Hesarin NYT-liite uutisioi uudesta
Well Coffee -kahvilasta, jonka nimi kääntyy jutussa terveyskahvilaksi. Mitä termi tuo mieleen? Vähäsuolaisia ja täysjyväisiä kahvileipiä, kotimaisista marjoista tehtyjä smoothieita, kasvisvaihtoehtoja ainaisten kinkkusämpylöiden tilalle? Osa tuotteista on tämänsuuntaisia, mutta osa myös ihan muuta. Well Coffee tarjoaa esimerkiksi pähkinöitä karkin sijaan, tuorepuuroa, proteiinipikareita sekä luomu- ja voikahvia. Valikoima on koottu asiakkaiden toiveita kuunnellen - "enemmän vegaanista, gluteenitonta ja terveellistä ruokaa".
|
Ihmeen äärellä. |
Terveellisyys on termi, joka myy. Mutta onko se, minkä miellämme terveelliseksi (tai meille myydään terveellisenä), aina myös terveellistä? Tarkastellaanpa lähemmin terveyskahvilan valikoimaa. Onko oikeasti perusteita sanoa, että luomukahvi on terveellisempää kuin tavallinen kahvi? Luomu on termi, johon helposti ja kyseenalaistamatta mielletään kaikkea hyvää, vaikka oikeasti ei ole vahvaa näyttöä siitä, että luomu olisi tavanomaista ruokaa terveellisempää. Jos aihe kiinnostaa enemmän, olemme aiemmin kirjoittaneet
luomumaidon ja tavanomaisen maidon eroista. Kahvin mahdolliset terveyshyödyt koskevat kyllä ihan samalla tavalla tavallista kahvia, ei pelkästään luomua.
|
Onko luomu kahvin terveellisyyden salaisuus? |
Toista myynnissä olevaa kahvia, voikahvia, on todella vaikea perustella terveysruoaksi. Kyse on tietyn piirin muoti-ilmiöstä, jonka
terveyshyödyistä ei valitettavasti ole mitään näyttöä.
Asiakkaiden toiveesta kahvila myy gluteenitonta ruokaa. Ovatkohan kaikki toivojat olleet keliaakikkoja..? Gluteeniton ruoka on keliaakikoille ehdotonta, mutta
ei-keliaakikoille se ei ole automaattisesti terveellistä. Toki gluteenittomat tuotteetkin voivat olla terveellisiä, mutta terveellisyys tulee silloin ihan muusta kuin gluteenittomuudesta. Huvikseen gluteenittomuudessa on taas kyse enemmänkin trendistä, jonka yleisö mieltää jostain syystä terveelliseksi.
Kahvilan vegaaniset vaihtoehdot ovat jees, ja perusteltavissa myös terveellisiksi. Eipä kenellekään ole pahitteeksi valita edes silloin tällöin vaikkapa mustapapu-avokadowrap lihaversion sijaan. Testaamani nyhtökauraa sisältävä bagel oli oikein herkullinen, vaikka low carb bagelin sijaan olisi toiminut myös ihan vaan carb bagel, ilman että tuotteen terveellisyys olisi tästä kärsinyt.
|
Tupla hiilareilla, kiitos. |
Muka-terveellisten kahvien lisäksi kahvilasta saa onneksi myös hyvää chai lattea - ilman ylimääräisiä terveyslupauksia. Plussaa myös siitä, että kahvin saa valita manteli-, kaura- tai soijamaidolla.
Aivosumutorven tuomio: Kahvilassa on paljon hyviä ja terveellisiä vaihtoehtoja, mutta kovasti tunnutaan myös menevän trendien perässä. Valitettavasti osan tuotteista kohdalla terveellisyys perustuu enemmän mielikuviin kuin faktoihin. Vaihtuvatko tuotteet sitä mukaan kun trenditkin? Se on tietysti ok ja liiketoiminnan kannalta varmasti hyvä ratkaisu. Ilonpilaaja kuitenkin toivoo, että näitä muotiherkkuja myytäisiin omilla ansioillaan, ei mielikuvilla terveydestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti