Kaikkea on kokeiltava (paitsi ravitsemussuosituksia)?

Ravitsemussuositukset perustuvat laajaan tutkimusnäyttöön terveyttä edistävästä ruokavaliosta. Luulisi siis, että nämä asiantuntijoiden laatimat suositukset olisivat vahvoilla, jos terveellinen syöminen kiinnostaa, ja miettii itselleen sopivaa ruokavaliota. Näin ei kuitenkaan ole. Jostain syystä on paljon suositumpaa hurahtaa vaihtoehtoisiin dieetteihin, joiden vetovoimaa on järjellä vaikea ymmärtää.

Kuva: Unsplash

Oma bisnes terveyden edistämisen edellä

Miksi itseoppineet ravitsemusgurut eivät hyödynnä tutkimustietoa, vaan kauppaavat yleensä jotain ihan päinvastaista? Pronutritionist-blogin Reijo Laatikainen avaa asiaa hyvin uudessa kirjassaan. Hän kirjoittaa, että hyvinvoinnista ja ravintovalmennuksesta on tullut iso bisnes. Jotta itseoppineet gurut voisivat kilpailla ravitsemustieteen ammattilaisia vastaan hyvinvointisektorilla, heidän täytyy tarjota jotakin muuta kuin tutkittuun tietoon perustuvaa ravitsemusneuvontaa. On aika selvää, että tällöin ei mennä ihmisten terveys ja hyvinvointi edellä, vaan tärkeintä on oma bisnes.

Tutkimusnäyttöä vastaan

Mitä sitten tarjotaan? Kun ravitsemussuositusten mukaan perusruokavalio riittää, niin ruvetaankin kauppaamaan mitä ihmeellisempiä ravintolisiä. Tai kun ravitsemussuositusten mukaan kovat rasvat kannattaa vaihtaa pehmeisiin, niin vannotaankin juuri kovien rasvojen nimeen. Tai kun ravitsemussuosituksissa mainitaan täysjyvävilja- ja maitotuotteet, niin aletaankin mustamaalaamaan niitä. Tai kun ravitsemussuosituksissa punaisen lihan syöntiä suositellaan rajoittamaan, niin ruvetaankin vähättelemään lihansyönnin haittoja.

Tutkimusnäytön tulkitseminen täysin päinvastaiseksi tuntuu järjenvastaiselta, mutta valitettavasti sekin myy. Aina löytyy niitäkin ihmisiä, joita ravitsemus kiinnostaa, mutta jotka eivät arvosta asiantuntijoita, tutkimuksia tai viranomaistahoja yhtään.

Oma olo kertoo enemmän kuin tuhat tutkimusta?

Vaihtoehtoisissa dieeteissä vedotaan tutkimusnäytön sijaan omaan hyvään oloon. Valitettavasti oma tämän hetkinen olo ei aina kerro sitä, onko joku ruokavalio pidemmän päälle hyvä vai ei. Se, että parikymppinen hyvinvointibloggaaja pysyy terveenä ruokavaliolla kun ruokavaliolla, ei ole mikään ihme. Harva dieetti on sellainen, että se sairastuttaisi heti. Toisaalta sellaisiakin tarinoita jo löytyy. Osa rajoittavistakin dieeteistä voisi olla ihan järkeviä oikein toteutettuina, mutta gurujen ylpeys tai osaaminen ei anna periksi myöntää dieettiensä ongelmakohtia.

Ravitsemussuositukset sen sijaan perustuvat tutkimuksiin, joissa eri ruokavalioiden pitkäaikaisia terveyshyötyjä ja -haittoja on seurattu. Tällainen tieto ei vaihtoehtodieettien keksijää paljoa hetkauta, vaan joku voi esimerkiksi päättää alkaa promoamaan dieettiä, jossa syödään vain banaaneja. Ihmiset lähtevät tähänkin mukaan, vaikka kukaan ei olisi ikinä noudattanut kyseistä dieettiä paria päivää kauempaa.

Kuva: Unsplash

Kumpi laitetaan?

Tuntuu ihan nurinkuriselta, että asiantuntijoiden laatimat, terveyttä edistävät ja tutkimusnäyttöön perustuvat ravitsemussuositukset eivät vaan millään kelpaa. Asiantuntijat raatavat niska limassa tehden tutkimuksia ja kahlaten läpi tutkimusnäyttöä, jotta saataisiin tietoa terveellisestä ruokavaliosta. Sen jälkeen kaikki tämä vielä tarjoillaan ilmaiseksi ja helposti ymmärrettävässä muodossa, jotta kaikilla olisi mahdollista toteuttaa terveellistä ruokavaliota.

Sen sijaan rahantekomielessä tehdyt dieetit, joissa vähät välitetään tutkimusnäytöstä ja luotetaan vain omaan oloon ja hyvään fiilikseen, tuntuvat porskuttavan. Kun itseoppineet gurut tekevät ravitsemussuosituksista oman vaihtoehtoisen dieettinsä kääntämällä ruokapyramidin ylösalaisin ja vaihtamalla "vähennä"-kehoitusten tilalle "lisää" ja toisinpäin, niin johan ihmiset innostuvat. Tähän vielä hintalappu päälle, niin dieetti kuin dieetti viedään käsistä kerta toisensa jälkeen.

Toivottavasti joskus vielä ymmärrettäisiin, että on ehkä vähän hölmön hommaa kokeilla kaikkea muuta, kun saatavilla olisi aivan ilmaiseksi tutkitusti terveyttä edistävät ravitsemussuositukset.

Syöt mitä käsken

Tällä viikolla alkoi tv-sarja Olet mitä syöt. Täytyy myöntää, että etukäteen vähän hirvitti, mitä tuleman pitää. Tv-formaatit, joissa tavoitellaan suuria muutoksia lyhyessä ajassa, eivät ole sitä järkevintä painonhallintaa. Ravitsemusterapeutti Katri Mikkilä on kirjoittanut Se erilainen Fitness -blogissa jutun Puolen vuoden supersankareista, ja luettelee jutussa laihdutusohjelmien ongelmakohtia. Myös me olemme ottaneet aiemmin kantaa dieettien ongelmallisuuteen.

Olet mitä syöt -ohjelmassa on tietysti osin kyse tv-viihteestä, mutta en täysin pysty pistämään kaikkea ohjelmassa nähtyä vain viihteen piikkiin. Ja vaikka kyse olisi täysin viihteestä, on vaarana, että osa katsojista sekoittaa viihteen todellisuuteen. Tässä kirjoituksessa haluaisin tuoda esille, että ohjelman ensimmäisessä jaksossa nähty ravitsemusohjauksen tyyli on aika kaukana ihanteesta, ja siitä miten näihin asioihin perehtyneet ravitsemusterapeutit ja -asiantuntijat homman hoitaisivat.

Asiantuntijalähtöinen ohjaus

Jo alkumetreiltä asti ohjelmassa korostuu asiantuntijakeskeinen lähestymistapa. Tällä tarkoitetaan tapaa, jossa asiantuntija on keskiössä tietoineen, ja jakelee ohjeita ja käskyjä asiakkaalle. Tapa on tuttu esimerkiksi monista nettivalmennuksista - ilmoittaudu mukaan, niin saat valmiiksi päätetyn tavoitteen, ruokavalion ja liikuntaohjeet. Asiantuntijalähtöiseen tyyliin liittyy monta ongelmaa. Kun tavoitteet ja keinot tulevat muualta kuin ohjattavalta itseltään, voi niihin olla vaikea sitoutua. Terveysvalistus sekä ulkoa tulevat määräykset ja näiden kontrollointi voivat aiheuttaa meissä vastarintaa. Se taas ei ole kovin otollinen tila muutosten tekemiselle. Toista ei myöskään pitäisi ohjata muutokseen pelottelemalla tai syyllistämällä, joita molempia ohjelmassa valitettavasti nähtiin. 

