Kevyempi vai rennompi joulu?

Kuluvalla viikolla Radio Suomen Päivässä keskusteltiin otsikolla "Kevyempi linja jouluna - kata joulupyötään myös herneitä ja rypsiöljyä". Juttua mainostettiin Twitterissä näin: Jouluateria on helposti vuoden raskain ateria. Miten joulusta saisi edes hieman kevyemmän?

Photo by rawpixel on Unsplash

Emme millään ymmärrä ajatusta, ettei edes jouluna saisi syödä hyvällä omallatunnolla, vaan päällimmäisenä mielessä pitäisi olla keventäminen. Miksei edes joulu saisi olla vapaa kaloriajattelusta? Terveellinen syöminen on tärkeää, mutta niin on myös joustava ja rento suhde ruokaan ja syömiseen. Silti rentouteen kannustaminen unohtuu meiltä asiantuntijoiltakin valitettavan usein.

Jouluruokien terveellisyydestä ja kaloripitoisuuksista stressaaminen tuntuu myös siksi turhalta, että näitä ruokia syödään yleensä vain muutamana päivänä vuodessa. Juhlapyhät eivät pilaa kenenkään painonhallintaa, mutta jatkuva syömisestä stressaaminen sitä kyllä vaikeuttaa. Ravitsemussuositustenkin mukaan ruokavalioon mahtuu "sattumia", eli kaiken syömisen ei tarvitse olla viimeisen päälle terveellistä. Usein puhutaankin 80/20-periaatteesta, eli kun syö 80 % terveellisesti, voi loput 20 % syömisistä valita muutenkin kuin terveysperusteisesti. Terveellinen syöminen ei siis vaadi "täydellistä syömistä".

Jos kuitenkin koet olosi turvattomaksi ilman ohjeita siitä, miten syödä ennen joulua, jouluna ja joulun jälkeen, suosittelemme ehdottomasti lukemaan ravitsemusterapeutti Katri Mikkilän jutun Syömishäiriöliiton blogista. Nämä ohjeet voimme täysin allekirjoittaa!

Työlki ellää mut kaupal rikastuu

Opiskeluaikoina meillä oli ravitsemustieteen ainejärjestössä haalarimerkki, jossa ETK (elintarviketieteiden kandidaatti) oli väännetty ElintarvikeTeollisuuden Kätyriksi. Tämä tuntui silloin vielä hauskalta vitsiltä, mutta nykyään ei enää naurata, kun on huomannut, ettei termi ole kaikille pelkästään vitsi. Meitä ravitsemustieteilijöitä on syytetty esimerkiksi siitä, että pilaamme ravitsemussuosituksilla ihmisten terveyden ja olemme lahjottavissa. Näitä syytöksiä esittävät ihmiset, jotka vastustavat yleisesti kaikkea "virallista". Heidän mielestään yliopistosta ei saa puolueetonta tietoa, ja tutkijat ja professorit ovat ihan pihalla alansa asioista. Näitä väitteitä esittävät ihmiset, jotka eivät yleensä ole itse tehneet päivääkään tutkimustyötä tai edes opiskelleet alaa. Usein nämä itseoppineet ravintogurut haluavat näillä syytöksillään kohottaa omaa asemaansa. Toisin kuin virallinen taho, he tietävät miten asiat oikeasti ovat ja tekevät täysin pyyteettömästi työtään ihmisten hyväksi. Luonnollisesti heillä ei myöskään ole pelissä minkäänlaisia taloudellisia intressejä.

Hei tippaa vähän.
 

Nämä syytökset tuntuvat epäasiallisilta ja epäreiluilta. Onko asia todella niin, että me täällä yliopistolla pilaamme ihmisten terveyden ja olemme hukkumaisillamme lahjuksiin?  

Kansanterveyttä pilaamassa

Meillä on ravitsemustieteen osastolla käynnissä useita projekteja. Dagis-tutkimus, jossa itsekin olemme mukana, pyrkii edistämään päiväkotilasten hyvinvointia ja kaventamaan sosioekonomisia eroja elintavoissa. Inhottavaa. Toisessa projektissa, jossa olemme mukana, tarkoituksena on digitaalisen sovelluksen avulla tutustuttaa päiväkotilapsia kasviksiin ja lisätä niiden hyväksyttävyyttä sekä opettaa lapsille itsesäätelytaitoja. Rumaa. Kollegoiden ScenoProt-hankkeessa tutkitaan, miten siirtyminen eläinproteiinipainotteisesta ruokavaliosta kasviproteiinipainotteiseen ruokavalioon vaikuttaa paksusuolisyöpään ja kakkostyypin diabetekseen liittyviin tekijöihin. Ilkeää. Vastikään päättyneessä Preview-tutkimuksessa taas oli tarkoitus selvittää paras mahdollinen ravitsemus- ja liikuntasuositus kakkostyypin diabeteksen ehkäisyyn. Törkeää. Tässä vain muutamia esimerkkejä iljettävistä hankkeista, joilla korruptoituneet yliopistoihmiset koettavat mädäntää suomalaista yhteiskuntaa.


Rahan takii

Voimme luvata, että rikastumaan ei näillä tutkimushommilla pääse. Maisterin palkka on huomattavasti suomalaista mediaanipalkkaa matalampi. Vastikään kirjoitettiin myös tohtorikoulutettavien palkoista ja työolosuhteista. Herättääkö kateutta? Kuten jutussakin tuotiin ilmi, ongelma ei ole pelkkä palkka, vaan myös työsuhteiden määräaikaisuus. Jos tiedät jo marraskuussa, mistä tammikuun palkka tulee, olet hyvässä asemassa. Itse olemme onnellisessa tilanteessa, koska tiedämme, että rahoitusta on mitä todennäköisimmin tulossa, mutta näyttää siltä, että tänäkin vuonna tammikuussa alkava työsopimus allekirjoitetaan joulukuussa. Ja ymmärrämme olevamme etuoikeutettuja saadessamme tehdä töitä työsopimuksella - suuri joukko tutkijoita edistää uraansa henkilökohtaisella apurahalla, joka on työsuhdetta huonompi diili.

Säätiöiden tutkimusryhmille jakama rahoitus ei sekään tipu tilille itsestään. Rahoituksen hakeminen on kovaa (ja monelle turhaa) työtä. Vain pieni osa hakemuksista tuottaa tulosta, ja panos-tuottosuhde on äärimmäisen huono. Ravitsemustieteilijöille rahaa jakavia säätiöitä ei ole liikaa, ja monesti myönnetty summa kattaa yliopiston yleiskustannusindeksi huomioiden vain muutamien kuukausien työskentelyn. Suurellakaan summalla ei välttämättä pystytä rahoittamaan tutkimusryhmän toimintaa useaksi vuodeksi, vaan rahoitusta täytyy koko ajan olla hakemassa lisää.

Entä ne elintarviketeollisuuden rahat sitten? On ilman muuta selvää, että yrityksillä on omat intressinsä myös tutkimusmaailmassa. Tavan tallaajilla tuntuu kuitenkin olevan vääristynyt kuva siitä, miten suuri vaikutusvalta yrityksillä on esimerkiksi tutkimusasetelmiin ja -tuloksiin sekä niiden julkaisuun tieteellisissä lehdissä. Kaiken kaikkiaan olisi aika kestämätön tilanne, jos elintarviketeollisuus ei saisi millään lailla osallistua ravitsemustutkimukseen - joskus tutkimustarkoituksiin tarvitaan elintarvikkeita, joita ei vielä ole kaupan, eikä meillä ole osaamista tai tiloja uusien, mahdollisesti ominaisuuksiltaan normaaleista poikkeavien elintarvikkeiden valmistamiseen. Jos elintarvikeyritys osallistuu tutkimuksen rahoittamiseen, pelisäännöt tehdään yleensä selväksi jo alusta asti, eikä yrityksellä ole esimerkiksi mahdollisuutta estää tulosten julkaisemista, vaikke ne olisivat sille epäsuotuisia (aiheesta laajemmin Pauli Ohukaisen blogissa).

