Työlki ellää mut kaupal rikastuu

Opiskeluaikoina meillä oli ravitsemustieteen ainejärjestössä haalarimerkki, jossa ETK (elintarviketieteiden kandidaatti) oli väännetty ElintarvikeTeollisuuden Kätyriksi. Tämä tuntui silloin vielä hauskalta vitsiltä, mutta nykyään ei enää naurata, kun on huomannut, ettei termi ole kaikille pelkästään vitsi. Meitä ravitsemustieteilijöitä on syytetty esimerkiksi siitä, että pilaamme ravitsemussuosituksilla ihmisten terveyden ja olemme lahjottavissa. Näitä syytöksiä esittävät ihmiset, jotka vastustavat yleisesti kaikkea "virallista". Heidän mielestään yliopistosta ei saa puolueetonta tietoa, ja tutkijat ja professorit ovat ihan pihalla alansa asioista. Näitä väitteitä esittävät ihmiset, jotka eivät yleensä ole itse tehneet päivääkään tutkimustyötä tai edes opiskelleet alaa. Usein nämä itseoppineet ravintogurut haluavat näillä syytöksillään kohottaa omaa asemaansa. Toisin kuin virallinen taho, he tietävät miten asiat oikeasti ovat ja tekevät täysin pyyteettömästi työtään ihmisten hyväksi. Luonnollisesti heillä ei myöskään ole pelissä minkäänlaisia taloudellisia intressejä.

Hei tippaa vähän.
 

Nämä syytökset tuntuvat epäasiallisilta ja epäreiluilta. Onko asia todella niin, että me täällä yliopistolla pilaamme ihmisten terveyden ja olemme hukkumaisillamme lahjuksiin?  

Kansanterveyttä pilaamassa

Meillä on ravitsemustieteen osastolla käynnissä useita projekteja. Dagis-tutkimus, jossa itsekin olemme mukana, pyrkii edistämään päiväkotilasten hyvinvointia ja kaventamaan sosioekonomisia eroja elintavoissa. Inhottavaa. Toisessa projektissa, jossa olemme mukana, tarkoituksena on digitaalisen sovelluksen avulla tutustuttaa päiväkotilapsia kasviksiin ja lisätä niiden hyväksyttävyyttä sekä opettaa lapsille itsesäätelytaitoja. Rumaa. Kollegoiden ScenoProt-hankkeessa tutkitaan, miten siirtyminen eläinproteiinipainotteisesta ruokavaliosta kasviproteiinipainotteiseen ruokavalioon vaikuttaa paksusuolisyöpään ja kakkostyypin diabetekseen liittyviin tekijöihin. Ilkeää. Vastikään päättyneessä Preview-tutkimuksessa taas oli tarkoitus selvittää paras mahdollinen ravitsemus- ja liikuntasuositus kakkostyypin diabeteksen ehkäisyyn. Törkeää. Tässä vain muutamia esimerkkejä iljettävistä hankkeista, joilla korruptoituneet yliopistoihmiset koettavat mädäntää suomalaista yhteiskuntaa.


Rahan takii

Voimme luvata, että rikastumaan ei näillä tutkimushommilla pääse. Maisterin palkka on huomattavasti suomalaista mediaanipalkkaa matalampi. Vastikään kirjoitettiin myös tohtorikoulutettavien palkoista ja työolosuhteista. Herättääkö kateutta? Kuten jutussakin tuotiin ilmi, ongelma ei ole pelkkä palkka, vaan myös työsuhteiden määräaikaisuus. Jos tiedät jo marraskuussa, mistä tammikuun palkka tulee, olet hyvässä asemassa. Itse olemme onnellisessa tilanteessa, koska tiedämme, että rahoitusta on mitä todennäköisimmin tulossa, mutta näyttää siltä, että tänäkin vuonna tammikuussa alkava työsopimus allekirjoitetaan joulukuussa. Ja ymmärrämme olevamme etuoikeutettuja saadessamme tehdä töitä työsopimuksella - suuri joukko tutkijoita edistää uraansa henkilökohtaisella apurahalla, joka on työsuhdetta huonompi diili.

Säätiöiden tutkimusryhmille jakama rahoitus ei sekään tipu tilille itsestään. Rahoituksen hakeminen on kovaa (ja monelle turhaa) työtä. Vain pieni osa hakemuksista tuottaa tulosta, ja panos-tuottosuhde on äärimmäisen huono. Ravitsemustieteilijöille rahaa jakavia säätiöitä ei ole liikaa, ja monesti myönnetty summa kattaa yliopiston yleiskustannusindeksi huomioiden vain muutamien kuukausien työskentelyn. Suurellakaan summalla ei välttämättä pystytä rahoittamaan tutkimusryhmän toimintaa useaksi vuodeksi, vaan rahoitusta täytyy koko ajan olla hakemassa lisää.

Entä ne elintarviketeollisuuden rahat sitten? On ilman muuta selvää, että yrityksillä on omat intressinsä myös tutkimusmaailmassa. Tavan tallaajilla tuntuu kuitenkin olevan vääristynyt kuva siitä, miten suuri vaikutusvalta yrityksillä on esimerkiksi tutkimusasetelmiin ja -tuloksiin sekä niiden julkaisuun tieteellisissä lehdissä. Kaiken kaikkiaan olisi aika kestämätön tilanne, jos elintarviketeollisuus ei saisi millään lailla osallistua ravitsemustutkimukseen - joskus tutkimustarkoituksiin tarvitaan elintarvikkeita, joita ei vielä ole kaupan, eikä meillä ole osaamista tai tiloja uusien, mahdollisesti ominaisuuksiltaan normaaleista poikkeavien elintarvikkeiden valmistamiseen. Jos elintarvikeyritys osallistuu tutkimuksen rahoittamiseen, pelisäännöt tehdään yleensä selväksi jo alusta asti, eikä yrityksellä ole esimerkiksi mahdollisuutta estää tulosten julkaisemista, vaikke ne olisivat sille epäsuotuisia (aiheesta laajemmin Pauli Ohukaisen blogissa).

Yhteenveto 

Ravitsemustieteilijöiden ammattitaitoa tai -moraalia kyseenalaistaville syytöksille ei ole mitään järkeviä perusteita, vaan ne perustuvat mitä ihmeellisimpiin salaliittoteorioihin. Mutta mikä näiden syytösten taustalla on? Voisiko olla, että niillä yritetään harhauttaa ihmisten mielenkiinto omista, ei edes niin salaisista, kytköksistä? Kun terveyguru myy huuhaa-pillereiden avulla katteettomia lupauksia ihmisille ja käärii näiltä hyväuskoisilta rahat, ei siinä yllättäen nähdäkään mitään ongelmaa.

Ruokapäiväkirja on hyvä renki, mutta huono isäntä (osa 2)

Tässä ruokapäiväkirjatekstissä pohdimme erityisesti ruokapäiväkirjan tallentamiseen ja tulosten tulkintaan liittyviä ongelmia. Virhelähteitä liittyy myös ruokapäiväkirjan täyttämiseen, ja niitä olemme pohtineet aiemmassa tekstissä.

Usein törmää erilaisiin nettivalmennuksiin, joissa luvataan antaa palautetta asiakkaan ruokavaliosta. Moni valmentaja tuntuu ajattelevan, että kunhan osaa käyttää jotain tallennusohjelmaa, on pätevä antamaan palautetta. Tupataan ajattelemaan, että kun ravintoaineiden saantilaskelma tulostuu tallennusohjelmasta, on palaute asiakkaalle käytännössä valmis. Helppoa ja kustannustehokasta! Mutta onko ruokapäiväkirjan tallentaminen ja siitä palautteen antaminen niin helppoa ja yksinkertaista kuin kuvitellaan?