Kunnioituksen puute

Kyse voi olla osin tv-viihteen tekemisestä, mutta silti häiritsee, miten asiantuntija puhuu ohjattavalleen. Onko tarpeen tylyttää toista tämän ruokavalinnoista, olivat ne sitten miten "huonoja" tahansa? Se, että asiantuntija kutsuu ruokaa roskaksi, ei myöskään osoita kauheasti tilannetajua tai kunnioitusta. Kun asiakas luettelee syitä ruokakäyttäytymiselleen, ei asiantuntijan varmaankaan tarvitsisi julistaa näitä kovaan ääneen selityksiksi ja tekosyiksi. Voisi kuvitella, että arvostus ja empatia antaisivat paremmat lähtökohdat yhteiselle projektille.

Negatiivisen kautta

Koko jääkaapin sisällön tylyttämisen sijaan olisi rakentavampaa lähteä liikkeelle siitä, mikä asiakkaan ruokavaliossa on jo hyvää, ja miten tätä hyvää voitaisiin vielä lisätä. Kaikkien ruokavaliossa on ihan varmasti jotain hyvää, ja sen näkeminen ja esille tuominen on tärkeää.

Ylhäältä alaspäin

On monta tapaa syödä "oikein", ja siksi tuntuu uskomattomalta, että asiakkaalle annetaan valmis ruokavalio, jonka asiantuntija on itsekseen laatinut. Asiantuntijalla on varmasti paras tieto siitä miten kannattaa syödä, mutta asiakkaalla on paras tieto siitä mitä hän on valmis ruokavaliossaan muuttamaan. Aina pitäisi lähteä asiakkaan lähtökohdista, eli kartoittaa hänen mieltymyksensä ja toiveensa siitä miten edetään.

Kaikki kerralla uusiksi 

Se, että ohjelmassa tavoitellaan hurjia tuloksia, ja painonpudotukselle ja kuntoon pääsemiselle annetaan aikaa kahdeksan viikkoa, on ongelmallista. "Kaikki kerralla uusiksi" -ruokavalio on aika huono lähtökohta pysyviin muutoksiin. Jos tavoitellaan pysyviä muutoksia, ei kaikkea kannata yrittää muuttaa kerralla, vaan edetä pienin askelin. Jos ennen on syönyt viikon aikana ainoana kasviksena pätkän kurkkua, on välissä monta askelta, ennen kuin kenestäkään tulee kasvissyöjä.

Suorittamista  

Ohjelmasta saa kuvan, että tärkeintä on selvitä päivät läpi ilman kiellettyjä herkkuja (light-limuja ei ilmeisesti sallita tippaakaan). Samalla suoritetaan terveellistä syömistä, miettien kuinka paljon päivän vesimäärästä on tällä hetkellä juotu. Tämä ei kerro kovin rennosta suhteesta syömiseen. Järkevässä painonhallinnassa ei ole keskiössä kiellot ja rajoitukset ja jatkuva täydellisen syömisen tavoittelu.

Valvontaa ja kontrollointia 

Treenit jäivät välistä tai ohjattava poikkesi ruokavaliostaan - onko se läksytyksen paikka? Usein sanotaan, että ns. repsahdukset (hirveä sana!), johtuvat siitä, että dieetti tai treeniohjelma on ollut liian tiukka. Ruokavalion suhteen sen voi tässäkin helposti uskoa. Ja oli ohjattavalla mikä tahansa syy olla treenaamatta tai syömättä ohjeiden mukaisesti, ei ole ohjaajan asia tuomita näitä syitä riittämättömiksi selityksiksi.

 Miksi näin?

Onko pehmeämpi ohjaustyyli liian tylsä tv-ohjelmaan? Vai ajatellaanko tietyissä piireissä edelleen, että laihdutus tai painonhallinta ei onnistu ilman kuria, kärsimystä ja käskyjä? Tällaista mielikuvaa tällä joka tapauksessa edistetään, ja se on todella harmi.

Tonton-dieetit - oikotie terveelliseen ruokavalioon?

Gluteenittomuus, viljattomuus ja maidottomuus ovat muodissa. Mutta mihin näiden ruokavalioiden suosio perustuu? Kyse tuskin on makumieltymyksistä, vaan ruokavaliota halutaan rajoittaa terveyssyistä.

Ihmiset ainakin kuvittelevat syövänsä terveellisemmin, kun rajoittavat ruokavaliostaan jonkun epäterveelliseksi mieltämänsä ruoka-aineen pois. Puuttumatta nyt vielä siihen, mitä tutkimusnäyttö sanoo näiden rajoitusten hyödyistä, on mielenkiintoista tarkastella ilmiötä yleisemmin. Mistä tulee se ajatus, että jotain kokonaan poisjättämällä parantaisit ruokavaliotasi?

 

Kasviksia yli 500 g/vrk, punaista lihaa alle 500 g/vko, viljaa 0 g, maitoa 0 g...?

Ravitsemussuosituksista tällainen ajatus ei ainakaan lähde. Ravitsemussuositukset eivät nimittäin kiellä mitään ruokaa kokonaan (koska tämä ei ole tarpeen), vaan myös "vähemmän terveelliset" ruoat tai ruoka-aineet mahtuvat terveelliseen ruokavalioon pilaamatta sitä. Nollalinjaa ei tarvitse vetää minkään suhteen, vaikkakin kohtuus kannattaa muistaa ns. sattumien kanssa. Tarkennettakoon vielä, että maito- ja viljatuotteet eivät edes kuulu näihin sattumiin, vaan niitä saa kuulua ruokavalioon paljon reilummin.

Löytyykö sellaista tutkimusta, jossa oltaisiin tultu siihen lopputulokseen, että terveellinen ruokavalio ei saa sisältää jotakin tiettyä ruoka-ainetta yhtään? Että muuten loistava ruokavalio menee pieleen, jos siinä on tilkkakin maitoa tai grammakin gluteenia? Itselleni tulee mieleen, että lähinnä väärin valmistettu pallokala voisi pilata pienenäkin määränä ruokavalion kuin ruokavalion. Maidon tai gluteenin kanssa on kuitenkin järjetöntä olla samoissa määrin hysteerinen, ellei satu olemaan maitoallergikko tai keliaakikko.

Oma fiilis vs. tutkimusnäyttö 

 
Erilaisten tonton-dieettien suosiosta saa kiittää useita julkisuuden ja hyvinvointialan henkilöitä, jotka innokkaasti mainostavat omia ruokavalioitaan. He kokevat voivansa paremmin ja saavansa erilaisia hyötyjä rajoittamalla ruokavaliostaan esimerkiksi maidon tai viljat pois. Karismaattisten ja ihailtujen hahmojen tarinat vetoavat tavalliseen dieettaajaan - ehkä ne maitotuotteet ovat olleet minunkin näkyvien vatsalihasten tiellä...  

Maidon ja viljan huono maine saattaa perustua osin siihen, että osa saa niistä vatsaväänteitä tai muita oireita. Osa oireista on ihan todellisia, mutta kieltämättä välillä tuntuu, että kaikki oireet on helppo vierittää maidon ja gluteenin syyksi, vaikka ongelma olisi oikeasti ihan jossain muualla (esim. stressi, liikkumattomuus, epäsäännöllinen syöminen, jne). Ja vaikka ihan todellisia oireita olisikin, kannattaa muistaa, että oman kropan tuntemukset eivät silti todista, että maito tai viljat olisivat epäterveellisiä ja niiden poisjättäminen tekisi ruokavaliosta terveellisemmän. Olo voi toki osalla helpottua, mutta samalla ruokavalio voi mennä epäterveellisemmäksi. 

Syyt olla syömättä

On jotenkin hassu ajatus, että ruokavalio muuttuisi terveelliseksi sen kautta, että siitä jätetään kokonaan jokin hyvin tavanomainen ruoka-aine pois. Mitä viljoissa, gluteenissa tai maidossa on sellaista, että niitä kannattaisi vältellä?

Ravitsemusterapeutti Petteri Lindblad on ansiokkaasti listannut 5 syytä olla syömättä viljaa. Tiivistäen voidaan sanoa, että täysjyväviljan ja kuidun terveyshyödyt ovat kiistattomia, ja niitä on vaikeampi saada, jos jättää ruokavaliosta gluteenin tai viljat kokonaan pois. Kannattaa myös tutustua Petterin juttuun maidosta. Jutun sanoma tiivistyy alla olevaan kuvaan, joka on lainattu Petterin blogista.

Varoituksen sana tonton-dieettaajille

 

Toki viljaton tai maidoton ruokavalio voi olla ihan yhtä terveellinen kuin näitä sisältävä ruokavalio, mutta mitä rajoittuneempi ruokavalio on, sitä enemmän se vaatii suunnittelua ja tietämystä. Pelkkä tonton-dieetti ilman korvaavia vaihtoehtoja esimerkiksi kuidun tai tiettyjen kivennäisaineiden lähteeksi voi olla hyvin haitallinen ja kaukana terveellisestä. Tämä usein unohtuu, sillä aika moni varmasti mieltää, että viljaton ja maidoton on synonyymi terveellisyydelle, ja näiden dieettien sanansaattajat mainostavat ruokavalioitaan ilman mitään varoituksen sanaa. Kuitenkin tiedetään, että kaikkiin "rajoitusruokavalioihin" liittyy ongelmia, ellei pidä huolta siitä, että saa tarvittavat tärkeät ravintoaineet muualta. Jos henkilö joutuu oikeasti allergioidensa takia noudattamaan täysin viljatonta ja maidotonta ruokavaliota, hän todennäköisesti saa ravitsemusterapeutilta neuvontaa täysipainoisen ruokavalion koostamiseen. Jakavatko bloggaajat näitä vinkkejä? Ei, vaan hyvinvointiblogeista saa sen kuvan, että esimerkiksi vegaaniruokavalio on automaattisesti terveellinen. Todellisuudessa kyse on ruokavaliosta, joka ei ole täysipainoinen ilman ravintolisiä ja täydennettyjä elintarvikkeita.

 

Älä rajoita turhaan

Turhasta ruokavalion rajoittamisesta ollaan yleisesti sitä mieltä, että se on turhaa. Tai ei pelkästään turhaa, vaan myös haitallista. Ravitsemustieteen dosentti Maijaliisa Erkkola on selvittänyt LILLA-tutkimuksessaan päiväkotien käytäntöjä lasten allergiaruokavalioiden suhteen. Tutkimuksessa uudenlaisella ilmoituslomakkeella saatiin karsittua perusteettomia allergiaruokavalioita, joiden todettiin kuormittavat sekä perheitä että päivähoitoa, ja olevan riskinä lapsen normaalille kasvulle ja kehitykselle.

Pronutritionist-blogin Reijo Laatikaisen tuoreessa väitöskirjassa käsitellään viljoja ärtyvän suolen oireyhtymässä (IBS). Lektiossaan Reijo totesi, että esimerkiksi FODMAP-rajoituksen ruokavaliossa pitäisi perustua vain todelliseen tarpeeseen eikä olla automaattisesti osa IBS-ruokavaliota. FODMAP-hiilihydraatit ovat terveellisiä kuituja, vaikka ne joillakin aiheuttavat vatsaoireita. Reijo toi myös esille, että muodikkaasta gluteiiniherkkyydestä ei ole kovin vakuuttavaa tieteellistä näyttöä. Syy voikin gluteenin sijaan olla esimerkiksi juuri FODMAP-hiilihydraateissa.

Kun asiantuntijat ovat sitä mieltä, että turhat rajoitukset ovat vain haitaksi ja köyhdyttävät turhaan ruokavaliota, on ihan käsittämätöntä, että samaan aikaan erilaiset hyvinvointialan toimijat promoavat esimerkiksi viljatonta ja maidotonta ruokavaliota automaattisesti kaikille asiakkailleen, selvittämättä onko rajoituksille mitään tarvetta. Johtuuko se siitä, että dieetti ei tunnu dieetiltä, ellei siinä ole kieltolistoja ja rajoituksia? Tästä ajatuksesta kannattaisi päästää irti, sillä jos asiansa osaava ravitsemusasiantuntija lähtee parantamaan asiakkaansa ruokavaliota, tekee hän sen positiivisen kautta. Mietitään siis yhdessä asiakkaan kanssa mitä ruokavalioon voisi lisätä eikä niinkään mitä siitä tulisi poistaa. Lisäämällä ruokavalioon hyviä juttuja (esim. täysjyväviljaa ja kasviksia) ruokavalion laatu paranee huomattavasti enemmän kuin jättämällä siitä vaikkapa ainoan suklaapalan pois. Tämä on asiakkaallekin miellyttävämpää, ja johtaa yleensä pysyvämpiin muutoksiin.

Ylipäätään ajattelen, että meidän pitäisi miettiä ruokavalioitamme enemmän sen kautta, mitä niiden kannattaisi sisältää kuin mitä ne eivät saisi sisältää. Ruokavalion terveellisyys kun pääasiassa muodostuu siitä mitä syömme, ei siitä mitä emme syö.

Lihavuus laskuun terveysmoralismilla?

Lihavuuden syitä on pohdittu jo vuosikymmeniä, eikä käänteentekevää keinoa lihavuuden ehkäisyyn ole vieläkään keksitty. Yksi asia on kuitenkin varma: jos lihavuusongelma olisi ratkaistavissa sillä, että hoikat, hyväkuntoiset ja muutenkin keskimäärin hyvässä asemassa olevat kirjoittavat blogitekstejä siitä, miten lihavuus rasittaa yhteiskuntaa taloudellisesti eikä tervettä lihavuutta ole olemassakaan, ei meillä varmastikaan esiintyisi lihavuutta.

Johtuuko lihavuus yksilön omista valinnoista?

Emme kiistä faktoja siitä, etteikö lihavuudella olisi kauaskantoisia seurauksia niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Emme myöskään väitä, etteikö terveysvalistusta kannattaisi tehdä. Sen sijaan kannustamme pohtimaan, miten lihavuudesta ja sen syistä puhutaan. Lihavuus on monimutkainen ilmiö, joka ei todellakaan johdu vain yksilön valinnoista: fysiologiset tekijät, kulttuuri, koulutus, tulot, terveydentila, kokkaustaidot, terveystietämys, arvot, varhaislapsuuden kokemukset ja eri ruoka-aineille altistuminen, uni, perheen tavat ja normit, sosiaalinen paine, verkostot, etninen tausta ja paikallinen ympäristö, ihan vain muutamia mainitakseni, ovat nimittäin yhteydessä ruoanvalintaan ja siihen liittyviin päätöksiin.

Täältä tulee terveystietoa - ota koppi, tyhmä!

Tätä taustaa vasten on mielestämme ajattelematonta pitää yksilöä yksin vastuullisena elintavoistaan ja niihin mahdollisesti liittyvistä sairauksista, ja täten kuvitella, että ongelma korjaantuu, kun yksilölle annetaan oikeaa tietoa ja hän alkaa tehdä oikeita valintoja. Kaikilla ei nimittäin ole samanlaisia resursseja tehdä terveyttä edistäviä valintoja. Johanna Ahola-Launonen tiivistää terveysmoralismin Lääkärilehdessä osuvasti: "koska minäkin pystyn tarvittaessa elämään vähällä rahalla, lenkkeilemään ilmaiseksi ja valmistamaan edullista kotiruokaa, tuon toisenkin pitäisi pystyä." Toisen elämäntilanteesta emme kuitenkaan tiedä, joten ehkä olisi parempi olla jakamatta edes hyvää tarkoittavia neuvoja ylhäältä alaspäin ja syyllistää yksilöitä heidän elintavoistaan.

