilehdessä osuvasti: "koska minäkin pystyn tarvittaessa elämään vähällä rahalla, lenkkeilemään ilmaiseksi ja valmistamaan edullista kotiruokaa, tuon toisenkin pitäisi pystyä." Toisen elämäntilanteesta emme kuitenkaan tiedä, joten ehkä olisi parempi olla jakamatta edes hyvää tarkoittavia neuvoja ylhäältä alaspäin ja syyllistää yksilöitä heidän elintavoistaan.

Toki terveysvalistuksellekin on paikkansa. Meidän alan ammattilaisten kannattaisi kuitenkin miettiä, miten sen tekee. Väitämme, että on tehokkaampiakin tapoja kuin ilkeily ja ylimielisyys. Jos haluaa motivoida lihavaa laihduttamaan, on arvostava vuorovaikutus ehdottoman tärkeää. Se tarkoittaa toisen ihmisen ehdotonta hyväksyntää juuri sellaisena kuin hän on. Toiselle puhutaan kunnioittavasti, eikä esimerkiksi syyllistäen, arvostellen, piikitellen tai naljaillen. Yritetään kaikesta huolimatta ymmärtää ja olla empaattisia, vaikka itseä kuinka kismittäisi yhteiskunnan kasvavat terveydenhuoltomenot. Arvostava vuorovaikutus on yleensäkin hyvien tapojen mukaista, ja samalla kokeilemisen arvoinen keino toimivampaan viestintään. 

Tiedon vai tuen puutetta?

Me asiantuntijat rakastamme tutkimustietoa ja tilastoja. Se, että kerromme miten asioiden pitäisi olla ja jaamme valmiita ohjeita ja ratkaisuja, voi tuntua ajatuksena tehokkaalta, mutta ei yleensä riitä. Valitettavasti ylhäältä alaspäin suuntautuva asiantuntijakeskeinen neuvonta harvoin toimii. Hyvät neuvot jäävät käyttämättä, jos henkilöltä puuttuu sisäinen motivaatio muuttaa käyttäytymistään. Toisen motivaatiota pitäisikin pyrkiä vahvistamaan, mutta tämä unohtuu usein, kun oletetaan, että kyse on vain tiedon puutteesta. Se, että joka tuutista toitotetaan lihavuuden vaaroista ja yritetään painostaa lihavia laihtumaan, lisää korkeintaan ulkoista motivaatiota, joka taas ei riitä kovin pitkälle, kun tähdätään pysyvään muutokseen. Tässä onkin haastetta meille asiantuntijoille - onko meillä pelkän tiedon kaatamisen lisäksi myös keinoja motivoida ja tukea matkalla kohti terveellisempää elämäntapaa?

Mitä sitten pitäisi tehdä? 

Yksilön syyllistämisen sijaan yhteiskuntatason muutokset saattaisivat olla toimivampia ratkaisuja. Hinta on yksi suurimmista ostopäätökseen vaikuttavista tekijöistä, joten verotuksella voitaisiin mitä luultavimmin vaikuttaa suotuisasti väestön ruoankäyttöön. Lapsiin kohdistuvaa elintarvikemainontaa tulisi säädellä, sillä on näyttöä siitä, että elintarvikemainokset vaikuttavat lasten ruokamieltymyksiin, ja lapsena opitut elintavat tuppaavat jatkumaan aikuisuuteen. Lisäksi päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla tulisi panostaa terveelliseen ruokaan (toki Suomessa tämä asia onkin jo kohtalaisen hyvällä tolalla!). Ideaalitilanne olisi, että terveellisten, painonhallintaa tukevien valintojen tekeminen olisi helppoa kaikille - ei vain niille, joilla on asiat muutenkin hyvin.


11.3.2018

Onko vegaaninen vaihtoehto aina terveellisin?

Punaisen lihan runsaaseen kulutukseen liittyy terveysriskejä, ja useimmat suomalaiset sekasyöjät syövät punaista lihaa suosituksia runsaammin. Lihan vähentäminen ja korvaaminen kasviproteiinin lähteillä olisi monelle meistä perusteltua terveyssyistä. Kasvissyönnillä ja vegaaniudella on monia terveyshyötyjä, jotka selittyvät osin juuri punaisen lihan puuttumisella ruokavaliosta. Lihan korvaaminen kasviproteiinilla siis kannattaa, mutta kannattaako sekaanin vaihtaa terveyssyistä myös muutkin elintarvikkeet vegaanisiin vaihtoehtoihin?