Yhteenveto 

Ravitsemustieteilijöiden ammattitaitoa tai -moraalia kyseenalaistaville syytöksille ei ole mitään järkeviä perusteita, vaan ne perustuvat mitä ihmeellisimpiin salaliittoteorioihin. Mutta mikä näiden syytösten taustalla on? Voisiko olla, että niillä yritetään harhauttaa ihmisten mielenkiinto omista, ei edes niin salaisista, kytköksistä? Kun terveyguru myy huuhaa-pillereiden avulla katteettomia lupauksia ihmisille ja käärii näiltä hyväuskoisilta rahat, ei siinä yllättäen nähdäkään mitään ongelmaa.

Ruokapäiväkirja on hyvä renki, mutta huono isäntä (osa 2)

Tässä ruokapäiväkirjatekstissä pohdimme erityisesti ruokapäiväkirjan tallentamiseen ja tulosten tulkintaan liittyviä ongelmia. Virhelähteitä liittyy myös ruokapäiväkirjan täyttämiseen, ja niitä olemme pohtineet aiemmassa tekstissä.

Usein törmää erilaisiin nettivalmennuksiin, joissa luvataan antaa palautetta asiakkaan ruokavaliosta. Moni valmentaja tuntuu ajattelevan, että kunhan osaa käyttää jotain tallennusohjelmaa, on pätevä antamaan palautetta. Tupataan ajattelemaan, että kun ravintoaineiden saantilaskelma tulostuu tallennusohjelmasta, on palaute asiakkaalle käytännössä valmis. Helppoa ja kustannustehokasta! Mutta onko ruokapäiväkirjan tallentaminen ja siitä palautteen antaminen niin helppoa ja yksinkertaista kuin kuvitellaan?

Ohjelman valinta

Erilaisia tallennusohjelmia on lukuisia. Osa on maksullisia ja tällöin usein monipuolisempia ominaisuuksiltaan. Netissä on myös ilmaisohjelmia, jotka ovat helppoja ja yksinkertaisia käyttää, mutta ominaisuuksiltaan rajallisempia. Maksulliset ja tutkimuskäytössä olevat ohjelmat voivat erota ilmaisversioista esimerkiksi siinä, että niissä pystyy muokkaamaan reseptejä sekä luomaan uusia reseptejä ja elintarvikkeita. Yksinkertaisemmista ohjelmista löytyvät vain yleisimmät elintarvikkeet ja perusreseptit ilman muokkausmahdollisuutta. Jos saman ruokapäiväkirjan tallentaa kahdella eri ohjelmalla, jotka ovat ominaisuuksiltaan erilaisia ja käyttävät eri elintarviketietokantoja, saadaan kaksi vähän erilaista tulosta.

Tallennusvaiheen kompromissit

Jos tallennusohjelma ei mahdollista omien reseptien tai tuotteiden luomista, on tallentajan tyydyttävä valitsemaan olemassa olevasta valikoimasta paras mahdollinen vaihtoehto. Eli jos valikoimasta ei löydy asiakkaan käyttämään jogurttia, joudutaan tekemään kompromisseja. Mutta mitä silloin priorisoidaan? Tallennanko niin, että rasvat, sokeri, energia vai D-vitamiini menee kohdilleen, jos kaikkea ei saa täsmäämään? Kun kompromisseja joutuu tekemään paljon, on selvää, ettei tallennettu ruokapäiväkirja vastaa täysin asiakkaan syömisiä. Ja on varmaan sanomattakin selvää, että jos saman ruokapäiväkirjan tallentaa kaksi eri tallentajaa, voivat kummankin valinnat, ja siten myös saadut tulokset, olla vähän erilaisia.

Monipuolisempi tallennusohjelmakaan ei välttämättä ole oikotie onneen. Reseptien ja uusien tuotteiden luominen vaatii ravitsemusosaamista ja elintarviketuntemusta. Kuvitellaanpa tilanne, että asiakas on syönyt kahvilassa kakkua, ja kirjannut siitä tunnistamansa ainesosat. Ainesosien määriä tai suhteita hän ei tietenkään pysty kertomaan. Mitä tässä tilanteessa tallennan? Otanko keskiarvo kakkureseptin vai lähdenkö tekemään puutteellisilla tiedoilla uutta reseptiä keksien itse ainesosien suhteet? Ei kovin tarkkaa hommaa kummassakaan tapauksessa. Tai jos asiakas on syönyt uutta proteiinirahkaa, riittääkö, että etsin tuotteen käsiini ja tallennan pakkauksesta ravintoarvot? Valitettavasti täydellinen lista tuotteen kaikista ravintoaineista ei löydy pakkauksesta. Usein esimerkiksi rasvoista ilmoitetaan vain rasvojen kokonaismäärä ja tyydyttyneet rasvahapot, vaikka tuote sisältäisi myös tyydyttymättömiä rasvahappoja. Vitamiineista saatetaan ilmoittaa vain tärkeimmät, vaikka tuote sisältäisi luonnostaan muitakin vitamiineja.

Raakakakku, jossa asiakkaan mukaan pähkinää, suklaata ja kookosta. Huomaatko mitä jäi mainitsematta?

Puutetta ja liikasaantia?

Jos ruokapäiväkirjaa on pidetty vain yhden tai kahden päivän ajan, täytyy se huomioida palautteenannossa. Monia ravintoaineita, kuten esimerkiksi D-vitamiinia, ei saada välttämättä tasaisesti joka päivä. D-vitamiinin saanti on suurempaa niinä päivinä kun syödään kalaa ja saanti tasoittuu, jos lasketaankin keskiarvo pidemmältä ajalta. Jos kirjanpitopäivät eivät ole sattuneet olemaan niitä päiviä jolloin kalaa syödään, saattaa laskelmissa näkyä matalat D-vitamiinin ja EPA:n saannit. Tässä kohtaa voi olla suuri houkutus suositella asiakkaalle kalan tai erilaisten ravintolisien lisäämistä ruokavalioon, vaikka samaa ohjetta ei tarvitsisi antaa, jos ruokapäiväkirjaa olisi pidetty viikon ajalta. Jos kirjanpitopäivälle sattuu karkkipäivä tai juhlat, voi lisätyn sokerin saanti näyttää reilusti suositeltua suuremmalta. Tässäkin pitäisi kuitenkin huomioida, että saanti tuskin on samanlaista joka päivä, vaan tasaantuu pidemmällä aikavälillä.

Saantiarvot kunnossa - kaikki kunnossa?

Jos tulosteessa ravintoaineiden saannit vastaavat suosituksia, voidaanko olla tyytyväisiä ja pyytää asiakasta vain jatkamaan samaan malliin? Kannattaa muistaa, että pelkät saantiarvot eivät vielä kerro ruokavaliosta koko totuutta. Proteiinin saanti voi olla tavoitteissa, mutta ovatko proteiinin lähteet suositusten mukaisia? Samaa täytyy tarkastella hiilihydraattien osalta. Ja jos kalium ja magnesium saadaan keskioluesta, ei tilanne ole ihan yhtä hyvä kuin jos kyseiset kivennäisaineet tulisivat kasviksista.

Tarkkoja arvoja vai karkeampaa palautetta?