Toki terveysvalistuksellekin on paikkansa. Meidän alan ammattilaisten kannattaisi kuitenkin miettiä, miten sen tekee. Väitämme, että on tehokkaampiakin tapoja kuin ilkeily ja ylimielisyys. Jos haluaa motivoida lihavaa laihduttamaan, on arvostava vuorovaikutus ehdottoman tärkeää. Se tarkoittaa toisen ihmisen ehdotonta hyväksyntää juuri sellaisena kuin hän on. Toiselle puhutaan kunnioittavasti, eikä esimerkiksi syyllistäen, arvostellen, piikitellen tai naljaillen. Yritetään kaikesta huolimatta ymmärtää ja olla empaattisia, vaikka itseä kuinka kismittäisi yhteiskunnan kasvavat terveydenhuoltomenot. Arvostava vuorovaikutus on yleensäkin hyvien tapojen mukaista, ja samalla kokeilemisen arvoinen keino toimivampaan viestintään. 

Tiedon vai tuen puutetta?

Me asiantuntijat rakastamme tutkimustietoa ja tilastoja. Se, että kerromme miten asioiden pitäisi olla ja jaamme valmiita ohjeita ja ratkaisuja, voi tuntua ajatuksena tehokkaalta, mutta ei yleensä riitä. Valitettavasti ylhäältä alaspäin suuntautuva asiantuntijakeskeinen neuvonta harvoin toimii. Hyvät neuvot jäävät käyttämättä, jos henkilöltä puuttuu sisäinen motivaatio muuttaa käyttäytymistään. Toisen motivaatiota pitäisikin pyrkiä vahvistamaan, mutta tämä unohtuu usein, kun oletetaan, että kyse on vain tiedon puutteesta. Se, että joka tuutista toitotetaan lihavuuden vaaroista ja yritetään painostaa lihavia laihtumaan, lisää korkeintaan ulkoista motivaatiota, joka taas ei riitä kovin pitkälle, kun tähdätään pysyvään muutokseen. Tässä onkin haastetta meille asiantuntijoille - onko meillä pelkän tiedon kaatamisen lisäksi myös keinoja motivoida ja tukea matkalla kohti terveellisempää elämäntapaa?

Mitä sitten pitäisi tehdä? 

Yksilön syyllistämisen sijaan yhteiskuntatason muutokset saattaisivat olla toimivampia ratkaisuja. Hinta on yksi suurimmista ostopäätökseen vaikuttavista tekijöistä, joten verotuksella voitaisiin mitä luultavimmin vaikuttaa suotuisasti väestön ruoankäyttöön. Lapsiin kohdistuvaa elintarvikemainontaa tulisi säädellä, sillä on näyttöä siitä, että elintarvikemainokset vaikuttavat lasten ruokamieltymyksiin, ja lapsena opitut elintavat tuppaavat jatkumaan aikuisuuteen. Lisäksi päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla tulisi panostaa terveelliseen ruokaan (toki Suomessa tämä asia onkin jo kohtalaisen hyvällä tolalla!). Ideaalitilanne olisi, että terveellisten, painonhallintaa tukevien valintojen tekeminen olisi helppoa kaikille - ei vain niille, joilla on asiat muutenkin hyvin.

Suosituksia terveellisempää?

Aivosumutorven kirjoitus Ravitsemuskatsaus-lehdessä:

https://maitojaterveys.mobie.fi/zine/17/article-2485

Onko vegaaninen vaihtoehto aina terveellisin?

Punaisen lihan runsaaseen kulutukseen liittyy terveysriskejä, ja useimmat suomalaiset sekasyöjät syövät punaista lihaa suosituksia runsaammin. Lihan vähentäminen ja korvaaminen kasviproteiinin lähteillä olisi monelle meistä perusteltua terveyssyistä. Kasvissyönnillä ja vegaaniudella on monia terveyshyötyjä, jotka selittyvät osin juuri punaisen lihan puuttumisella ruokavaliosta. Lihan korvaaminen kasviproteiinilla siis kannattaa, mutta kannattaako sekaanin vaihtaa terveyssyistä myös muutkin elintarvikkeet vegaanisiin vaihtoehtoihin?

Juusto

Tavallinen edamjuusto sisältää rasvaa 23 g/100 g, joista tyydyttyneitä rasvoja on 15,7 g (68 % rasvoista). Vegaanisen eli täysin kasviperäisen juuston on varmasti helppo päihittää tämä paremmalla rasvaprofiililla? Näin me kuvittelimme, mutta yllätys olikin suuri, kun vegaanijuuston (VioLife) rasvaprofiili näytti tältä: rasvaa 23 g/100 g ja tyydyttyneitä rasvoja 21 g eli peräti 91 % rasvoista. Tuotteen sisältämä rasva on kookosöljyä, joka on 90-prosenttisesti tyydyttynyttä rasvaa. Kookosöljyä markkinoidaan ihmelääkkeenä lähes kaikkeen, mutta tieteellinen näyttö sen terveyshyödyistä on heikko. Kookosrasvaa voi toki käyttää silloin tällöin, mutta päivittäisessä käytössä kannattaa suosia muita kasviöljyjä, joissa on selvästi vähemmän tyydyttynyttä rasvaa ja enemmän välttämättömiä rasvahappoja.

Kerma

Joskus tekee mieli kermavaahtoa. Vegaanisia vaihtoehtoja löytyy, ja esimerkiksi Alpron soijapohjainen vispautuva valmiste toimiikin tässä tarkoituksessa erinomaisesti. Mutta mikään terveystuote se ei ole: rasvaa on kaikkiaan 25,5 g/100 g, ja tästä peräti 22,3 g (87 %) on tyydyttynyttä! Tyydyttynyt rasva on peräisin palmuöljystä ja palmuydinöljystä. Kookosöljyn tavoin palmuöljykään ei kuulu suositeltuihin rasvoihin, vaan sen käyttöä kannattaa rajoittaa. Se ei myöskään ole ykkösvalinta vastuulliselle kuluttajalle, sillä palmuöljytuotantoon liittyy ongelmia. Jos sekaani harkitsee vaihtoehtoja terveysnäkökulmasta, esimerkiksi Flora Vispi (rasvaa 20 g/100 g, josta tyydyttynyttä 15 g eli 75 %) saattaa tulla kyseeseen.

Joskus tekee mieli kermavaahtoa - onneksi sitä löytyy nykyään sekä sekaaneille että vegaaneille.

Maito

Maito on saanut viime vuosina paljon kohtuutonta kritiikkiä osakseen, mutta fakta on se, että se on monen ravintoaineen merkittävä lähde. Kasvipohjaisten juomien etu on parempi rasvan laatu verrattuna maitojuomiin, joiden rasvasta suurin osa on tyydyttynyttä rasvaa. Kasvimaidot eivät kuitenkaan ole luonnostaan yhtä ravintorikkaita kuin maito, joka sisältää laadukasta proteiinia ja monia tärkeitä vitamiineja ja kivennäisaineita (mm. jodi, B12-vitamiini, kalsium ja lisätty D-vitamiini). Jos kasvimaitoja haluaa käyttää, kannattaa valikoimasta ehdottomasti valita vitamiineilla ja kalsiumilla täydennetty versio.

Aiviksen tuomio

Haluamme korostaa, että vegaanituotteet ovat useimmiten hyvä valinta eettisistä ja ympäristösyistä, mutta jos valintoja tehdään vain terveyshyötyjä tavoitellen, ei asia ole niin yksinkertainen. Ihan sokeasti ei kannata valita vain sitä mikä ehkä kuulostaa terveellisemmältä vaihtoehdolta, vaan oikeasti tutustua pakkausmerkintöihin.

Luomujäätelöllä suomalaisten ravitsemus kuntoon?