Juusto


Tavallinen edamjuusto sisältää rasvaa 23 g/100 g, joista tyydyttyneitä rasvoja on 15,7 g (68 % rasvoista). Vegaanisen eli täysin kasviperäisen juuston on varmasti helppo päihittää tämä paremmalla rasvaprofiililla? Näin me kuvittelimme, mutta yllätys olikin suuri, kun vegaanijuuston (VioLife) rasvaprofiili näytti tältä: rasvaa 23 g/100 g ja tyydyttyneitä rasvoja 21 g eli peräti 91 % rasvoista. Tuotteen sisältämä rasva on kookosöljyä, joka on 90-prosenttisesti tyydyttynyttä rasvaa. Kookosöljyä markkinoidaan ihmelääkkeenä lähes kaikkeen, mutta tieteellinen näyttö sen terveyshyödyistä on heikko. Kookosrasvaa voi toki käyttää silloin tällöin, mutta päivittäisessä käytössä kannattaa suosia muita kasviöljyjä, joissa on selvästi vähemmän tyydyttynyttä rasvaa ja enemmän välttämättömiä rasvahappoja.

Kerma


Joskus tekee mieli kermavaahtoa. Vegaanisia vaihtoehtoja löytyy, ja esimerkiksi Alpron soijapohjainen vispautuva valmiste toimiikin tässä tarkoituksessa erinomaisesti. Mutta mikään terveystuote se ei ole: rasvaa on kaikkiaan 25,5 g/100 g, ja tästä peräti 22,3 g (87 %) on tyydyttynyttä! Tyydyttynyt rasva on peräisin palmuöljystä ja palmuydinöljystä. Kookosöljyn tavoin palmuöljykään ei kuulu suositeltuihin rasvoihin, vaan sen käyttöä kannattaa rajoittaa. Se ei myöskään ole ykkösvalinta vastuulliselle kuluttajalle, sillä palmuöljytuotantoon liittyy ongelmia. Jos sekaani harkitsee vaihtoehtoja terveysnäkökulmasta, esimerkiksi Flora Vispi (rasvaa 20 g/100 g, josta tyydyttynyttä 15 g eli 75 %) saattaa tulla kyseeseen.

Joskus tekee mieli kermavaahtoa - onneksi sitä löytyy nykyään sekä sekaaneille että vegaaneille.

Maito


Maito on saanut viime vuosina paljon kohtuutonta kritiikkiä osakseen, mutta fakta on se, että se on monen ravintoaineen merkittävä lähde. Kasvipohjaisten juomien etu on parempi rasvan laatu verrattuna maitojuomiin, joiden rasvasta suurin osa on tyydyttynyttä rasvaa. Kasvimaidot eivät kuitenkaan ole luonnostaan yhtä ravintorikkaita kuin maito, joka sisältää laadukasta proteiinia ja monia tärkeitä vitamiineja ja kivennäisaineita (mm. jodi, B12-vitamiini, kalsium ja lisätty D-vitamiini). Jos kasvimaitoja haluaa käyttää, kannattaa valikoimasta ehdottomasti valita vitamiineilla ja kalsiumilla täydennetty versio.

Aiviksen tuomio


Haluamme korostaa, että vegaanituotteet ovat usemmiten hyvä valinta eettisistä ja ympäristösyistä, mutta jos valintoja tehdään vain terveyshyötyjä tavoitellen, ei asia ole niin yksinkertainen. Ihan sokeasti ei kannata valita vain sitä mikä ehkä kuulostaa terveellisemmältä vaihtoehdolta, vaan oikeasti tutustua pakkausmerkintöihin.