Kuinka tarkkaa palautetta kannattaa antaa ruokapäiväkirjasta, jota vääristävät useat sekä täyttäjästä että tallentajasta johtuvat virhelähteet? Vaikka kuinka tekisi mieli antaa tarkkoja saantiarvoja, saattaisi olla järkevämpää pysytellä palautteessa karkeammalla tasolla. Ruokapäiväkirjasta pystyy antamaan hyvinkin paljon palautetta ilman yhtäkään tallennusohjelmaa. Entä jos silmäilisinkin päiväkirjan läpi ja katsoisin miltä ateriarytmi ja ateriakoot näyttävät? Löytyykö kasviksia joka aterialta ja millaisia rasvoja asiakas käyttää? Näyttääkö siltä, että ruokavaliossa on riittävästi kalsiumin ja raudan lähteitä? Onko viljatuotteet pääasiassa täysjyväviljaa? Vaikuttaako syöminen joustavalta ja rennolta? Tällainen palaute voi kuulostaa tylsältä, mutta saattaa olla asiakkaalle paljon hyödyllisempi kuin muka-tarkat saantiarvot.

Lounas tallennettu!

Yhteenveto

Ruokapäiväkirja kuulostaa menetelmänä yksinkertaiselta, mutta tässäkin tapauksessa totuus on tarua ihmeellisempää. Erilaisista virhelähteistä johtuen lopputulos ei välttämättä anna luotettavaa kuvaa yksittäisen henkilön ruokavalion laadusta tai ravintoaineiden saannista, vaikka prosessista saadaankin ulos tarkkoja lukuarvoja. On myös tärkeää pitää mielessä, että ravintoaineiden saannin tulkitseminen (oli kyseessä sitten makrot tai mikrot) ei aina ole suoraviivaista. Ravintoaineiden saanti voi olla suositusten mukaista, vaikka ravintoaineet tulisivat ei-suositelluista lähteistä.

Voihan pettymys, eihän se onni tullutkaan ruokapäiväkirjaa pitämällä. Mutta jos ruokapäiväkirja on näin kertakaikkisen virhealtis menetelmä, miksi sitä silti käytetään tutkimuksissa? Tutkimuksissa selvitetään yleensä suurehkon väestöjoukon ruoankäyttöä. Näin ollen monet yksilötason virheet tasoittuvat (yksi yliraportoi, toinen aliraportoi). Tutkimukset eivät pyri selvittämään yksilötason ravinnonsaantia, vaan tavoitteena on saada kuva väestön keskimääräisestä ravinnonsaannista. Tulosten luotettavuutta lisää se, että käytössä on yleensä ajan tasalla oleva, kattava ja luotettava elintarviketietokanta. Lisäksi koulutetut ravitsemustieteilijät käyvät yleensä päiväkirjat läpi, tarkentavat mahdollisia puutteellisia kirjauksia tutkittavilta ja tallentavat päiväkirjat. Käytössä ovat myös yhteiset tallennussäännöt ja -ohjeet, joilla pyritään minimoimaan tallentajasta johtuva vaihtelu. Ravitsemustieteilijät ovat itse asiassa hyvinkin tietoisia menetelmiin liittyvistä virhelähteistä ja pyrkivät ottamaan ne mahdollisimman hyvin huomioon tutkimuksen tulosten tulkinnassa ja johtopäätöksiä tehdessä.

Aiviksen tuomio

Aivis ei suosittele ruokapäiväkirjan pitämistä varauksettomasti. Huonosti toteutettuna siitä ei ole hyötyä kenellekään. Jos kuitenkin haluat pitää ruokapäiväkirjaa, ota huomioon tässä ja aiemmassa tekstissämme mainitut virhelähteet ja pyydä ammattitaitoista ravitsemustieteilijää tai -terapeuttia tallentamaan se ja tulkitsemaan tulokset kanssasi.

Ruokapäiväkirja on hyvä renki, mutta huono isäntä (osa 1)

Tämä on Aiviksen ruokapäiväkirjakirjoitussarjan ensimmäinen osa (emme vielä tiedä, kuinka monta kirjoitusta aiheesta lopulta teemme). Tässä osassa käsitellään ruokapäiväkirjamenetelmää ja käydään läpi tuloksiin vaikuttavia virhelähteitä, jotka liittyvät ruokapäiväkirjan täyttäjään. Seuraavassa tekstissä tarkastelemme ruokapäiväkirjan tallentamiseen ja tulosten tulkintaan liittyviä ongelmia.

Nyt laitetaan ruokavalio kuntoon! Pidän ruokapäiväkirjaa parin päivän ajan ja kiikutan sen sitten PT:lleni, joka tallentaa sen Finelin ruokapäiväkirjatoiminnolla ja antaa yksityiskohtaista palautetta eri ravintoaineiden saannista. Tämän perusteella hän ehdottaa ruokavaliooni muutoksia ja mahdollisesti myös suosittelee ravintolisiä, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointiani. Mikä muka voisi mennä pieleen? Mietitäänpä.

Annoskuvakirjaa voi käyttää apuna määrien arvioinnissa.

Kirjanpitoaika vaikuttaa tulosten luotettavuuteen

Parin päivän ruokapäiväkirja on helppo nakki, kyllä tästä selvitään. Ongelmana on, että muutaman päivän aikana ei välttämättä tule syötyä kaikkea niitä ruokia, joita ruokavalioon viikkojen, kuukausien ja vuosien kuluessa sisältyy. Mitä pidempään ruokapäiväkirjaa pitää, sitä todennäköisimmin ajanjaksolle osuu myös niitä ruokia, joita ruokavalioon kuuluu harvemmin. Kala on esimerkki tällaisesta ruoasta: joku voi esimerkiksi syödä kalaa suosituksen mukaisesti kahdesti viikossa, mutta ihan sattumalta viidenkin päivän ruokapäiväkirja voi osua sellaisille päiville, jolloin kalaa ei ole syöty. Lisäksi suurimmalla osalla ihmisistä syöminen on erilaista viikonloppuna verrattuna viikonpäiviin. Siksi ruokapäiväkirja pitäisi kulkea mukana ainakin yhtenä viikonloppupäivänä.

Päiväkirjan pito vaikuttaa käyttäytymiseen (sosiaalinen paine)

Ruokapäiväkirja vaikuttaa käyttäytymiseen, myönsimme sitä tai emme - siitäkin huolimatta, että usein päiväkirjanpitäjää rohkaistaan syömään ja juomaan kuten normaalisti. En takuulla kehtaa antaa PT:lleni ruokapäiväkirjaa, josta löytyy merkinnät "Jäätelö, Aino suolainen kinuski 350 g" ja "punaviini 4 dl". Siispä tsemppaan muutaman päivän, kyllä pari päivää voi olla ilman jäätelöäkin. Nappaanpa vielä lounaalla jälkkäriksi lakritsipannacotan sijaan päärynän, voi miten hyvältä näyttää! Mutta miten tämä vaikuttaa lopputulokseen? Kertooko tulos todellisesta ruokavaliostani vai kenties enemmän ruokavaliosta, jota pidän ihanteellisena?

Perjantain lounas, välipala ja päivällinen.

Mitähän tässä oli?

Niille, jotka syövät paljon ulkona, ruokapäiväkirjan pitäminen on erityisen haasteellista. Lounasravintoloista saattaa saada kohtuullisen tarkan ainesosaluettelon, jos jaksaa nähdä vaivaa, mutta hienommissa ravintoloissa ei ehkä ole sopivaa alkaa penätä kokilta reseptiä. Kahvimaito saattaa olla kannussa, josta ei näy, mitä kannussa oikeastaan oli (rasvatonta, ykkös- vai kevytmaitoa, D-vitaminoitua vai luomua, ehkä jopa kaurajuomaa?), ja margariinin rasvapitoisuus voi jäädä arvoitukseksi. Jo tässä vaiheessa ollaan paljon arvailujen varassa.