Tämän kuun alussa Olli Posti ja Timo Kettunen kohtasivat Luontaishörhö vs. Tiedesankari -väittelyssä. Idea väittelyyn tuli Olli Postilta, joka halusi haastaa jonkun "virallisen tahon edustajan" väittelemään kanssaan muun muassa ravitsemuksesta. En puutu nyt käytyyn keskusteluun muuten, mutta yksi asia väittelyn lopussa inspiroi kirjoittamaan tämän tekstin.

Taas pelkkää maitokahvia aamiaiseksi.

Väittelyn lopussa molemmilta kysyttiin pieni vinkki, miten suomalaisten ravitsemusta voitaisiin viedä parempaan suuntaan. Timo puhui fiksusti ja muistutti, että liian suuret muutokset kerralla eivät tuo pysyviä tuloksia, ja korosti lisäksi ilon kautta tekemistä ja sallivuutta. Ollilla oli konkreettisempi vinkki suomalaisille - Hän vinkkasi, että jos henkilöllä on paheena esimerkiksi jäätelö, niin se kannattaa vaihtaa luomujäätelöön. 

Kun kuulin tämän vinkin, se huvitti ja ihmetytti. Miten joku voi ajatella, että jäätelön vaihtaminen luomujäätelöön parantaisi suomalaisten (tai kenenkään) ravitsemusta? Ja asiat olisivat kieltämättä aika hyvin, jos tämä olisi todella se suurin ongelma ravitsemuksessamme. Toinen vaikutti kuitenkin olevan asian kanssa aivan tosissaan, joten kaipa se on katsottava millainen hyöty jäätelön vaihtamisesta luomujäätelöön saataisiin.

Pieni muutos, suuri hyöty?

Ravintoarvojen vertailu ei auta ainakaan itseäni ymmärtämään, miksi tavallinen jäätelö kannattaisi vaihtaa luomuun. Molemmissa jäätelöissä on samankaltaiset ravintoarvot ja raaka-aineet, vain sillä erotuksella, että toisen ainesosat ovat luomua. Olemme jo aiemmin kirjoittaneet siitä, kuinka luomu ei ole automaattisesti tavanomaista ruokaa terveellisempää. Siitäkin on tullut kirjoitettua, kuinka luomuun liitetään mielikuvia, jotka eivät perustu faktoihin. Luomu voi olla hyvä valinta muista syistä, mutta luomujäätelöön siirtyminen ei kyllä ole mikään terveysteko.

Kun joku väittää, että suomalaisten ravitsemusta kannattaa lähteä parantamaan vaihtamalla jäätelö luomuversioon, on hänellä kokonaisuus vähän hukassa. Todellisista ongelmista, kuten kasvisten liian vähäisestä syömisestä tai punaisen lihan liiallisesta kulutuksesta, ei ilmeisesti ole tietämystä. Olisihan se kieltämättä ihanaa, jos kaikkien ravitsemus olisi sillä tasolla, että enää olisi tilaa vain pienelle hifistelylle. Tosin hifistelynkin soisi silloin perustuvan faktoihin, eikä omiin mielikuviin.

Aivosumutorven tuomio: Tavallaan oikein kiva vinkki. Muutos aiempaan on pieni, ja asiakkaan on helppo toteuttaa se, sillä esimerkiksi Jymyn luomujäätelö on tosi hyvää. Terveysvinkkinä kivan harmiton, mutta myös hyödytön. Ei jatkoon.

Bloggaaja - millaista syömistä haluat edistää?

Yhä kasvavassa blogimaailmassa on valtava joukko hyvinvointiblogeja, joiden sisältö keskittyy enemmän liikuntaan ja syömiseen. On myös hyvin yleistä, että hyvinvointibloggaaja esittelee ruokapäiväkirjaansa blogissaan.

Idea on tavallaan hyvä; on kiinnostavaa päästä kurkkaamaan mitä sellainen ihminen syö, jota ihailee. Bloggaajan tarkoitus on varmasti pelkästään hyvä, kun hän paljastaa syömisensä ja antaa samalla  lukijoillle vinkkejä heidän ruokavalioonsa. Tiedostamatta tai tiedostaen, ensikuvina nämä bloggaajat luovat kuvaa siitä, minkälaista syömisen pitäisi olla.

Me ravitsemustutkimuksen parissa työskentelevinä tiedämme, että ruokapäiväkirjoihin liittyy ongelmia. Niissä voidaan aliraportoida ja kaunistella omaa ruokavaliota, ja ruokapäiväkirjan pitäminen voi ohjata syömään tiedotamatta tai tiedosten vähän eri tavalla kuin yleensä. Jos tätä esiintyy "tavallisten ihmisten" keskuudessa, niin se on luultavasti vielä todennäköisempää blogimaailmassa, jossa kaikki on viimeisen päälle kaunista ja mietittyä. On ihan ymmärrettävää, että ei ole järkeä tehdä ruokavaliopostausta päivänä, jolloin jääkaappi on tyhjillään ja lounaaksi on vain Saarioisten makaronilaatikkon jämät. Syömisen kaunistelu saattaa vääristää tutkimusdataa, mutta väittäisimme, että vielä enemmän se tekee hallaa blogimaailmassa.

Te, jotka julkaisette ruokapäiväkirjojanne netissä, miettikää, minkälaista syömistä niillä haluatte edistää. Edistättekö tervettä ja rentoa suhtaututumista ruokaan? Vai fitnesskilpailijan tiukkaa kisadieettiä muistuttavaa tai kieltoihin ja turhiin rajoitteisiin perustuvaa "liian terveellistä" syömistä? Nämä viimeisen päälle harkitut ja mietityt ruokavaliot ja ruokapäiväkirjat antavat väärää viestiä siitä, millaista syömisen tulisi olla. Oli pienesti ja kauniisti syöminen sitten todellista tai kaunistelua, ei se ole sitä normaalia ja joustavaa syömistä, johon meidän kaikkien tulisi pyrkiä.

Tänään vietetään Älä laihduta -päivää, mutta joka päivän pitäisi olla vapaa ahtaista ihanteista, liittyivätpä ne sitten täydelliseen kroppaan tai ruokavalioon.

Terveysuutisen klikkiotsikko on monen tekijän summa

Jos terveysuutinen kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei yleensä ole totta. Tätä lausetta toistetaan mediassa usein, mutta silti vain harva muistaa soveltaa sitä silloin, kun kohdalle osuu omaan maailmankatsomukseen hyvin istuva terveysuutinen. Ravitsemusaiheista on helppo nostaa esille raflaavia tutkimustuloksia, mutta millainen on houkuttelevan kuuloisen terveysuutisen anatomia?

Tylsä pilata hyvä juttu faktoilla

Lähdetään liikkeelle Newsner-sivuston uutisesta, jota on jaettu Facebookissa tänäkin vuonna ahkerasti, vaikka se ilmestyi jo vuosi sitten. Jutun mukaan samppanjan juominen voi parantaa muistia ja ehkäistä dementiaa, sillä se sisältää fenoleja, jotka torjuvat muistiongelmia ja stimuloivat signaaleja aivoissa. Jutussa vedottiin Readingin yliopistossa Iso-Britanniassa tehtyyn tutkimukseen.

Kauppalehti uutisoi samasta tutkimuksesta huhtikuun lopussa hehkuttamalla "ilouutista vapun juhlijoille". Kauppalehden tekstissä annettiin jopa tarkkoja ohjeita siitä, kuinka paljon sampanjaa on nautittava ja missä iässä juominen on aloitettava. Jutun loppupuolella kävi kuitenkin ilmi, että tutkimus, johon juttu perustui, oli tehty rotilla. Myös MTV3 muisti mainita rotat jutussaan, joka ilmestyi jo 2015.

Suurelle yleisölle suunnatuissa teksteissä annettiin siis ymmärtää, että tutkimustulos olisi yleistettävissä ihmisiin, vaikka koe-eläiminä käytetyt rotat mainittiinkin tekstissä. Mistä tämä johtuu? Onko klikkiotsikoiden veto niin suurta vai uskovatko toimittajat todella vedettyihin johtopäätöksiin? Otetaan askel taaksepäin ja tarkastellaan Readingin yliopiston lehdistötiedotetta, jota ainakin Newsnerin jutussa oli käytetty lähteenä.

Jäljet johtavat sylttytehtaalle

Tutkijan ajatellaan yleensä olevan alansa johtavia asiantuntijoita: hänen sanaansa voi luottaa ja hän osaa tehdä oikeita, perusteltuja johtopäätöksiä. Tässä tapauksessa voi kuitenkin joutua pettymään. Lehdistötiedotteessa ei mainita rottia, hiiriä tai jyrsijöitä sanallakaan. Sivulauseesta voi ymmärtää, että tutkittavat eivät olleet ihmisiä ("In the near future we will be looking to translate these findings into humans."), mutta nopeasti lukiessa tämä voi helposti mennä ohi.

Mennäänpä siis vielä yksi askel taaksepäin ja tutustaan tiedotteen ja lehtijuttujen taustalla olleeseen tutkimukseen, joka julkaistiin Antioxidants & Redox Signaling -lehdessä. Tutkimuksen tavoitteena oli muun muassa  selvittää kohtuullisen samppanjan käytön vaikutuksia avaruudelliseen työmuistiin ja motorisiin toimintoihin (suorahko suomennos artikkelista) [rotilla, toim. huom.]. Tutkittavina oli 24 rottaa, joista kahdeksan oli kontrolliryhmässä, kahdeksan alkoholiryhmässä ja kahdeksan samppanjaryhmässä: tutkimuksessa vertailtiin siis kolmea ryhmää.

Tulosten mukaan sampanjan saanti ei vaikuttanut rottien motorisiin toimintoihin. Avaruudellisen työmuistin suhteen huomattiin tilastollisesti merkittävä ero samppanjaryhmän ja kontrolliryhmän välillä intervention päätyttyä. Samppanjaryhmän ja alkoholiryhmän välillä ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevää eroa (tai ainakaan sitä ei raportoitu).

Mitä johtopäätöksiä tutkimuksesta voidaan oikeasti vetää?

Jos tutkimuksen tulos on, että samppanjaa saaneet rotat suoriutuvat kuuden viikon päästä avaruudellista työmuistia mittaavasta testistä kontrollirottia paremmin, mutta eroa muuta alkoholia nauttineisiin rottiin ei syntynyt, millaisia johtopäätöksiä tästä voidaan vetää? Kun otetaan huomioon pieni otoskoko (kahdeksan rottaa kussakin ryhmässä), on täysin mahdollista, että tulos on sattumaa. Lisäksi erityistä näyttöä siitä, että juuri samppanja olisi vaikuttanut avaruudelliseen työmuistiin, ei vaikuttaisi olevan, koska muuta alkoholia saaneiden rottien suoriutuminen oli samaa luokkaa samppanjarottien kanssa. Entä sitten johtopäätökset dementiasta ja muistin paranemisesta? Niille ei artikkelista tunnu löytyvän perusteita, etenkään, jos ja kun puhe on ihmisistä.

Tätä Pauli Ohukaisen muistilistaa kannattaa käyttää apuna silloin, kun pohtii, onko terveysuutinen uskottava.

Tutkijallakin on vastuu

Usein toimittajia syyllistetään mutkiasuoristavista terveys- tai ravitsemusuutisista, mutta ainakaan tässä tapauksessa virheistä ei voi syyttää ainoastaan toimittajia. Osaava terveystoimittaja olisi ehkä voinut halutessaan pelastaa paljon, mutta jos julkaistussa artikkelissa tehdään vääriä tai liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, on myös tutkijalla vastuu. Aivosumutorvi toivookin, että tutkijat eivät liioittelisi tuloksia tai antaisi lausuntoja oman asiantuntemuksensa ulkopuolella.

Ilmainen paleovalmennus!

Personal trainer Jaakko Savolahti mainostaa kuukauden pituista paleovalmennusta, joka maksaa 69 euroa. Kuten kunnon myyntimiehen tietysti kuuluukin, Jaakko lupailee (ei suoranaisesti lupaa, mutta ikään kuin vihjailee lupaavansa) energisyyttä ja jaksamista, suolisto-ongelmien väistymistä ja "tuloksia" (mitä ikinä ne tarkoittavatkaan, laihtumista?). Valmennus voi tietysti olla rahan arvoinen, mutta siltä varalta, että haluat säästää, tarjoamme ihan ilmaiseksi vastaukset kysymyksiin, joihin paleovalmennus lupaa vastata.

Onko parempi syödä pieniä annoksia usein vai isompia harvemmin?

On hyvä syödä säännöllisin väliajoin (ks. esim. ravitsemussuositukset aikuisille). Jos energiankulutus on suuri, on energiantarve luultavasti helpointa täyttää syömällä kohtuullisen monta kertaa päivän aikana. Monelle hyvä perusmalli voisi olla esimerkiksi aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala, eli viisi ateriaa päivän aikana, mutta yhtä hyvin voit syödä vain kolmesti päivässä, jos se tuntuu hyvältä ratkaisulta ja saat aterioistasi kylliksi energiaa. Toisaalta paljon kuluttavan voi olla tarpeen syödä useamminkin kuin viidesti päivässä. Yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua ei siis ole.

Marjoja voi lisätä vaikkapa puuroon tai jogurttiin tai syödä sellaisenaan.

Mitä voisi syödä välipaloiksi ja iltapalaksi?

Hyvällä välipalalla tai iltapalalla voisi olla esimerkiksi täysjyväviljaa, proteiinia ja kasviksia, hedelmiä tai marjoja. Vaihtoehtoja on siis miljoonia. Hyvä idea voisi olla valita sellaisia ruoka-aineita, jotka ovat itsellesi mieluisia. Kokeile vaikka kaurapuuroa marjoilla ja jogurtilla tai hedelmää ja rahkaa myslillä. Vanha kunnon ruisleipäkään ei välttämättä ole huono vaihtoehto, ja pähkinöistä saa hyvän lisän lähes välipalaan kuin välipalaan. Jos et halua käyttää maitotuotteita, jogurtin ja rahkan korvikkeita on nykyään saatavilla myös kasvipohjaisina vaihtoehtoina. Jälleen kerran, yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua ei ole, ja tärkeintä on se, että välipala on mieltymystesi mukainen, jolloin se todennäköisimmin tulee syötyä.

Jos jätän leivän/pastan/puuron pois, millä korvaan niistä saadut hiilarit, etenkin treenipäivinä?

Yksinkertaisin ratkaisu on usein paras: älä jätä. Hiilihydraatit ovat lihasten tärkeimpiä energianlähteitä sekä kestävyys- että voimatreeneissä. Suosi täysjyväviljatuotteita, kuten ruisleipää, kuitupitoista täysjyväpastaa tai kaurapuuroa.

Kaurapuuro on hyvä aamu-, väli- tai iltapala.

Mistä tiedän saanko tarpeeksi proteiinia? Ja etenkin jos en syö lihaa, millä sen voi korvata?

Jos olet sekasyöjä, voit huokaista helpotuksesta: on hyvin epätodennäköistä, että et saisi tarpeeksi proteiinia. Jos olet kasvissyöjä, joka syö maitotuotteita säännöllisesti, olet todennäköisesti kuivilla. Jos olet vegaani, etkä kiinnitä erityistä huomiota proteiiniin, on mahdollista, että et saa kylliksi proteiinia, ja suosittelemme etsimään tietoa Vegaaniliiton nettisivuilta tai konsultoimaan vegaaniruokavalioon perehtynyttä laillistettua ravitsemusterpaeuttia. Jos et syö lihaa, hyviä proteiinin lähteitä ovat esimerkiksi pavut, linssit, soija ja quorn sekä maitotuotteet.

Kuinka monta kananmunaa voi syödä päivässä?