5.2.2018

Huono ravitsemusviesti ei ehkäise, paranna tai hoida

Viime viikolla Helsingin Sanomien toimittaja jutusteli Helsingin yliopiston ravinnon turvallisuuden professori Marina Heinosen kanssa muun muassa ruoan terveellisyydestä, terveysväittämistä, luomusta ja lisäaineista. Juttu oli otsikoitu raflaavasti "Ruoan on oltava aitoa, ja mustikat täytyy syödä mustikoina - "Onko mitään hölmömpää", tyrmää professori." Otsikon lisäksi myös jutun sanoma herätti osassa lukijoista paljon ihmetystä, ja aihetta kommentoitiin kiivaasti esimerkiksi Twitterissä ja Facebookissa. Tällä kertaa juttua eivät kritisoineet pelkästään kiihkeimmät luomufanit ja lisäainepelkoiset, vaan myös monet ravitsemustieteilijät ja -terapeutit ihmettelivät osaa jutun väitteistä.

Jutussa oli paljon hyvää asiaa ja faktaa, ja osin ihmiset tulkitsivat sanoman väärin. Mutta paremmalla viestinnällä oltaisiin vältytty vääriltä tulkinnoilta. Käymme tässä blogijutussa läpi muutamia Hesarin jutun kohtia, joissa olisi voinut vielä paremmin miettiä, miten asian tuo esiin ja mitä halutaan viestiä.


Mustikka - terveellistä vai ei?


Heinonen tuo jutussa esille, että mustikat ovat terveellisiä. Seuraavaksi hän kuitenkin jatkaa, että mustikoista ei saa väittää, että ne parantaisivat veren virtausta tai sydämen toimintaa, edistäisivät silmien terveyttä tai pienentäisivät syöpäriskiä, sillä millekään näistä väitteistä ei ole toistaiseksi löytynyt tarpeeksi tieteellistä perustaa. Terveysväitteet ja niiden kriteerit ovat selviä meille elintarviketieteitä lukeneille, mutta viesti voi olla tavalliselle lukijalle hämmentävä. Se, että mustikalla ei ole hyväksyttyjä terveysväitteitä ei tietenkään tarkoita, etteikö mustikkaa kannattaisi syödä. Nyt monelle voi jäädä se käsitys, että vain hyväksytty terveysväite takaa professorin mielestä tuotteen terveellisyyden.

Mitä terveysväite sitten oikeasti tarkoittaa? Terveysväitettä voidaan hakea tietylle elintarvikeryhmälle, elintarvikkeelle tai sen ainesosalle, jos voidaan osoittaa tutkimuksilla, että niiden ja terveyden välillä on yhteys. Hyväksytty terveysväite takaa, että jatkossa tuotteen markkinoinnissa saa käyttää kyseistä terveysväitettä. Terveysväitteen saaminen ei kuitenkaan ole mikään helppo prosessi, sillä siihen tarvitaan tarpeeksi vakuuttavaa näyttöä esimerkiksi syy-seuraussuhteesta, mitä ei ole aina helppo osoittaa. Joistakin aiheista tutkimusta on vielä niin vähän, että vaikka näyttö olisi lupaavaa, ei se ole vielä riittävää terveysväitteen saamiseksi. Tulevaisuudessa tilanne voi olla toinen. 

Terveysväitteiden puutteesta huolimatta kukaan ravitsemusasiantuntija tuskin suosittelisi hylkäämään mustikat. Suomalaiset syövät edelleen liian vähän marjoja. Mustikoista saadaan muun muassa vitamiineja, polyfenoleja ja kuitua. Siinä on jo riittävästi syitä syödä niitä. 

Viesti mustikan puuttuvista terveysväitteistä ja virheellisestä mainonnasta kannattaisi osoittaa kuluttajien sijaan niille toimijoille, jotka yrittävät myydä virheellisillä väitteillä esimerkiksi mustikkaa sisältäviä ravintolisiä. Hesarin jutussa asia vain hämmentää lukijaa, sillä loppujen lopuksi Heinonenkin suosittelee mustikoita, joita pitää terveellisinä ja hyvänmakuisina.

"Ruoka ei ehkäise, paranna tai hoida sairauksia"


Eniten ihmetystä ja kritiikkiä taisi aiheuttaa ylläoleva lausahdus. Jutussa Heinonen sanoo: "terveellisellä ruokavaliolla on toki vaikutusta, mutta yksittäisistä elintarvikkeista ei löydy hoitoa, vaikka kuinka uskoisi mustikan tai inkivääriteen vaikutuksiin. Hoito on lääkkeiden tehtävä."