Ohjelman valinta

Erilaisia tallennusohjelmia on lukuisia. Osa on maksullisia ja tällöin usein monipuolisempia ominaisuuksiltaan. Netissä on myös ilmaisohjelmia, jotka ovat helppoja ja yksinkertaisia käyttää, mutta ominaisuuksiltaan rajallisempia. Maksulliset ja tutkimuskäytössä olevat ohjelmat voivat erota ilmaisversioista esimerkiksi siinä, että niissä pystyy muokkaamaan reseptejä sekä luomaan uusia reseptejä ja elintarvikkeita. Yksinkertaisemmista ohjelmista löytyvät vain yleisimmät elintarvikkeet ja perusreseptit ilman muokkausmahdollisuutta. Jos saman ruokapäiväkirjan tallentaa kahdella eri ohjelmalla, jotka ovat ominaisuuksiltaan erilaisia ja käyttävät eri elintarviketietokantoja, saadaan kaksi vähän erilaista tulosta.

Tallennusvaiheen kompromissit

Jos tallennusohjelma ei mahdollista omien reseptien tai tuotteiden luomista, on tallentajan tyydyttävä valitsemaan olemassa olevasta valikoimasta paras mahdollinen vaihtoehto. Eli jos valikoimasta ei löydy asiakkaan käyttämään jogurttia, joudutaan tekemään kompromisseja. Mutta mitä silloin priorisoidaan? Tallennanko niin, että rasvat, sokeri, energia vai D-vitamiini menee kohdilleen, jos kaikkea ei saa täsmäämään? Kun kompromisseja joutuu tekemään paljon, on selvää, ettei tallennettu ruokapäiväkirja vastaa täysin asiakkaan syömisiä. Ja on varmaan sanomattakin selvää, että jos saman ruokapäiväkirjan tallentaa kaksi eri tallentajaa, voivat kummankin valinnat, ja siten myös saadut tulokset, olla vähän erilaisia.

Monipuolisempi tallennusohjelmakaan ei välttämättä ole oikotie onneen. Reseptien ja uusien tuotteiden luominen vaatii ravitsemusosaamista ja elintarviketuntemusta. Kuvitellaanpa tilanne, että asiakas on syönyt kahvilassa kakkua, ja kirjannut siitä tunnistamansa ainesosat. Ainesosien määriä tai suhteita hän ei tietenkään pysty kertomaan. Mitä tässä tilanteessa tallennan? Otanko keskiarvo kakkureseptin vai lähdenkö tekemään puutteellisilla tiedoilla uutta reseptiä keksien itse ainesosien suhteet? Ei kovin tarkkaa hommaa kummassakaan tapauksessa. Tai jos asiakas on syönyt uutta proteiinirahkaa, riittääkö, että etsin tuotteen käsiini ja tallennan pakkauksesta ravintoarvot? Valitettavasti täydellinen lista tuotteen kaikista ravintoaineista ei löydy pakkauksesta. Usein esimerkiksi rasvoista ilmoitetaan vain rasvojen kokonaismäärä ja tyydyttyneet rasvahapot, vaikka tuote sisältäisi myös tyydyttymättömiä rasvahappoja. Vitamiineista saatetaan ilmoittaa vain tärkeimmät, vaikka tuote sisältäisi luonnostaan muitakin vitamiineja.

Raakakakku, jossa asiakkaan mukaan pähkinää, suklaata ja kookosta. Huomaatko mitä jäi mainitsematta?

Puutetta ja liikasaantia?