Ihminen on erehtyväinen

Onkohan tässä nyt 40 vai 80 grammaa raejuustoa? Jopa ammattilaiselle aterian eri komponenttien painon arvioiminen on erittäin haastavaa. Lisäksi meillä ihmisillä on taipumus kaunistella syömisiämme: yleisesti ottaen terveellisenä pidettyjen elintarvikkeiden määrää herkästi liioitellaan, kun taas epäterveellisenä pidettyjen ruokien määrä aliarvioidaan. Kuvia voi käyttää apuna, mutta aina kuvakaan ei auta: perunamuussi voi peittyä kalapuikkojen alle tai kuvakulma ja asettelu voi johtaa harhaan.

Kuinka paljon riisiä lautasella on? Entä mitä levitettä leivälle tuli?

Muisti on hyvä mutta lyhyt

Ruokapäiväkirjaa pidetään yleensä reaaliaikaisesti, eli ruokia on tarkoitus kirjata ylös sitä mukaa, kun niitä syödään. Silti harva pitää ruokapäiväkirjaa lounaspöydässä mukanaan, vaan kirjaa lounaan osat ylös vähän jälkeenpäin. Joskus voi joutua kirjaamaan kahdenkin aterian osat samalla kertaa. Vaikka kuinka pinnistelee, meinaa salaatin joukkoon lorautettu rypsiöljy unohtua. Ja olikohan niitä kasvispyöryköitä kahdeksan vai yhdeksän?

Kaiken kaikkiaan ruokapäiväkirjan pitäminen ei siis ole ollenkaan niin yksinkertaista kuin mitä voisi luulla. Jo pelkästään syötyjen ruokien ja niiden määrien ylöskirjaaminen realistisesti ja kaunistelematta on äärimmäisen haastavaa. Lisää haasteita tulee vastaan, kun ruokapäiväkirjaa aletaan tallentaa. Tästä lisää seuraavassa blogitekstissä.

Syöt mitä käsken

Tällä viikolla alkoi tv-sarja Olet mitä syöt. Täytyy myöntää, että etukäteen vähän hirvitti, mitä tuleman pitää. Tv-formaatit, joissa tavoitellaan suuria muutoksia lyhyessä ajassa, eivät ole sitä järkevintä painonhallintaa. Ravitsemusterapeutti Katri Mikkilä on kirjoittanut Se erilainen Fitness -blogissa jutun Puolen vuoden supersankareista, ja luettelee jutussa laihdutusohjelmien ongelmakohtia. Myös me olemme ottaneet aiemmin kantaa dieettien ongelmallisuuteen.

Olet mitä syöt -ohjelmassa on tietysti osin kyse tv-viihteestä, mutta en täysin pysty pistämään kaikkea ohjelmassa nähtyä vain viihteen piikkiin. Ja vaikka kyse olisi täysin viihteestä, on vaarana, että osa katsojista sekoittaa viihteen todellisuuteen. Tässä kirjoituksessa haluaisin tuoda esille, että ohjelman ensimmäisessä jaksossa nähty ravitsemusohjauksen tyyli on aika kaukana ihanteesta, ja siitä miten näihin asioihin perehtyneet ravitsemusterapeutit ja -asiantuntijat homman hoitaisivat.

Asiantuntijalähtöinen ohjaus

Jo alkumetreiltä asti ohjelmassa korostuu asiantuntijakeskeinen lähestymistapa. Tällä tarkoitetaan tapaa, jossa asiantuntija on keskiössä tietoineen, ja jakelee ohjeita ja käskyjä asiakkaalle. Tapa on tuttu esimerkiksi monista nettivalmennuksista - ilmoittaudu mukaan, niin saat valmiiksi päätetyn tavoitteen, ruokavalion ja liikuntaohjeet. Asiantuntijalähtöiseen tyyliin liittyy monta ongelmaa. Kun tavoitteet ja keinot tulevat muualta kuin ohjattavalta itseltään, voi niihin olla vaikea sitoutua. Terveysvalistus sekä ulkoa tulevat määräykset ja näiden kontrollointi voivat aiheuttaa meissä vastarintaa. Se taas ei ole kovin otollinen tila muutosten tekemiselle. Toista ei myöskään pitäisi ohjata muutokseen pelottelemalla tai syyllistämällä, joita molempia ohjelmassa valitettavasti nähtiin. 

Kunnioituksen puute

Kyse voi olla osin tv-viihteen tekemisestä, mutta silti häiritsee, miten asiantuntija puhuu ohjattavalleen. Onko tarpeen tylyttää toista tämän ruokavalinnoista, olivat ne sitten miten "huonoja" tahansa? Se, että asiantuntija kutsuu ruokaa roskaksi, ei myöskään osoita kauheasti tilannetajua tai kunnioitusta. Kun asiakas luettelee syitä ruokakäyttäytymiselleen, ei asiantuntijan varmaankaan tarvitsisi julistaa näitä kovaan ääneen selityksiksi ja tekosyiksi. Voisi kuvitella, että arvostus ja empatia antaisivat paremmat lähtökohdat yhteiselle projektille.

Negatiivisen kautta

Koko jääkaapin sisällön tylyttämisen sijaan olisi rakentavampaa lähteä liikkeelle siitä, mikä asiakkaan ruokavaliossa on jo hyvää, ja miten tätä hyvää voitaisiin vielä lisätä. Kaikkien ruokavaliossa on ihan varmasti jotain hyvää, ja sen näkeminen ja esille tuominen on tärkeää.

Ylhäältä alaspäin

On monta tapaa syödä "oikein", ja siksi tuntuu uskomattomalta, että asiakkaalle annetaan valmis ruokavalio, jonka asiantuntija on itsekseen laatinut. Asiantuntijalla on varmasti paras tieto siitä miten kannattaa syödä, mutta asiakkaalla on paras tieto siitä mitä hän on valmis ruokavaliossaan muuttamaan. Aina pitäisi lähteä asiakkaan lähtökohdista, eli kartoittaa hänen mieltymyksensä ja toiveensa siitä miten edetään.

Kaikki kerralla uusiksi 

Se, että ohjelmassa tavoitellaan hurjia tuloksia, ja painonpudotukselle ja kuntoon pääsemiselle annetaan aikaa kahdeksan viikkoa, on ongelmallista. "Kaikki kerralla uusiksi" -ruokavalio on aika huono lähtökohta pysyviin muutoksiin. Jos tavoitellaan pysyviä muutoksia, ei kaikkea kannata yrittää muuttaa kerralla, vaan edetä pienin askelin. Jos ennen on syönyt viikon aikana ainoana kasviksena pätkän kurkkua, on välissä monta askelta, ennen kuin kenestäkään tulee kasvissyöjä.

Suorittamista  

Ohjelmasta saa kuvan, että tärkeintä on selvitä päivät läpi ilman kiellettyjä herkkuja (light-limuja ei ilmeisesti sallita tippaakaan). Samalla suoritetaan terveellistä syömistä, miettien kuinka paljon päivän vesimäärästä on tällä hetkellä juotu. Tämä ei kerro kovin rennosta suhteesta syömiseen. Järkevässä painonhallinnassa ei ole keskiössä kiellot ja rajoitukset ja jatkuva täydellisen syömisen tavoittelu.

Valvontaa ja kontrollointia 

Treenit jäivät välistä tai ohjattava poikkesi ruokavaliostaan - onko se läksytyksen paikka? Usein sanotaan, että ns. repsahdukset (hirveä sana!), johtuvat siitä, että dieetti tai treeniohjelma on ollut liian tiukka. Ruokavalion suhteen sen voi tässäkin helposti uskoa. Ja oli ohjattavalla mikä tahansa syy olla treenaamatta tai syömättä ohjeiden mukaisesti, ei ole ohjaajan asia tuomita näitä syitä riittämättömiksi selityksiksi.

 Miksi näin?

Onko pehmeämpi ohjaustyyli liian tylsä tv-ohjelmaan? Vai ajatellaanko tietyissä piireissä edelleen, että laihdutus tai painonhallinta ei onnistu ilman kuria, kärsimystä ja käskyjä? Tällaista mielikuvaa tällä joka tapauksessa edistetään, ja se on todella harmi.

Mikä elintarvikeyritys lähtisi mukaan huuhaatalkoisiin?

Kuluvalla viikolla törmäsimme Twitterissä meijeriyhtiö Arla Suomen twiittiin, joka kuului näin: "Miten ihmiset reagoivat, kun ruokakerman kanssa saakin pussillisen lisäaineita? Piilokameratempauksella halusimme nostaa esille, että kermojen ja kerman kaltaisten valmisteiden raaka-aineissa on eroja." Arlan nettisivuilla kerrotaan, että tempauksella oli tarkoitus kiinnittää huomio usein piiloon jääviin lisäaineisiin. Twitterissä professori Marina Heinonen jakoi kyseisen twiitin kommenttiensa kera. Ravinnon turvallisuuden professori ihmetteli, miksi lisäaineisiin halutaan kiinnittää huomio, kun ennemmin pitäisi tarkkailla tuotteiden kovan rasvan, suolan ja sokerin määrää. Luonnollisuus kun ei ole terveellisyyden tae. Myös useampi muu terveys- tai ravitsemusasiantuntija otti asiaan kantaa ja tuki Heinosen näkemystä. Tempausta kommentoitiin seuraavasti: 1.) tempauksella ei kyllä edistetä ruoan terveystietoa, vaan kiinnitetään huomiota seikkoihin, jotka vaan sekottavat asiaa. 2.) Faktat/väestön terveys ei ohjaa markkinointia ja tuotekehitystä koskaan, vaan firmojen markkinointikamppanjat ovat kuin tuuliviiri, kääntyvät siihen suuntaan mistä tänään tuulee. 3.) Nämä markkinointitempaukset sahaavat lopulta teollisuuden omaa oksaa ja hämärtävät kuvaa terveysriskeistä.

Arlan viestinnästä vastattiin Heinoselle: "Kampanjan taustalla on se, että moni etsii mahdollisimman luonnollisia elintarvikkeita. Haluamme auttaa heitä löytämään kermahyllystä mahdollisimman vähän ainesosia sisältävän vaihtoehdon".

Huuhaan imu on voimakas.

Kun yhdelle kumartaa niin toiselle pyllistää

Arla ei valitettavasti ole ainoa firma, joka harrastaa mielikuvilla markkinointia, faktoista välittämättä. Meillä meni aikoinaan ruispuikula väärään kurkkuun ja herne nenään, kun Fazer kyseli voiko terveellinen ruokavalio sisältää leipää. Tällä kampanjalla tavoiteltiin tietysti hiilarikammoisia kuluttajia, mutta meissä muissa viesti herätti ihmetystä - miksi juuri leipomoyritys haluaakin nyt kyseenalaistaa viljojen terveellisyyden?

On ymmärrettävää, että elintarvikefirmat haluavat tuotevalikoimansa kattavan erilaisten kuluttajien toiveet ja tarpeet. Trendit tulevat ja menevät, mutta niihin on lähdettävä mukaan, jotta pystyy kilpailemaan asiakkaista. Mutta kun mielistelee ja tavoittelee yhtä asiakasryhmää, saattaa ärsyttää toisen. Olisi itsekästä ja epärealistista toivoa, että jatkossa elintarvikkeita kehitettäisiin ja markkinoitaisiin vain minun toiveeni mukaisesti eli tutkittuun ravitsemustietoon tukeutuen. En vaadi tätä, mutta vinkkaan, että täällä olisi nyt yksi asiakasryhmä, joka tuntuu olevan täysin unohdettu markkinointitempauksissa. Mikä elintarvikeyritys kohdistaisi markkinointinsa tutkittuun ravitsemustietoon luottaville, lisäaineita tai prosessointia pelkäämättömille, mutta valheellisesta mielikuvamarkkinoinnista ärsyyntyville kuluttajille?

Huuhaatalkoot

Tällä viikolla uutisoitiin, että Turun yliopiston lääketieteen opiskelijat ovat perustaneet Vastalääke ry:n eli yhdistyksen, joka lupaa taistella tutkitulla tiedolla huuhaata vastaan. Tämä on oikein tervetullut lisä huuhaatalkoisiin. Mutta tervetullut olisi myös elintarviketeollisuuden taho, joka toimillaan ehkäisisi huuhaan leviämistä. Uskaltaisiko joku firma pyllistää huuhaalle ja profiloitua tällaiseksi?

Ravitsemusviestintä on tiimityötä

Tällä viikolla jaettiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot, joiden tarkoitus on nostaa esille ajankohtaista ja laadukasta tutkimusta sekä tukea tieteen ja yhteiskunnan vuorovaikutusta. Yksi palkinnonsaajista oli ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm, joka on toiminut mediassa (niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin) tieteellisen tiedon sanansaattajana jo pitkään. Ravitsemus- ja terveystieteelliset aiheet ovatkin suosittuja mediassa, joten asiantuntijoiden panosta todella tarvitaan tutkitun tiedon puolustamiseen.

Pelottaako sosiaalinen media?

Mutta onko kaikilla ravitsemustieteilijöillä ja -terapeuteilla velvollisuus osallistua julkiseen keskusteluun? Onko kaikkien tarpeen laittaa oma nimensä ja naamansa likoon, etenkin, kun välillä ravitsemustieteilijät saavat osakseen henkilökohtaisuuksiin menevää rumaa kielenkäyttöä? Pitääkö suostua kaikkiin haastattelupyyntöihin ja olla aktiivinen kaikissa sosiaalisen median kanavissa? Entä onko käytettävä merkittävä osa päivästään työhön, josta ei välttämättä makseta palkkaa (kyllä, aktiivinen somepäivittely käy työstä!)?

Me ravitsemustieteilijät ja -terapeutit olemme aika pieni joukko moniin muihin ammattiryhmiin verrattuna, joten ei ole itsestäänselvyys, että saamme äänemme kuuluviin. Mielestämme meidän tulisi vielä enemmän tuoda itseämme ja osaamistamme esille sekä ottaa rohkeasti kantaa kysymyksiin, joista meillä on koulutuksemme puolesta paras mahdollinen tieto ja ymmärrys.

Hyviä tapoja levittää ravitsemusviestiä on monia. Jos blogikirjoittelu ei tunnu omalta jutulta, voi vaikka jakaa Twitterissä tai Facebookissa muiden hyviä blogikirjoituksia. Mistä näitä blogikirjoituksia sitten löytää? Kokosimme alla olevaan taulukkoon somessa esillä olevia ravitsemusasiantuntijoita, joilla on oma blogi tai Facebook-sivu.

Hyvä ravitsemusviestintä on tiimityötä, jossa jokaisella on oma pienempi tai suurempi roolinsa. Harva meistä ehtii tai jaksaa olla aktiivinen kaikkialla. Osa toimii luontevammin perinteisessä mediassa, toiset ovat aktiivisia tviittaajia ja joillakin on intoa taustoittaa asioita perusteellisemmin esimerkiksi blogiteksteissä. Parhaiten yhteinen viestimme leviää, kun se tulee monesta suunnasta. Haaste kollegoille: jaa, kommentoi, tviittaa, tykkää, bloggaa, anna haastattelu tai vie muulla itsellesi sopivalla tavalla ravitsemusviestiä eteenpäin!  