Tämä onkin kinkkinen kysymys, jonka oikeasta vastauksesta voisin harkita maksavani 69 euroa, mutta jostain syystä epäilen, että edes Jaakolla ei ole tähän lopullista vastausta. Tällä hetkellä ravitsemussuositukset kehottavat syömään korkeintaan 2-3 kananmunaa viikossa, mutta suosituksia toki korjataan sen mukaan, kun näyttöä suuntaan tai toiseen ilmestyy tutkimusten muodossa. Uudehkon suomalaistutkimuksen mukaan yksi kananmuna päivässä ei lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä, joten voi olla, että suosituksiinkin tulee vielä tulevaisuudessa muutos. Suosituksia ei kuitenkaan muuteta yhden yksittäisen tutkimuksen tulosten perusteella, vaan aina on tarpeen arvioida kaikkea saatavilla olevaa näyttöä.

Mitä eväitä voisi ottaa matkalle mukaan?

Ota eväitä, jotka on helppo kuljettaa ja jotka eivät pilaannu. Miten olisi vaikkapa täytetty leipä tai juotava jogurtti? Jos evään on säilyttävä pidempään, mikset pakkaisi mukaan vaikkapa pähkinöitä, välipalapatukoita, hedelmiä tai iskukuumennettuja välipalajuomia? Jos matkalla tarkoitetaan tässä yhteydessä esimerkiksi Rodoksen matkaa, kannattaa miettiä, tarvitseeko omaa kahvipakettia ja ruisleipää välttämättä mukaan - lomalla on hyvä tilaisuus tutustua paikalliseen ruokakulttuuriin.

Miten voin herkutella fiksusti?

Herkutella, herkku, herkuttelu... Sanoja, joihin latautuu tunteita, asenteita ja ennakkoluuloja. Emme tiedä, mitä kysyjä tarkoittaa fiksusti herkuttelulla, mutta se kuulostaa mielestämme terveelliseltä herkuttelulta, jota olemme kertaalleen jo kommentoineet. Oli herkkusi mikä tahansa, suo se itsellesi ja nauti siitä. Älä pode huonoa omaatuntoa äläkä ajattele "palaavasi huomenna ruotuun". Ja ei, emme kannusta syömään pelkkää karkkia, mutta uskomme vakaasti, että vahva syömisen rajoittaminen johtaa entistä huonompaan tilanteeseen, jossa "fiksusti herkuttelu" on yhä vaikeampaa. Vastauksena kysymykseen: voit "herkutella fiksusti" syömällä sitä, mitä mielesi kulloinkin tekee samalla, kun pidät huolen säännöllisestä ateriarytmistä ja yleisterveellisestä ruokavaliosta (pääpiirteissään: runsaasti kasviksia, hedelmiä, marjoja, täysjyväviljaa päivittäin sekä kalaa pari kertaa viikossa).

Yhden herkku on mutakakku, toinen herkuttelee kuivatuilla hedelmillä, jollekin maistuu sipsit ja joku saattaa nauttia eniten lasillisesta hyvää viiniä.

Tässä siis Aivosumutorven vastaukset paleovalmennuksen esittämiin kysymyksiin. Meniköhän yhtään sinnepäin mitä paleovalmennus neuvoo? Jos joku sattuuu olemaan mukana paleovalmennuksessa, niin vinkatkaa meille "oikeat vastaukset", niin saamme tietää, olisiko meillä tulevaisuutta paleovalmentajina.

Ruispuikula väärään kurkkuun ja herne nenään

Tänä aamuna meinasi Fazerin ruispuikula mennä väärään kurkkuun. Söin rauhassa aamiaista, kun Facebookissa tuli vastaan Fazerin jakama blogipostaus otsikolla "Voiko terveellinen ruokavalio sisältää leipää?" Ihmettelin, että onpa kummallinen kysymys keneltä tahansa, mutta etenkin Fazerilta. Jutussa bloggaaja Aino oli saanut testiin Fazerin uudet juuresleivät, ja jakoi nyt kokemuksiaan niistä. Hän aloittaa juttunsa näin: "Terveys- ja hyvinvointibuumi jyllää edelleen voimakkaana ja yksi ihan huippu juttu on, että valmistajat ovat heränneet tähän ja alkaneet valmistaa toinen toistaan parempia vaihtoehtoja niille, jotka haluavat syödä terveellisesti, mutta silti nauttia perinteisistä lemppareista, kuten vaikkapa leivästä."

Muita hyviä kysymyksiä: Voiko kesällä paistaa aurinko? Voiko lumiukon tehdä lumesta? 

Anteeksi kuinka? Poissulkeeko terveellisesti syöminen leivän syömisen? En tiedä mistä tällainen ajatus bloggaajalle on tullut, mutta täysjyväviljan terveyshyödyistä ei ole juuri epäselvyyttä. Ja toisaalta on aika hölmöä ajatella, että jokin yksittäinen elintarvike tekisi ruokavaliosta terveellisen tai epäterveellisen, se kun on kokonaisuus joka ratkaisee ruokavalion terveellisyyden. Oikeasti alkaa jo tympiä tämä hiilihydraattipelko, ja yksittäisten elintarvikkeiden leimaaminen epäterveellisiksi ihan vaan fiilispohjalta.

Ruispuikulat eivät välitä #juuresleipä #parempileipä -kommenteista, sillä niiden terveellisyys ei ole yhden bloggaajan sanomisista kiinni.

Tämä yhteistyökuvio saattaa lisätä juuresleivän myyntiä, mutta samalla se kyseenalaistaa "tavallisen" leivän kuulumisen terveelliseen ruokavalioon. Jos olisin fazerilainen, en ehkä haluaisi levittää tällaista sanomaa. Kukin tyylillään, mutta kyseenalaista mainontaa ainakin minun makuuni. 

Terveysruoka - pureksimatta nielty?

Hesarin NYT-liite uutisioi uudesta  Well Coffee -kahvilasta, jonka nimi kääntyy jutussa terveyskahvilaksi. Mitä termi tuo mieleen? Vähäsuolaisia ja täysjyväisiä kahvileipiä, kotimaisista marjoista tehtyjä smoothieita, kasvisvaihtoehtoja ainaisten kinkkusämpylöiden tilalle? Osa tuotteista on tämänsuuntaisia, mutta osa myös ihan muuta. Well Coffee tarjoaa esimerkiksi pähkinöitä karkin sijaan, tuorepuuroa, proteiinipikareita sekä luomu- ja voikahvia. Valikoima on koottu asiakkaiden toiveita kuunnellen - "enemmän vegaanista, gluteenitonta ja terveellistä ruokaa".

Ihmeen äärellä.

Terveellisyys on termi, joka myy. Mutta onko se, minkä miellämme terveelliseksi (tai meille myydään terveellisenä), aina myös terveellistä? Tarkastellaanpa lähemmin terveyskahvilan valikoimaa. Onko oikeasti perusteita sanoa, että luomukahvi on terveellisempää kuin tavallinen kahvi? Luomu on termi, johon helposti ja kyseenalaistamatta mielletään kaikkea hyvää, vaikka oikeasti ei ole vahvaa näyttöä siitä, että luomu olisi tavanomaista ruokaa terveellisempää. Jos aihe kiinnostaa enemmän, olemme aiemmin kirjoittaneet luomumaidon ja tavanomaisen maidon eroista. Kahvin mahdolliset terveyshyödyt koskevat kyllä ihan samalla tavalla tavallista kahvia, ei pelkästään luomua.

Onko luomu kahvin terveellisyyden salaisuus?

Toista myynnissä olevaa kahvia, voikahvia, on todella vaikea perustella terveysruoaksi. Kyse on tietyn piirin muoti-ilmiöstä, jonka terveyshyödyistä ei valitettavasti ole mitään näyttöä.

Asiakkaiden toiveesta kahvila myy gluteenitonta ruokaa. Ovatkohan kaikki toivojat olleet keliaakikkoja..? Gluteeniton ruoka on keliaakikoille ehdotonta, mutta ei-keliaakikoille se ei ole automaattisesti terveellistä. Toki gluteenittomat tuotteetkin voivat olla terveellisiä, mutta terveellisyys tulee silloin ihan muusta kuin gluteenittomuudesta. Huvikseen gluteenittomuudessa on taas kyse enemmänkin trendistä, jonka yleisö mieltää jostain syystä terveelliseksi.

Kahvilan vegaaniset vaihtoehdot ovat jees, ja perusteltavissa myös terveellisiksi. Eipä kenellekään ole pahitteeksi valita edes silloin tällöin vaikkapa mustapapu-avokadowrap lihaversion sijaan. Testaamani nyhtökauraa sisältävä bagel oli oikein herkullinen, vaikka low carb bagelin sijaan olisi toiminut myös ihan vaan carb bagel, ilman että tuotteen terveellisyys olisi tästä kärsinyt. 

Tupla hiilareilla, kiitos.

Muka-terveellisten kahvien lisäksi kahvilasta saa onneksi myös hyvää chai lattea - ilman ylimääräisiä terveyslupauksia. Plussaa myös siitä, että kahvin saa valita manteli-, kaura- tai soijamaidolla.

Aivosumutorven tuomio: Kahvilassa on paljon hyviä ja terveellisiä vaihtoehtoja, mutta kovasti tunnutaan myös menevän trendien perässä. Valitettavasti osan tuotteista kohdalla terveellisyys perustuu enemmän mielikuviin kuin faktoihin. Vaihtuvatko tuotteet sitä mukaan kun trenditkin? Se on tietysti ok ja liiketoiminnan kannalta varmasti hyvä ratkaisu. Ilonpilaaja kuitenkin toivoo, että näitä muotiherkkuja myytäisiin omilla ansioillaan, ei mielikuvilla terveydestä.

Juokseminen on halpa harrastus - vai onko?

Tällä viikolla julkisuudessa on keskusteltu siitä, onko terveellisten elintapojan noudattaminen rahasta kiinni (esim. HS:n mielipidekirjoitus 2.8. ja köyhyystutkijan ajatuksia aiheesta 3.8.). Alkuperäinen keskustelu pyöri paljolti terveellisen syömisen ympärillä, mutta myös liikuntaa sivuttiin. Mielipidekirjoituksessa mm. mainittiin, että "Liikuntaa voi harrastaa erittäin monipuolisesti halvalla tai ilmaiseksi, kunhan saa nostettua takapuolensa ylös sohvalta."

Lenkkeily mainitaan usein halpana tai jopa lähes ilmaisena liikuntamuotona, mutta pitääkö väite lenkkeilyn halpuudesta todella paikkansa?

Helsingissä on erinomaiset ulkoilumahdollisuudet.

Lenkkareilla pääsee pitkälle

Lenkkeilyyn tai juoksemiseen tarvitaan lenkkarit ja Suomen säähän sopivat liikuntavaatteet. Näiden varusteiden kustannus voi hyvinkin olla vain joitakin kymppejä: kirpputoreilta, kierrätysryhmistä ja vaikkapa Lidlistä voi löytyä hyvälaatuisia ja edullisia liikuntavarusteita. Ongelmat kuitenkin alkavat, kun siirrytään kävelylenkkeilystä tai satunnaisesta hölkkäämisestä tavoitteellisempaan juoksuun.

Ensinnäkin useat eri asiantuntijatahot suosittelevat juoksukenkien vaihtamista noin 1000 kilometrin juoksun jälkeen vaimennuksen heikentymisen takia. Aktiivisella kuntojuoksijalla tämä tarkoittaa uusien kenkien hankkimista noin kerran tai kaksi vuodessa. Käytettyjen kenkien ostajan olisi luonnollisesti vaihdettava kenkäparia vieläkin useammin. Kengät ovat siis juoksuharrastajan kallein ja tärkein sijoitus. Vääränlaiset tai vaimennuskyvyltään liiaksi heikentyneet kengät voivat altistaa rasitusvammoille.

Jos tarkoituksena on juosta ympäri vuoden, yhdet urheiluvaatteet eivät riitä. Liukkailla keleillä nastalenkkareista voisi olla hyötyä, joskin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla pärjää useimpina talvina myös tavallisilla lenkkareilla, kunhan valitsee reittinsä oikein. Nastalenkkarit ovat lähes poikkeuksetta melko kalliit, mutta toisaalta niiden ostaminen käytettynä voi olla järkevää, sillä niillä juostaan usein kuitenkin vain murto-osa vuoden juoksukilometreistä. Normaalit hanskat ja pipot toimivat kylmällä säällä juoksussakin aivan hyvin, joten kalliita juoksu-etuliitteellä varustettuja vastaavia tuotteita ei tarvitse hankkia. Sen sijaan aluskerrasto voi olla tarpeellinen pakkasilla.

Aina ei ole välttämätöntä hankkia uusinta uutta. Vanhatkin lenkkarit kelpaavat satunnaiseen lenkkeilyyn, mutta aktiivinen juoksuharrastus itselle sopimattomilla tai vaimennuskyvyltään heikentyneillä kengillä voi aiheuttaa vammoja.

Tavoitteellisuus lisää juoksuharrastuksen hintaa

Kengät ja liikuntavaatteet - niillä pääsee jo lenkkipolulle. Mutta entä jos juoksija onkin kunnianhimoinen ja haluaa seurata edistymistään, asettaa tavoitteita, osallistua juoksutapahtumiin tai hankkia ohjausta? Sykemittarin saa uutena halvimmillaan vajaalla sadalla eurolla, käytettynä niitä varmasti löytyy edullisemminkin. Juoksutapahtumien hintahaitari on suuri: pääkaupunkiseudulla puolimaratonin osallistumismaksu voi olla jopa 70 euroa, mutta toisaalta pienempiin juoksutapahtumiin voi päästä kympillä. Juoksukouluun voi päästä noin 70 euron lukukausimaksulla, mutta henkilökohtaisemmasta juoksuvalmennuksesta saa pulittaa jo paljon enemmän.

Voimaharjoittelusta voi olla apua juoksuharrastuksessa. Ilmaiseksi voimaharjoittelua voi tehdä esimerkiksi Helsingin kaupungin lähiliikuntapaikoilla. Lisäksi kaupungin uimahallit ja kuntosalit ovat kohtuullisen edullisia. Kuntosalien juoksumatoilla voi myös juosta turvallisesti talvella ilman nastalenkkareita, joten kuntosalimaksu voi olla hyvä sijoitus.

Mitä enemmän juoksee, sitä todennäköisempää erilaisten vammojen ilmaantuminen on. Julkisten terveyspalvelujen käyttäjä on onnekas, jos saa juoksusta syntyneeseen rasitusvammaansa asiantuntevaa hoitoa, kuntouttavasta ja tulevia vammoja ehkäisevästä fysioterapiasta puhumattakaan. Yksityisten palveluiden hinta on monelle kohtuullisesti toimeentulevallekin jo tuntuva rasite, joten vammat jäävät monelta tutkimatta ja hoitamatta.

Juokseminen on halpaa - juoksuharrastus ei

Kävelylenkkeilijä tai satunnainen hölkkääjä pärjää yksillä lenkkareilla ja muutamilla liikuntavaatteilla. Näiden kustannus voi olla hyvinkin minimaalinen, joten totta, lenkkeily tai juokseminen ei ole kallista. Toisaalta kun juoksusta tulee harrastus, jossa on mukana tavoitteellisuutta, hintalappu voi kohota nopeastikin. Juoksuharrastus ei siis välttämättä olekaan niin edullinen kuin äkkiseltään voisi kuvitella.

Heijastinliivi, juomapullovyö, sykemittari, kompressiosäärystimet... Kuvan varusteet eivät ole juoksemisen kannalta välttämättömiä, mutta voivat tehdä juoksuharrastuksesta mielekkäämmän.