Samaa aihetta on käsitelty jo pari vuotta sitten, jolloin Pronutritionist-blogin ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen kyseenalaisti Heinosen väitteen. Suosittelemme lukemaan tekstin, sillä siinä avataan vastakkaisen näkemyksen lisäksi myös Heinosen kantaa. Laatikainen tuo myös esille sen, kuinka tärkeää on ymmärtää termien ero - on ihan eri asia puhutaanko ruoasta, elintarvikkeesta vai ruokavaliosta. Ja vaikka termit olisivat oikein, ihmiset saattavat mieltää termien sisällön eri tavoin, jolloin viestikin on vaarassa vääristyä.

Me ymmärrämme osittain Heinosen kannan. Hän viittaa lauseella siihen, että ruoasta on tullut osalle melkeinpä uusi uskonto, jolta odotetaan ihmeitä. On luomuintoilijoita, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että luomuruoka on terveellisempää kuin tavanomainen, vaikka tutkimusnäyttö tästä puuttuu tai on ristiriitaista. On pakurikääpää uutena Messiaana pitäviä, joiden omat kokemukset asiasta korvaavat kaiken puuttuvan tutkimusnäytön. On väärin kuluttajia kohtaan (ja Heinosta ja meitä harmittaa), että tiettyjen elintarvikkeiden terveysvaikutuksia selvästi liioitellaan.

Mutta toisaalta lausahdus on todella raju, ja ymmärrettävästi suututtaa ravitsemustutkimuksen tai kliinisen potilastyön parissa työskentelevät asiantuntijat. Sillä myös turhaan hämmennetään kansaa - eikö siis olekaan mitään väliä mitä syö? Lausahdus kyseenalaistaa myös jo muutenkin aliarvostetut ravitsemussuositukset. Suosituksista kun sanotaan näin: "Suositukset perustuvat tutkimuksiin eri ravintoaineiden tarpeesta koko elinkaaren aikana. Lisäksi niissä on otettu huomioon laaja tutkimustieto ravintoaineiden vaikutuksesta sairauksien ehkäisyssä ja terveyden edistämisessä."


Summa summarum: Syökää marjoja! Vaikka mustikalla ei ole EFSA:n hyväksymää terveysväitettä, marjojen terveellisyyttä ei käy kiistäminen. Yksittäinen elintarvike ei hoida sairautta, mutta kasvisvoittoinen ruokavalio, joka sisältää täysjyvää, kasviöljyjä ja kalaa, pienentää monien sairauksien riskitekijöitä.

18.1.2018

Aktiivisuusmittarit ja tarkkuuden illuusio

Moni kantaa tätä nykyään ranteessaan aktiivisuusmittaria, joka laskee päivän aikana kertyneitä askelia ja varoittaa liian pitkistä istumisjaksoista. Kaikenlainen itsensä mitaaminen onkin nykyään helppoa. Mittaamisesta on useille hyötyä, mutta täysin ongelmatonta se ei ole - muun muassa Anette Palssa on pohtinut aihetta äskettäin VirtaKlinikan blogissa. Anette toteaa, että vaikka itsemonitorointi näyttäisikin olevan suotuisaa terveyden kannalta, ongelmana on se, että mittausinto laantuu yleensä jonkin ajan päästä.



Aktiivisuuden mittaamiseen liittyy myös valheellisen tarkkuuden ongelma. Esimerkiksi Helsingin sanomien sinänsä ansiokkaassa painonhallinnan ja kalorilaskennan ongelmia käsittelevässä jutussa (valitettavasti vain tilaajille) annetaan ymmärtää, että aktiivisuusmittarit mittaisivat energiankulutusta:
"Edes aktiivisuusrannekkeet eivät pysty mittaamaan sitä, paljonko toimistotuolissa heilumisen kaltainen huomaamaton liike vie päivän mittaan energiaa."
Todellisuudessa aktiivisuusrannekkeet mittaavat kiihtyvyyttä, eivät energiankulutusta. Energiankulutus, jonka ranneke ilmoittaa, on vain (toivottavasti kohtuullisen hyvä) arvio, joka perustuu päivän aikaiseen liikkumiseen (mitä kiivaammin käsi ja siinä oleva aktiivisuusranneke heiluvat, sitä tarmokkaammin algoritmi olettaa henkilön liikkuvan) sekä henkilökohtaisiin ominaisuuksiin (esim. paino, pituus, sukupuoli).