Tonton-dieetit - oikotie terveelliseen ruokavalioon?

Gluteenittomuus, viljattomuus ja maidottomuus ovat muodissa. Mutta mihin näiden ruokavalioiden suosio perustuu? Kyse tuskin on makumieltymyksistä, vaan ruokavaliota halutaan rajoittaa terveyssyistä.

Ihmiset ainakin kuvittelevat syövänsä terveellisemmin, kun rajoittavat ruokavaliostaan jonkun epäterveelliseksi mieltämänsä ruoka-aineen pois. Puuttumatta nyt vielä siihen, mitä tutkimusnäyttö sanoo näiden rajoitusten hyödyistä, on mielenkiintoista tarkastella ilmiötä yleisemmin. Mistä tulee se ajatus, että jotain kokonaan poisjättämällä parantaisit ruokavaliotasi?

 

Kasviksia yli 500 g/vrk, punaista lihaa alle 500 g/vko, viljaa 0 g, maitoa 0 g...?

Ravitsemussuosituksista tällainen ajatus ei ainakaan lähde. Ravitsemussuositukset eivät nimittäin kiellä mitään ruokaa kokonaan (koska tämä ei ole tarpeen), vaan myös "vähemmän terveelliset" ruoat tai ruoka-aineet mahtuvat terveelliseen ruokavalioon pilaamatta sitä. Nollalinjaa ei tarvitse vetää minkään suhteen, vaikkakin kohtuus kannattaa muistaa ns. sattumien kanssa. Tarkennettakoon vielä, että maito- ja viljatuotteet eivät edes kuulu näihin sattumiin, vaan niitä saa kuulua ruokavalioon paljon reilummin.

Löytyykö sellaista tutkimusta, jossa oltaisiin tultu siihen lopputulokseen, että terveellinen ruokavalio ei saa sisältää jotakin tiettyä ruoka-ainetta yhtään? Että muuten loistava ruokavalio menee pieleen, jos siinä on tilkkakin maitoa tai grammakin gluteenia? Itselleni tulee mieleen, että lähinnä väärin valmistettu pallokala voisi pilata pienenäkin määränä ruokavalion kuin ruokavalion. Maidon tai gluteenin kanssa on kuitenkin järjetöntä olla samoissa määrin hysteerinen, ellei satu olemaan maitoallergikko tai keliaakikko.

Oma fiilis vs. tutkimusnäyttö 

 
Erilaisten tonton-dieettien suosiosta saa kiittää useita julkisuuden ja hyvinvointialan henkilöitä, jotka innokkaasti mainostavat omia ruokavalioitaan. He kokevat voivansa paremmin ja saavansa erilaisia hyötyjä rajoittamalla ruokavaliostaan esimerkiksi maidon tai viljat pois. Karismaattisten ja ihailtujen hahmojen tarinat vetoavat tavalliseen dieettaajaan - ehkä ne maitotuotteet ovat olleet minunkin näkyvien vatsalihasten tiellä...  

Maidon ja viljan huono maine saattaa perustua osin siihen, että osa saa niistä vatsaväänteitä tai muita oireita. Osa oireista on ihan todellisia, mutta kieltämättä välillä tuntuu, että kaikki oireet on helppo vierittää maidon ja gluteenin syyksi, vaikka ongelma olisi oikeasti ihan jossain muualla (esim. stressi, liikkumattomuus, epäsäännöllinen syöminen, jne). Ja vaikka ihan todellisia oireita olisikin, kannattaa muistaa, että oman kropan tuntemukset eivät silti todista, että maito tai viljat olisivat epäterveellisiä ja niiden poisjättäminen tekisi ruokavaliosta terveellisemmän. Olo voi toki osalla helpottua, mutta samalla ruokavalio voi mennä epäterveellisemmäksi. 

Syyt olla syömättä

On jotenkin hassu ajatus, että ruokavalio muuttuisi terveelliseksi sen kautta, että siitä jätetään kokonaan jokin hyvin tavanomainen ruoka-aine pois. Mitä viljoissa, gluteenissa tai maidossa on sellaista, että niitä kannattaisi vältellä?

Ravitsemusterapeutti Petteri Lindblad on ansiokkaasti listannut 5 syytä olla syömättä viljaa. Tiivistäen voidaan sanoa, että täysjyväviljan ja kuidun terveyshyödyt ovat kiistattomia, ja niitä on vaikeampi saada, jos jättää ruokavaliosta gluteenin tai viljat kokonaan pois. Kannattaa myös tutustua Petterin juttuun maidosta. Jutun sanoma tiivistyy alla olevaan kuvaan, joka on lainattu Petterin blogista.

Varoituksen sana tonton-dieettaajille

 

Toki viljaton tai maidoton ruokavalio voi olla ihan yhtä terveellinen kuin näitä sisältävä ruokavalio, mutta mitä rajoittuneempi ruokavalio on, sitä enemmän se vaatii suunnittelua ja tietämystä. Pelkkä tonton-dieetti ilman korvaavia vaihtoehtoja esimerkiksi kuidun tai tiettyjen kivennäisaineiden lähteeksi voi olla hyvin haitallinen ja kaukana terveellisestä. Tämä usein unohtuu, sillä aika moni varmasti mieltää, että viljaton ja maidoton on synonyymi terveellisyydelle, ja näiden dieettien sanansaattajat mainostavat ruokavalioitaan ilman mitään varoituksen sanaa. Kuitenkin tiedetään, että kaikkiin "rajoitusruokavalioihin" liittyy ongelmia, ellei pidä huolta siitä, että saa tarvittavat tärkeät ravintoaineet muualta. Jos henkilö joutuu oikeasti allergioidensa takia noudattamaan täysin viljatonta ja maidotonta ruokavaliota, hän todennäköisesti saa ravitsemusterapeutilta neuvontaa täysipainoisen ruokavalion koostamiseen. Jakavatko bloggaajat näitä vinkkejä? Ei, vaan hyvinvointiblogeista saa sen kuvan, että esimerkiksi vegaaniruokavalio on automaattisesti terveellinen. Todellisuudessa kyse on ruokavaliosta, joka ei ole täysipainoinen ilman ravintolisiä ja täydennettyjä elintarvikkeita.

 

Älä rajoita turhaan

Turhasta ruokavalion rajoittamisesta ollaan yleisesti sitä mieltä, että se on turhaa. Tai ei pelkästään turhaa, vaan myös haitallista. Ravitsemustieteen dosentti Maijaliisa Erkkola on selvittänyt LILLA-tutkimuksessaan päiväkotien käytäntöjä lasten allergiaruokavalioiden suhteen. Tutkimuksessa uudenlaisella ilmoituslomakkeella saatiin karsittua perusteettomia allergiaruokavalioita, joiden todettiin kuormittavat sekä perheitä että päivähoitoa, ja olevan riskinä lapsen normaalille kasvulle ja kehitykselle.

Pronutritionist-blogin Reijo Laatikaisen tuoreessa väitöskirjassa käsitellään viljoja ärtyvän suolen oireyhtymässä (IBS). Lektiossaan Reijo totesi, että esimerkiksi FODMAP-rajoituksen ruokavaliossa pitäisi perustua vain todelliseen tarpeeseen eikä olla automaattisesti osa IBS-ruokavaliota. FODMAP-hiilihydraatit ovat terveellisiä kuituja, vaikka ne joillakin aiheuttavat vatsaoireita. Reijo toi myös esille, että muodikkaasta gluteiiniherkkyydestä ei ole kovin vakuuttavaa tieteellistä näyttöä. Syy voikin gluteenin sijaan olla esimerkiksi juuri FODMAP-hiilihydraateissa.