Jos ruokapäiväkirjaa on pidetty vain yhden tai kahden päivän ajan, täytyy se huomioida palautteenannossa. Monia ravintoaineita, kuten esimerkiksi D-vitamiinia, ei saada välttämättä tasaisesti joka päivä. D-vitamiinin saanti on suurempaa niinä päivinä kun syödään kalaa ja saanti tasoittuu, jos lasketaankin keskiarvo pidemmältä ajalta. Jos kirjanpitopäivät eivät ole sattuneet olemaan niitä päiviä jolloin kalaa syödään, saattaa laskelmissa näkyä matalat D-vitamiinin ja EPA:n saannit. Tässä kohtaa voi olla suuri houkutus suositella asiakkaalle kalan tai erilaisten ravintolisien lisäämistä ruokavalioon, vaikka samaa ohjetta ei tarvitsisi antaa, jos ruokapäiväkirjaa olisi pidetty viikon ajalta. Jos kirjanpitopäivälle sattuu karkkipäivä tai juhlat, voi lisätyn sokerin saanti näyttää reilusti suositeltua suuremmalta. Tässäkin pitäisi kuitenkin huomioida, että saanti tuskin on samanlaista joka päivä, vaan tasaantuu pidemmällä aikavälillä.

Saantiarvot kunnossa - kaikki kunnossa?

Jos tulosteessa ravintoaineiden saannit vastaavat suosituksia, voidaanko olla tyytyväisiä ja pyytää asiakasta vain jatkamaan samaan malliin? Kannattaa muistaa, että pelkät saantiarvot eivät vielä kerro ruokavaliosta koko totuutta. Proteiinin saanti voi olla tavoitteissa, mutta ovatko proteiinin lähteet suositusten mukaisia? Samaa täytyy tarkastella hiilihydraattien osalta. Ja jos kalium ja magnesium saadaan keskioluesta, ei tilanne ole ihan yhtä hyvä kuin jos kyseiset kivennäisaineet tulisivat kasviksista.

Tarkkoja arvoja vai karkeampaa palautetta?

Kuinka tarkkaa palautetta kannattaa antaa ruokapäiväkirjasta, jota vääristävät useat sekä täyttäjästä että tallentajasta johtuvat virhelähteet? Vaikka kuinka tekisi mieli antaa tarkkoja saantiarvoja, saattaisi olla järkevämpää pysytellä palautteessa karkeammalla tasolla. Ruokapäiväkirjasta pystyy antamaan hyvinkin paljon palautetta ilman yhtäkään tallennusohjelmaa. Entä jos silmäilisinkin päiväkirjan läpi ja katsoisin miltä ateriarytmi ja ateriakoot näyttävät? Löytyykö kasviksia joka aterialta ja millaisia rasvoja asiakas käyttää? Näyttääkö siltä, että ruokavaliossa on riittävästi kalsiumin ja raudan lähteitä? Onko viljatuotteet pääasiassa täysjyväviljaa? Vaikuttaako syöminen joustavalta ja rennolta? Tällainen palaute voi kuulostaa tylsältä, mutta saattaa olla asiakkaalle paljon hyödyllisempi kuin muka-tarkat saantiarvot.

Lounas tallennettu!

Yhteenveto

Ruokapäiväkirja kuulostaa menetelmänä yksinkertaiselta, mutta tässäkin tapauksessa totuus on tarua ihmeellisempää. Erilaisista virhelähteistä johtuen lopputulos ei välttämättä anna luotettavaa kuvaa yksittäisen henkilön ruokavalion laadusta tai ravintoaineiden saannista, vaikka prosessista saadaankin ulos tarkkoja lukuarvoja. On myös tärkeää pitää mielessä, että ravintoaineiden saannin tulkitseminen (oli kyseessä sitten makrot tai mikrot) ei aina ole suoraviivaista. Ravintoaineiden saanti voi olla suositusten mukaista, vaikka ravintoaineet tulisivat ei-suositelluista lähteistä.

Voihan pettymys, eihän se onni tullutkaan ruokapäiväkirjaa pitämällä. Mutta jos ruokapäiväkirja on näin kertakaikkisen virhealtis menetelmä, miksi sitä silti käytetään tutkimuksissa? Tutkimuksissa selvitetään yleensä suurehkon väestöjoukon ruoankäyttöä. Näin ollen monet yksilötason virheet tasoittuvat (yksi yliraportoi, toinen aliraportoi). Tutkimukset eivät pyri selvittämään yksilötason ravinnonsaantia, vaan tavoitteena on saada kuva väestön keskimääräisestä ravinnonsaannista. Tulosten luotettavuutta lisää se, että käytössä on yleensä ajan tasalla oleva, kattava ja luotettava elintarviketietokanta. Lisäksi koulutetut ravitsemustieteilijät käyvät yleensä päiväkirjat läpi, tarkentavat mahdollisia puutteellisia kirjauksia tutkittavilta ja tallentavat päiväkirjat. Käytössä ovat myös yhteiset tallennussäännöt ja -ohjeet, joilla pyritään minimoimaan tallentajasta johtuva vaihtelu. Ravitsemustieteilijät ovat itse asiassa hyvinkin tietoisia menetelmiin liittyvistä virhelähteistä ja pyrkivät ottamaan ne mahdollisimman hyvin huomioon tutkimuksen tulosten tulkinnassa ja johtopäätöksiä tehdessä.

Aiviksen tuomio

Aivis ei suosittele ruokapäiväkirjan pitämistä varauksettomasti. Huonosti toteutettuna siitä ei ole hyötyä kenellekään. Jos kuitenkin haluat pitää ruokapäiväkirjaa, ota huomioon tässä ja aiemmassa tekstissämme mainitut virhelähteet ja pyydä ammattitaitoista ravitsemustieteilijää tai -terapeuttia tallentamaan se ja tulkitsemaan tulokset kanssasi.

Ruokapäiväkirja on hyvä renki, mutta huono isäntä (osa 1)

Tämä on Aiviksen ruokapäiväkirjakirjoitussarjan ensimmäinen osa (emme vielä tiedä, kuinka monta kirjoitusta aiheesta lopulta teemme). Tässä osassa käsitellään ruokapäiväkirjamenetelmää ja käydään läpi tuloksiin vaikuttavia virhelähteitä, jotka liittyvät ruokapäiväkirjan täyttäjään. Seuraavassa tekstissä tarkastelemme ruokapäiväkirjan tallentamiseen ja tulosten tulkintaan liittyviä ongelmia.

Nyt laitetaan ruokavalio kuntoon! Pidän ruokapäiväkirjaa parin päivän ajan ja kiikutan sen sitten PT:lleni, joka tallentaa sen Finelin ruokapäiväkirjatoiminnolla ja antaa yksityiskohtaista palautetta eri ravintoaineiden saannista. Tämän perusteella hän ehdottaa ruokavaliooni muutoksia ja mahdollisesti myös suosittelee ravintolisiä, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointiani. Mikä muka voisi mennä pieleen? Mietitäänpä.

Annoskuvakirjaa voi käyttää apuna määrien arvioinnissa.

Kirjanpitoaika vaikuttaa tulosten luotettavuuteen

Parin päivän ruokapäiväkirja on helppo nakki, kyllä tästä selvitään. Ongelmana on, että muutaman päivän aikana ei välttämättä tule syötyä kaikkea niitä ruokia, joita ruokavalioon viikkojen, kuukausien ja vuosien kuluessa sisältyy. Mitä pidempään ruokapäiväkirjaa pitää, sitä todennäköisimmin ajanjaksolle osuu myös niitä ruokia, joita ruokavalioon kuuluu harvemmin. Kala on esimerkki tällaisesta ruoasta: joku voi esimerkiksi syödä kalaa suosituksen mukaisesti kahdesti viikossa, mutta ihan sattumalta viidenkin päivän ruokapäiväkirja voi osua sellaisille päiville, jolloin kalaa ei ole syöty. Lisäksi suurimmalla osalla ihmisistä syöminen on erilaista viikonloppuna verrattuna viikonpäiviin. Siksi ruokapäiväkirja pitäisi kulkea mukana ainakin yhtenä viikonloppupäivänä.