Aktiivisuusrannekkeen ilmoittama energiankulutus on arvio, ei absoluuttinen totuus.

Prosessissa, jonka tuloksena energiankulutus ilmoitetaan, on monia vaiheita, joissa voi syntyä virhettä. Mittari voi tulkita käden liikkeet kävelyksi, vaikka rannekkeen käyttäjä olisi paikallaan (neulovat aktiivisuusrannekkeen käyttäjät tietävät, että neuloessa kertyy yllättävän paljon askelia!). Toisaalta vaikkapa pyöräillessä käsi voi olla suhteellisen liikkumattomana, joten mittari ei välttämättä ymmärrä käyttäjänsä liikkuvan. Lisäksi algoritmi, jolla energiankulutus lasketaan, on kullakin valmistajalla omansa, joten samasta datasta samalla käyttäjällä laskettu energiankulutus voi olla eri.

Siispä suhtautukaamme maltillisesti aktiivisuusmittareiden tuottamaan dataan. Esimerkiksi askelmäärien seuraaminen voi olla hyödyllistä ja hauskaa ja kannustaa niiden lisäämiseen, mutta kannattaa pitää mielessä, että mittarin ilmoittama energiankulutus on parhaimmillaankin vain hyvä arvio, ei absoluuttinen totuus.

14.1.2018

Puntarissa dieettibisnes

Jos pitäisi sanoa mikä on tärkeintä ymmärtää järkevästä painonhallinnasta, se on se, että kyse on pysyvästä elämäntavasta eikä vuodesta toiseen toistuvista pikadieeteistä ja painon jojoilusta. Silti laihduttamisesta ja painonhallinnasta useimmille tulee mieleen juuri nämä mitä ihmeellisimmät kituutusdieetit. Kun havahdutaan siihen, että painoa on kertynyt omaan makuun liiaksi, ylimääräisestä halutaan eroon mahdollisimman nopeasti. Silloin on ihan ymmärrettävästi helppo tarttua tarjoukseen, joka lupaa konkreettisia ja nopeita tuloksia - kuten vaikkapa kadottaa kropasta kymmenen voipaketillista neljässä viikossa.

Enkä sano, etteikö tuo olisi mahdollista. Toki on aivan mahdollista kituuttaa pienellä ruokamäärällä ja treenata kuin urheilija - ja jaksaa tätä juurikin tuo neljä viikkoa. Mutta kannattaako tämä ja mitä sen jälkeen? Laihtuminen ei usein ole se hankalin juttu, vaan uudessa painossa pysyminen. Tähän eivät pikadieetit enää tarjoakaan vastauksia, vaan asiakas on taas omillaan. Ja tämä on vain yksi ongelma ihmedieeteissä ja laihdutuskuureissa.

Usein kuulee sanottavan, että ylipainon ja lihavuuden ehkäisemisessä on vain hyödyksi, että painonhallinnan saralla on useita, erilaisia toimijoita, joilla on yhteinen tavoite - ihmisten hyvinvointi. Mutta onko tämä tavoite kaikilla? Olen myös eri mieltä siitä, että kaikki toiminta hyvinvointialalla olisi laihduttajalle hyödyksi. Osa dieettibisneksestä on oikeasti hyvin haitallista nimenomaan niille, joilla on painonhallinnan ja syömisen kanssa ongelmia.

I see your true colours.

Superdieetti vs. toimiva painonhallinta

 

Jenny+ läskibisnes -jaksossa haastatellaan hyvinvointiyrittäjä Jutta Gustafsbergia, ja kysytään tältä menestyvän dieettibisneksen kulmakivistä. Jutan mukaan kaiken lähtökohta on se, että dieetti on toimiva. Tarkastellaanpa lähemmin, kuinka toimivalta netin superdieetit vaikuttavat.

