3.3.2017

Aivosumutorvi on yksivuotias!

Tasan vuosi sitten jaoimme ensimmäisen jutun juuri perustetulla Aivosumutorven facebook-sivulla. Silloin keskustelu pyöri Safkatutkan ja Kemikaalitutkan lietsoman sitruunahappokohun ympärillä. Teollisen sitruunahapon (E330) huhuttiin aiheuttavan homeoireisilla muun muassa aivosumua.

Onnea Aivis 1v!
Vuodessa on tapahtunut paljon, ja toisaalta juuri mikään ei ole muuttunut. Kemikaalitutkan Maria Nordin kärsii edelleen (ainakin toistaiseksi!) aivosumusta. Safkatutka on hieman rauhoittunut pelonlietsonnassa, muuttanut nimensä Safkanetiksi, ja keskittyy nyt pillerikauppaan. Käänne parempaan vai huonompaan suuntaa - vaikea sanoa.

Vuoden takaisessa jutussa elintarvikekemisti ja ruoan turvallisuuden professori Marina Heinonen totesi Safkatutkaan ja Kemikaalitutkaan liittyen seuraavaa: ”Joku blogi tai sivusto, joka kutsuu itseään totuuden torveksi, hämmentää ihmisiä milloin mistäkin." Blogimme nimi inspiroitui pitkälti tästä sitruunahappokohusta, jolloin kuulimme ensi kertaa aivosumusta. Oireena se kuulosti sopivan epäselvältä, ja terminä hauskalta. Meidän aivomme eivät kärsineet aivosumusta sitruunahapon takia, vaan näiden väärään tietoon perustuvien pelonlietsontajuttujen vuoksi. Vastaiskuna ihmisten hämmentämiselle halusimme hälventää hämmennystä. Ja siitä se sitten lähti. Kiitos inspiraatiosta Safkatutka & kumppanit!    

2 kommenttia: