Juotavan superaterian voi nauttia nopeasti työpisteellä. |
Nettisivuilla Ambronitea mainostetaan vetoamalla onnellisuuteen, terveellisyyteen ja hyvään ruokaan ("Choose happiness and live life to the fullest. A happy life starts with exceptional health with fantastic food."). Meitä on tietysti moneen junaan, mutta itselleni "fantastic food" tarkoittaa kyllä jotain ihan muuta kuin veteen sekoitettua ravintojauhetta. Sammutan nälkäni ja syön päivittäiset kasvikseni mieluummin työpaikkaruokalan linjastosta tai lounasravintolan annoksesta kuin sheikkeristä työpisteen ääressä.
Ambroniten lupaukset ovat suuria. |
Tuotteen pointti on tarjota ravitseva ja terveellinen ateria nopeasti. On tilanteita, joissa ruokaa on saatava nopeasti, ja tällöin Ambronite voi olla ihan hyvä valinta (edellyttäen tietysti, että pidät sen mausta - se lienee kuitenkin tärkeimpiä ruoanvalintaa ohjaavia tekijöitä). Jos kuitenkin esimerkiksi työpaikalla tai muuten elämässä on jatkuvasti niin kiire, ettei ehdi syödä kunnon lounasta, kannattaisi ratkaisua varmaan lähteä etsimään muualta kuin superfoodien verkkokaupasta. Kannustamme kaikkia raivaamaan kalentereistaan tilaa syömiselle, koska rauhallinen ruokailuhetki tarjoaa muutakin kuin täsmälleen oikean määrän täsmälleen oikeita ravintoaineita.
Teitkö tarkempaa analyysiä sisällöstä?
VastaaPoistaEi tehty tarkempaa analyysiä. Meidän näytepussi oli vissiin vanhempaa tuotantoa, tuo nykyinen tuoteseloste on hivenen erilainen. Maku ei ollut meidän suun mukainen, joten käymme jatkossakin lounaskahvilassa :)
VastaaPoista