Lihavuus laskuun terveysmoralismilla?

Lihavuuden syitä on pohdittu jo vuosikymmeniä, eikä käänteentekevää keinoa lihavuuden ehkäisyyn ole vieläkään keksitty. Yksi asia on kuitenkin varma: jos lihavuusongelma olisi ratkaistavissa sillä, että hoikat, hyväkuntoiset ja muutenkin keskimäärin hyvässä asemassa olevat kirjoittavat blogitekstejä siitä, miten lihavuus rasittaa yhteiskuntaa taloudellisesti eikä tervettä lihavuutta ole olemassakaan, ei meillä varmastikaan esiintyisi lihavuutta.

Johtuuko lihavuus yksilön omista valinnoista?

Emme kiistä faktoja siitä, etteikö lihavuudella olisi kauaskantoisia seurauksia niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Emme myöskään väitä, etteikö terveysvalistusta kannattaisi tehdä. Sen sijaan kannustamme pohtimaan, miten lihavuudesta ja sen syistä puhutaan. Lihavuus on monimutkainen ilmiö, joka ei todellakaan johdu vain yksilön valinnoista: fysiologiset tekijät, kulttuuri, koulutus, tulot, terveydentila, kokkaustaidot, terveystietämys, arvot, varhaislapsuuden kokemukset ja eri ruoka-aineille altistuminen, uni, perheen tavat ja normit, sosiaalinen paine, verkostot, etninen tausta ja paikallinen ympäristö, ihan vain muutamia mainitakseni, ovat nimittäin yhteydessä ruoanvalintaan ja siihen liittyviin päätöksiin.

Täältä tulee terveystietoa - ota koppi, tyhmä!

Tätä taustaa vasten on mielestämme ajattelematonta pitää yksilöä yksin vastuullisena elintavoistaan ja niihin mahdollisesti liittyvistä sairauksista, ja täten kuvitella, että ongelma korjaantuu, kun yksilölle annetaan oikeaa tietoa ja hän alkaa tehdä oikeita valintoja. Kaikilla ei nimittäin ole samanlaisia resursseja tehdä terveyttä edistäviä valintoja. Johanna Ahola-Launonen tiivistää terveysmoralismin Lääkärilehdessä osuvasti: "koska minäkin pystyn tarvittaessa elämään vähällä rahalla, lenkkeilemään ilmaiseksi ja valmistamaan edullista kotiruokaa, tuon toisenkin pitäisi pystyä." Toisen elämäntilanteesta emme kuitenkaan tiedä, joten ehkä olisi parempi olla jakamatta edes hyvää tarkoittavia neuvoja ylhäältä alaspäin ja syyllistää yksilöitä heidän elintavoistaan.

Toki terveysvalistuksellekin on paikkansa. Meidän alan ammattilaisten kannattaisi kuitenkin miettiä, miten sen tekee. Väitämme, että on tehokkaampiakin tapoja kuin ilkeily ja ylimielisyys. Jos haluaa motivoida lihavaa laihduttamaan, on arvostava vuorovaikutus ehdottoman tärkeää. Se tarkoittaa toisen ihmisen ehdotonta hyväksyntää juuri sellaisena kuin hän on. Toiselle puhutaan kunnioittavasti, eikä esimerkiksi syyllistäen, arvostellen, piikitellen tai naljaillen. Yritetään kaikesta huolimatta ymmärtää ja olla empaattisia, vaikka itseä kuinka kismittäisi yhteiskunnan kasvavat terveydenhuoltomenot. Arvostava vuorovaikutus on yleensäkin hyvien tapojen mukaista, ja samalla kokeilemisen arvoinen keino toimivampaan viestintään. 

Tiedon vai tuen puutetta?

Me asiantuntijat rakastamme tutkimustietoa ja tilastoja. Se, että kerromme miten asioiden pitäisi olla ja jaamme valmiita ohjeita ja ratkaisuja, voi tuntua ajatuksena tehokkaalta, mutta ei yleensä riitä. Valitettavasti ylhäältä alaspäin suuntautuva asiantuntijakeskeinen neuvonta harvoin toimii. Hyvät neuvot jäävät käyttämättä, jos henkilöltä puuttuu sisäinen motivaatio muuttaa käyttäytymistään. Toisen motivaatiota pitäisikin pyrkiä vahvistamaan, mutta tämä unohtuu usein, kun oletetaan, että kyse on vain tiedon puutteesta. Se, että joka tuutista toitotetaan lihavuuden vaaroista ja yritetään painostaa lihavia laihtumaan, lisää korkeintaan ulkoista motivaatiota, joka taas ei riitä kovin pitkälle, kun tähdätään pysyvään muutokseen. Tässä onkin haastetta meille asiantuntijoille - onko meillä pelkän tiedon kaatamisen lisäksi myös keinoja motivoida ja tukea matkalla kohti terveellisempää elämäntapaa?

Mitä sitten pitäisi tehdä? 

Yksilön syyllistämisen sijaan yhteiskuntatason muutokset saattaisivat olla toimivampia ratkaisuja. Hinta on yksi suurimmista ostopäätökseen vaikuttavista tekijöistä, joten verotuksella voitaisiin mitä luultavimmin vaikuttaa suotuisasti väestön ruoankäyttöön. Lapsiin kohdistuvaa elintarvikemainontaa tulisi säädellä, sillä on näyttöä siitä, että elintarvikemainokset vaikuttavat lasten ruokamieltymyksiin, ja lapsena opitut elintavat tuppaavat jatkumaan aikuisuuteen. Lisäksi päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla tulisi panostaa terveelliseen ruokaan (toki Suomessa tämä asia onkin jo kohtalaisen hyvällä tolalla!). Ideaalitilanne olisi, että terveellisten, painonhallintaa tukevien valintojen tekeminen olisi helppoa kaikille - ei vain niille, joilla on asiat muutenkin hyvin.

Luomujäätelöllä suomalaisten ravitsemus kuntoon?

Tämän kuun alussa Olli Posti ja Timo Kettunen kohtasivat Luontaishörhö vs. Tiedesankari -väittelyssä. Idea väittelyyn tuli Olli Postilta, joka halusi haastaa jonkun "virallisen tahon edustajan" väittelemään kanssaan muun muassa ravitsemuksesta. En puutu nyt käytyyn keskusteluun muuten, mutta yksi asia väittelyn lopussa inspiroi kirjoittamaan tämän tekstin.

Taas pelkkää maitokahvia aamiaiseksi.

Väittelyn lopussa molemmilta kysyttiin pieni vinkki, miten suomalaisten ravitsemusta voitaisiin viedä parempaan suuntaan. Timo puhui fiksusti ja muistutti, että liian suuret muutokset kerralla eivät tuo pysyviä tuloksia, ja korosti lisäksi ilon kautta tekemistä ja sallivuutta. Ollilla oli konkreettisempi vinkki suomalaisille - Hän vinkkasi, että jos henkilöllä on paheena esimerkiksi jäätelö, niin se kannattaa vaihtaa luomujäätelöön. 

Kun kuulin tämän vinkin, se huvitti ja ihmetytti. Miten joku voi ajatella, että jäätelön vaihtaminen luomujäätelöön parantaisi suomalaisten (tai kenenkään) ravitsemusta? Ja asiat olisivat kieltämättä aika hyvin, jos tämä olisi todella se suurin ongelma ravitsemuksessamme. Toinen vaikutti kuitenkin olevan asian kanssa aivan tosissaan, joten kaipa se on katsottava millainen hyöty jäätelön vaihtamisesta luomujäätelöön saataisiin.

Pieni muutos, suuri hyöty?

Ravintoarvojen vertailu ei auta ainakaan itseäni ymmärtämään, miksi tavallinen jäätelö kannattaisi vaihtaa luomuun. Molemmissa jäätelöissä on samankaltaiset ravintoarvot ja raaka-aineet, vain sillä erotuksella, että toisen ainesosat ovat luomua. Olemme jo aiemmin kirjoittaneet siitä, kuinka luomu ei ole automaattisesti tavanomaista ruokaa terveellisempää. Siitäkin on tullut kirjoitettua, kuinka luomuun liitetään mielikuvia, jotka eivät perustu faktoihin. Luomu voi olla hyvä valinta muista syistä, mutta luomujäätelöön siirtyminen ei kyllä ole mikään terveysteko.