Viime aikoina on ymmärretty, että toimivan painonhallinnan peruspilari on joustavuus. Joustavaa syömistä ei ole kaloreiden laskeminen tai ruoan punnitseminen. Sitä ei myöskään ole tiukan ja turhaan rajoitetun (esim. sokerittoman) ruokavalion noudattaminen. Siihen ei kuulu syyllisyyden tuntemukset tiukoista ruokasäännöistä poiketessa. Joustavaan syömiseen ei myöskään kuulu tarkasti etukäteen suunnitellut ruoka-ajat tai se, että aterioilla jätetään itsensä tarkoituksella nälkäiseksi.

Ja mitä superdieetit lupaavatkaan - kaikkea tätä ja vähän päälle! Superdieetin ostaessasi saat kellotetut ruoka-ajat ja tarkkaan lasketut kalorit, pääset punnitsemaan jokaisen suupalan, saat mielivaltaisen listan kielletyistä ja sallituista ruoista sekä kaupan päälle syyllistämistä ja rankaisemista repsahduksista! Eikä siinä vielä kaikki, jos ostat nyt saat ostaa kaupan päälle myös kalliit ja tehottomat lisäravinteet. Mitäs sanot, laitetaanko pakettiin? Valitettavasti yllättävän moni on valmis tähän diiliin. Vakavasti puhuen, tämänkaltainen dieettibisnes ei ole pelkästään toimimatonta painonhallintaan, vaan myös asiakkaan ohjaamista häiriintyneeseen syömiskäyttäytymiseen.

On tavallaan ihan ymmärrettävää, että dieettibisneksessä asiat ohjataan tekemään täysin oppikirjan vastaisesti. Painonhallinnassa onnistuvat asiakkaat kun olisivat melkoinen riski bisnekselle.
"Tee Voimaruoka 360 -aamiaiskuuri, onnistut ilman ihmedieettejä ja taikatemppuja" - Ööö, täysin loogista?  

Mitä laitetaan? 

 

Dieettibisneksessä on Jutan mukaan tärkeää varautua siihen, että tyytyväinen asiakas haluaa ostaa ensimmäisen dieetin jälkeen jotain lisää. Yrittäjällä onkin oltava valmiina jo seuraava paketti, jota myydä. Kerrankin rehellistä puhetta dieettibisneksestä, jossa usein tärkeintä on raha, ei niinkään asiakkaan hyvinvointi. Luulitko, että voit olla tyytyväinen superdieetin jälkeen? Ehei, se joka ei tarvitse enää superdieettiä voi kokeilla "viimeiset viisi kiloa" -pakettia. Sitten onkin aika tavoitella "katseenkestävää tarakkaa" tai unelmiesi bikinikroppaa. Muistathan myös puhdistaa kehoasi säännöllisesti Detox-kuurilla ja pH-dieetillä. Jos pysähdytään hetkeksi miettimään tätä touhua, voiko joku oikeasti väittää, että tällä bisneksellä lisätään yhdenkään ihmisen hyvinvointia? Väittäisin, että sen sijaan sillä lisätään riittämättömyyden tunnetta, tyytymättömyyttä itseensä ja itsensä arvottamista kilojen perusteella. Itseinholla ei kovin pitkälle painonhallinnassa pääse, se kun ennemminkin vie voimavaroja kuin lisää niitä.
Aprikoosista persikaksi. I'm in - maksoi mitä maksoi.

Mitä pikadieettien tilalle?

 

Säännöllinen syöminen, sopiva ateriakoko, nälkä syömisen ohjaajana, terveellinen ja kasvisvoittoinen ruokavalio, kohtuullinen herkuttelu, joustava syömisen rajoittaminen ja liikunnallinen elämäntapa - siinä onnistuneen painonhallinnan tekijöitä. Tiedetään, että tämä ei myy, mutta ottakaa nyt edes ilmaisena vinkkinä.


Järkevästä painonhallinnasta lisää seuraavilla sivuilla:

Anette Palssa
BITE -Haarukassa hyvinvointi
Painonhallintatalo.fi 
Personal trainer & ravitsemusterapeutti Petteri Lindblad 
Pöperöproffa Patrik Borg
Se erilainen fitness -blogi
Vaakakapina