Päiväkirjan pito vaikuttaa käyttäytymiseen (sosiaalinen paine)

Ruokapäiväkirja vaikuttaa käyttäytymiseen, myönsimme sitä tai emme - siitäkin huolimatta, että usein päiväkirjanpitäjää rohkaistaan syömään ja juomaan kuten normaalisti. En takuulla kehtaa antaa PT:lleni ruokapäiväkirjaa, josta löytyy merkinnät "Jäätelö, Aino suolainen kinuski 350 g" ja "punaviini 4 dl". Siispä tsemppaan muutaman päivän, kyllä pari päivää voi olla ilman jäätelöäkin. Nappaanpa vielä lounaalla jälkkäriksi lakritsipannacotan sijaan päärynän, voi miten hyvältä näyttää! Mutta miten tämä vaikuttaa lopputulokseen? Kertooko tulos todellisesta ruokavaliostani vai kenties enemmän ruokavaliosta, jota pidän ihanteellisena?

Perjantain lounas, välipala ja päivällinen.

Mitähän tässä oli?

Niille, jotka syövät paljon ulkona, ruokapäiväkirjan pitäminen on erityisen haasteellista. Lounasravintoloista saattaa saada kohtuullisen tarkan ainesosaluettelon, jos jaksaa nähdä vaivaa, mutta hienommissa ravintoloissa ei ehkä ole sopivaa alkaa penätä kokilta reseptiä. Kahvimaito saattaa olla kannussa, josta ei näy, mitä kannussa oikeastaan oli (rasvatonta, ykkös- vai kevytmaitoa, D-vitaminoitua vai luomua, ehkä jopa kaurajuomaa?), ja margariinin rasvapitoisuus voi jäädä arvoitukseksi. Jo tässä vaiheessa ollaan paljon arvailujen varassa.

Ihminen on erehtyväinen

Onkohan tässä nyt 40 vai 80 grammaa raejuustoa? Jopa ammattilaiselle aterian eri komponenttien painon arvioiminen on erittäin haastavaa. Lisäksi meillä ihmisillä on taipumus kaunistella syömisiämme: yleisesti ottaen terveellisenä pidettyjen elintarvikkeiden määrää herkästi liioitellaan, kun taas epäterveellisenä pidettyjen ruokien määrä aliarvioidaan. Kuvia voi käyttää apuna, mutta aina kuvakaan ei auta: perunamuussi voi peittyä kalapuikkojen alle tai kuvakulma ja asettelu voi johtaa harhaan.

Kuinka paljon riisiä lautasella on? Entä mitä levitettä leivälle tuli?

Muisti on hyvä mutta lyhyt

Ruokapäiväkirjaa pidetään yleensä reaaliaikaisesti, eli ruokia on tarkoitus kirjata ylös sitä mukaa, kun niitä syödään. Silti harva pitää ruokapäiväkirjaa lounaspöydässä mukanaan, vaan kirjaa lounaan osat ylös vähän jälkeenpäin. Joskus voi joutua kirjaamaan kahdenkin aterian osat samalla kertaa. Vaikka kuinka pinnistelee, meinaa salaatin joukkoon lorautettu rypsiöljy unohtua. Ja olikohan niitä kasvispyöryköitä kahdeksan vai yhdeksän?

Kaiken kaikkiaan ruokapäiväkirjan pitäminen ei siis ole ollenkaan niin yksinkertaista kuin mitä voisi luulla. Jo pelkästään syötyjen ruokien ja niiden määrien ylöskirjaaminen realistisesti ja kaunistelematta on äärimmäisen haastavaa. Lisää haasteita tulee vastaan, kun ruokapäiväkirjaa aletaan tallentaa. Tästä lisää seuraavassa blogitekstissä.