Kun joku väittää, että suomalaisten ravitsemusta kannattaa lähteä parantamaan vaihtamalla jäätelö luomuversioon, on hänellä kokonaisuus vähän hukassa. Todellisista ongelmista, kuten kasvisten liian vähäisestä syömisestä tai punaisen lihan liiallisesta kulutuksesta, ei ilmeisesti ole tietämystä. Olisihan se kieltämättä ihanaa, jos kaikkien ravitsemus olisi sillä tasolla, että enää olisi tilaa vain pienelle hifistelylle. Tosin hifistelynkin soisi silloin perustuvan faktoihin, eikä omiin mielikuviin.

Aivosumutorven tuomio: Tavallaan oikein kiva vinkki. Muutos aiempaan on pieni, ja asiakkaan on helppo toteuttaa se, sillä esimerkiksi Jymyn luomujäätelö on tosi hyvää. Terveysvinkkinä kivan harmiton, mutta myös hyödytön. Ei jatkoon.

Paljastus: virallisen tahon edustaja ei käytä maitoa eikä ruisleipää!

Monesti "virallisia tahoja" vastustavat tai muuten ravitsemustieteeseen ja -tutkijoihin skeptisesti suhtautuvat vetoavat siihen, että joku ruoka-aine ei sovi heille, ja siten ravitsemussuositukset (joissa ehkä suositellaan kyseisen ruoka-aineen käyttöä - tai sitten ei) tuottavat kärsimystä monille. Lisäksi on vihjattu, että suositukset olisivat johtaneet väestön lihomiseen. Tästä ei kuitenkaan ole minkäänlaista näyttöä - itse asiassa vain harvan suomalaisen ruokavalio on ravitsemussuositusten mukainen.

Kuten olemme aiemminkin maininneet, ravitsemussuositukset eivät pakota ketään juomaan maitoa. Tunnustan: en ole juonut maitoa sellaisenaan sitten yläasteaikojen. Maito - rasvaton, rasvallinen, homogenoitu tai homogenoimaton - ei aiheuta minulle limaisuutta, ilmavaivoja eikä muitakaan terveysongelmia. En vain pidä maidon mausta. Ruokajuomana juon useimmiten vettä, joskus kasvimaitoja (tietenkin vitaminoituja).

Kuva: Tommi Saltiola, Unsplash

Vaikka kaksi suomalaisen ruokavalion kulmakiveä, maito ja ruisleipä, aiheuttavat minulle ongelmia (maito henkisiä, ruis fyysisiä keliakian vuoksi), en voisi kirkkain silmin väittää, että näiden elintarvikkeiden suositteleminen osana ruokavaliota on väärin. Se, että ruisleipä ei sovi minulle, ei tarkoita, etteikö se voisi väestötasolla olla olennainen elintarvike. Ruisleipä on edelleen suomalaisten tärkeimpiä kuidun lähteitä, ja näyttö ravintokuidun terveydelle edullisista vaikutuksista on melko lailla kiistatonta. Maidosta suomalaiset puolestaan saavat muun muassa D-vitamiinia, kalsiumia, jodia ja B12-vitamiinia.

On typerää kuvitella, että väestötasolle tarkoitetut suositukset olisivat sellaisenaan, pilkuntarkasti toteutettuina (mikä on oikeastaan mahdotonta, koska suosituksissa on runsaasti liikkumavaraa) jokaiselle yksilölle sopivat. Omia mieltymyksiään ei myöskään ole tarpeen perustella terveellisyydellä tai epäterveellisyydellä: on ihan okei olla syömättä jotain siksi, että ei pidä siitä. Pidettäisiinkö mielipiteet, makumieltymykset ja henkilökohtaiset ominaisuudet erossa argumentoinnista? Ei muuta kuin lusikka kauniiseen käteen ja syömään niitä ruokia, jotka omaan suuhun, mahaan ja maailmankatsomukseen parhaiten sopivat!