Kun asiantuntijat ovat sitä mieltä, että turhat rajoitukset ovat vain haitaksi ja köyhdyttävät turhaan ruokavaliota, on ihan käsittämätöntä, että samaan aikaan erilaiset hyvinvointialan toimijat promoavat esimerkiksi viljatonta ja maidotonta ruokavaliota automaattisesti kaikille asiakkailleen, selvittämättä onko rajoituksille mitään tarvetta. Johtuuko se siitä, että dieetti ei tunnu dieetiltä, ellei siinä ole kieltolistoja ja rajoituksia? Tästä ajatuksesta kannattaisi päästää irti, sillä jos asiansa osaava ravitsemusasiantuntija lähtee parantamaan asiakkaansa ruokavaliota, tekee hän sen positiivisen kautta. Mietitään siis yhdessä asiakkaan kanssa mitä ruokavalioon voisi lisätä eikä niinkään mitä siitä tulisi poistaa. Lisäämällä ruokavalioon hyviä juttuja (esim. täysjyväviljaa ja kasviksia) ruokavalion laatu paranee huomattavasti enemmän kuin jättämällä siitä vaikkapa ainoan suklaapalan pois. Tämä on asiakkaallekin miellyttävämpää, ja johtaa yleensä pysyvämpiin muutoksiin.

Ylipäätään ajattelen, että meidän pitäisi miettiä ruokavalioitamme enemmän sen kautta, mitä niiden kannattaisi sisältää kuin mitä ne eivät saisi sisältää. Ruokavalion terveellisyys kun pääasiassa muodostuu siitä mitä syömme, ei siitä mitä emme syö.

Ravitsemustieteilijän ammattietiikka

Lääkäreillä on oma valansa, jossa sitoudutaan noudattamaan lääkärin eettisiä ohjeita. Näihin kuuluu esimerkiksi terveyden edistäminen ja sairauksien ehkäiseminen sekä lääketieteellisen tutkimustiedon käyttäminen. Tämän voi suomentaa siten, että potilasta pyritään hoitamaan huomioiden viimeisin tutkimusnäyttö, eikä esimerkiksi sooloillen omien uskomusten ja kytkösten mukaan. Ravitsemustieteilijöille ei ole omaa valaansa, mutta jos olisi, se voisi olla lääkärinvalan kaltainen eli mekin sitoutuisimme työssämme terveyden edistämiseen ja sairauksien ehkäisyyn viimeisimpään tutkimustietoon nojaten. Tutkimustietoa on tietysti paljon, mutta yhtenä ohjenuorana voisi pitää sitä, että pitää ravitsemussuositukset mielessään.

Terveyttä edistävä ruokavalio

Ravitsemussuositukset ovat laajan asiantuntijaryhmän voimin laaditut, ja ne perustuvat uusimpaan tutkimustietoon ravinnon ja terveyden välisistä yhteyksistä. Tällä hetkellä näkemys terveyttä edistävästä ruokavaliosta on seuraava: Terveyttä edistävä ruokavalio sisältää runsaasti kasvikunnan tuotteita eli kasviksia, marjoja, hedelmiä, palkokasveja ja täysjyväviljaa. Se sisältää myös kalaa, kasviöljyjä ja kasvipohjaisia levitteitä, pähkinöitä ja siemeniä sekä rasvattomia ja vähärasvaisia maitovalmisteita. On vakuuttavaa näyttöä siitä, että kasvikunnan tuotteisiin painottuva, pääasiassa kasvi- ja kalaperäistä tyydyttymätöntä rasvaa sisältävä ruokavalio vähentää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin, kohonneeseen verenpaineeseen ja tiettyihin syöpätyyppeihin. Ruokavalio, joka sisältää paljon lihavalmisteita ja punaista lihaa sekä lisäksi elintarvikkeita, joissa on vähän vitamiineja, kivennäisaineita ja kuitua, mutta runsaasti lisättyä sokeria, tyydyttynyttä rasvaa ja suolaa, lisää sairastuvuutta. 

Vaikka meillä ei ole omaa ammattivalaa vannottavana, voidaanko kuitenkin olettaa, että kaikki ravitsemustieteen ammattilaiset luottavat tutkimusnäyttöön ja puhuvat ravitsemussuositusten mukaisen ruokavalion puolesta? Jos meidän tavoin työskentelee projektissa, jossa tavoitteena on terveellisten elintapojen edistäminen, ei työn tavoitteiden ja ravitsemussuositusten välillä ole onneksi ristiriitaa. Mutta onko asia yhtä selvä, jos on ravitsemusasiantuntijana esimerkiksi elintarvikefirmassa, joka myy lähinnä lihatuotteita tai sokeripitoisia elintarvikkeita?

Haluaisimme voida vastata, että tietysti kaikilla periaatteena on tutkimusnäyttöön luottaminen ja halu edistää terveellistä syömistä, huolimatta siitä kenelle työskentelee. "Oma lehmä ojassa" -meininki on toki hyvinkin tuttua ravitsemus- ja terveyspiireissä, mutta lähinnä siihen on törmännyt itseoppineiden terveysgurujen joukossa. Saatetaan siis myydä ihmedieettiä tai -pilleriä, jonka hyödyistä ei ole mitään tutkimusnäyttöä. Niitä kauppaamalla tavoitellaan ennemmin omaa kuin asiakkaan parasta. Yhtä räikeisiin tapauksiin onneksi harvemmin törmää ammattilaisten keskuudessa, mutta onhan sekin nähty, ettei se lääkärinvalankaan vannominen aina takaa mitään.

Lihako pahasta? Kalako terveellistä?

Ravitsemustieteilijöiltä toivoisimme, että oikeasti pidettäisiin aina kirkkaana mielessä ne tutkimustietoon perustuvat, terveyttä edistävän ruokavalion periaatteet, riippumatta siitä missä työskentelee. Ihan rehellisesti sanoen, ei vaan näytä hyvältä, jos ammattilainen vähät välittää tutkimusnäytöstä, vaan promoaa mitä tahansa, mitä työnantaja sanelee. Seuraamme eri ravitsemusalan ammattilaisia Twitterissä, ja siellä on ruvennut harmittamaan esimerkiksi yltiöpäinen lihansyönnin promoaminen. Saatamme olla huumorintajuttomia nipoja, mutta jatkuva "lihapuhe" ja hölmöjen "lihansyöjät ovat kasvisyöjiä onnellisempia" -tutkimusten jakaminen ei vaan naurata, vaikka viestin jakaisi silmäniskuhymiöin. Eiköhän me suomalaiset syödä lihaa jo ihan tarpeeksi ilman ylimääräistä kampanjointiakin. Jos liha-asioista haluaa viestiä ja työnantaja sitä vaatii, voisi keskittyä viestimään vaikkapa laadusta ja kohtuullisuudesta, se kun sopii paremmin ravitsemussuositustenkin sanomaan.

Toinen asia, joka ihmetyttää, on Vegaaniliiton sivuilla oleva artikkeli "Kalako terveellistä?". Ymmärrän täysin, että vegaanit eivät syö kalaa eettisistä syistä, mutta kalan terveellisyyden kieltäminen on ravitsemusasiantuntijalta kummallinen veto. Harmittaa, sillä olisi lukuisia faktoihin perustuvia syitä, joilla vegaaniruokavalion terveellisyyttä voisi promota, mutta kalattomuus ei kyllä ole yksi niistä.

Yllä mainitut esimerkit ovat oikeasti aika mitättömiä juttuja, eivätkä todellakaan pahinta mitä voisi olla. Toisaalta harmittaa edes valittaa tästä, mutta mielestämme tätäkin aihetta on syytä käsitellä. Me toivomme, että jatkossakin voidaan luottaa siihen, että ravitsemustieteen ammattilaisilta saa puolueetonta, tutkimusnäyttöön perustuvaa tietoa ravitsemuksesta ilman, että omat kytkökset tai ideologia vaikuttavat asiaan. Olisi kiinnostavaa kuulla myös muiden kokemuksia tai näkemyksiä asiasta!

Mielikuva luonnollisuudesta myy, mutta trendituotteet häviävät vertailussa tylsemmille taviselintarvikkeille

Luonnollisuus on pitkään ollut suosittu ruokatrendi. Luonnollisuus voi tarkoittaa kuluttajille esimerkiksi sitä, että valitaan elintarvikkeista luomua, mahdollisimman vähän käsiteltyjä vaihtoehtoja tai tuotteita, joiden ainesosaluettelot ovat selkeitä ja lyhyitä. Mutta onko vähiten käsitelty ja mahdollisimman lyhyen ainesosalistan omaava tuote aina paras valinta myös terveyshyötyjen näkökulmasta?

Voi vs. margariini

Voita pidetään margariinia luonnollisempana, koska sen ainesosaluettelo on lyhyempi. Margariinin valmistukseen liittyy myös hurjia huhuja ja kuvitelmia, kun taas voin uskotaan ilmeisesti syntyvän sellaisenaan. Muutamia vuosia sitten joukko espoolaisvanhempia vaati lapsilleen päiväkotiin luomuvoita margariinin sijaan, säästääkseen jälkipolvensa lisäaineilta. Mutta mitä hyötyjä voin käyttäjä saa verrattuna margariinin käyttäjään? Voi sisältää reilusti enemmän tyydyttynyttä rasvaa kuin margariinit (53 g vs. 17 g/100 g). Tätä ei kuitenkaan voida pitää hyötynä, sillä suurella osalla ongelmana on jo muutenkin liiallinen tyydyttyneen rasvan saanti. Margariinin käyttäjä taas saa tuotteestaan esimerkiksi enemmän monityydyttymättömiä rasvoja (15 g vs. 3 g/100 g) (ja siten myös välttämättömiä rasvahappoja) sekä lisäksi täydennettyjä vitamiineja, kuten D-vitamiinia.

Luomutäysmaito vs. tavanomainen rasvaton maito

Myös rasvattoman maidon käsittelyyn liittyy villejä huhuja, ja sen uskotaan olevan rasvaisempaa maitoa käsitellympää. Maidon rasvaisuuden lisäksi myös luomumerkistä satelee luonnollisuuspisteitä, sillä luomumaito on perinteisesti vähemmän käsiteltyä eli esimerkiksi homogenoimatonta ja vitaminoimatonta, vaikka poikkeuksiakin toki on. Luken eli luonnonvarakeskuksen viime vuoden ravintotaseen ennakkotiedoista käy ilmi, että täysmaidon kulutus on kasvussa edellisvuoteen verrattuna. Jos vertaillaan mitä luomutäysmaidon kuluttaja saa verrattuna tavanomaisen rasvattoman maidon käyttäjään, jää "etu" taas suurempaan tyydyttyneen rasvan saantiin. Toisin sanoen rasvattoman maidon kuluttaja saa kaikki samat maidon hyödyt (mm. jodi, riboflaviini, B12-vitamiini ja kalsium), mutta säästyy ylimääräiseltä tyydyttyneeltä rasvalta. Täydennetty maito (ei luomumaito) on myös merkittävä D-vitamiinin lähde.

Trendisuolat vs. jodioitu ruokasuola

Trendisuolojen typeryydestä löytyy jo monta hyvää juttua (tässä ja tässä). Yhteenvetona todettakoon, että mikään suola ei ole terveystuote, vaikka niitä sellaisina markkinoitaisiin. Kaikki suolat sisältävät hyvin paljon natriumia ja hyvin vähän mitään muuta. Poikkeuksena kuitenkin tavallinen jodioitu ruokasuola, johon on lisätty jodia. Siinä siis järkevä kriteeri suolan valintaan!

Täydennyksille on perusteet

Lähes kaikki vitamiinit ja kivennäisaineet on mahdollista saada perusruoasta, kunhan vain syö monipuolisesti ja riittävästi. Kuitenkin tiettyjen ravintoaineiden riittävässä saannissa on ollut tai on edelleen haastetta. D-vitamiinin riittävä saanti ravinnosta on haastavaa, sillä sitä esiintyy luonnostaan vain harvoissa ruoka-aineissa. Lisäksi näiden ruoka-aineiden käyttötiheys on yleensä epäsäännöllistä tai vähäistä (kalaa tai sieniä ei syödä päivittäin). Suomalaisten D-vitamiinin saantia onkin saatu parannettua sen jälkeen kun Valtion ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) suosituksen vuoksi nestemäisiin maitovalmisteisiin ja kasvirasvalevitteisiin alettiin lisätä D-vitamiinia. Jodin puutoksesta johtuva struuma saatiin aikoinaan hävitettyä lähes kokonaan, kun jodia alettiin lisätä ruokasuolaan ja eläinten rehuihin. Viime vuosina lievän jodin puutoksen on havaittu taas yleistyneen, mistä johtuen VRN suositteli, että elintarviketeollisuuskin siirtyisi käyttämään jodioitua suolaa.

Täydennetty tuote vai ravintolisä?

Elintarvikkeiden täydennyksille on siis vankat perusteet, ja siten on saavutettu hyötyjä kansanterveyden ja -ravitsemuksen näkökulmasta. Hyödyistä huolimatta osan mielestä vitaminointi tekee elintarvikkeesta "luonnottomamman" lisäkäsittelyjen (D-vitamiinin lisääminen maitoon vaatii homogenoinnin) ja pidemmän ainesosaluettelon vuoksi.

Voidaan toki kysyä kumpi on luonnollisempaa - saada "haastavat vitamiinit" täydennetyistä elintarvikkeista vai ravintolisistä? Tästä voidaan olla montaa mieltä, mutta itsestäni on ainakin ristiriitaista, että luonnollisen ruokavalion nimeen vannovat hyvinvointibloggaajat promoavat (turhiakin) lisäravinteita, joista luonnollisuus on aika kaukana. Täydennettyjen elintarvikkeiden etuna voidaan pitää sitäkin, että niistä ei aiheudu lisäkustannuksia kuluttajille. Lähes poikkeuksetta näistä luonnollisista trendituotteista saa maksaa paljon enemmän, ravintolisistä nyt puhumattakaan.

Lihavuus laskuun terveysmoralismilla?

Lihavuuden syitä on pohdittu jo vuosikymmeniä, eikä käänteentekevää keinoa lihavuuden ehkäisyyn ole vieläkään keksitty. Yksi asia on kuitenkin varma: jos lihavuusongelma olisi ratkaistavissa sillä, että hoikat, hyväkuntoiset ja muutenkin keskimäärin hyvässä asemassa olevat kirjoittavat blogitekstejä siitä, miten lihavuus rasittaa yhteiskuntaa taloudellisesti eikä tervettä lihavuutta ole olemassakaan, ei meillä varmastikaan esiintyisi lihavuutta.

Johtuuko lihavuus yksilön omista valinnoista?

Emme kiistä faktoja siitä, etteikö lihavuudella olisi kauaskantoisia seurauksia niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Emme myöskään väitä, etteikö terveysvalistusta kannattaisi tehdä. Sen sijaan kannustamme pohtimaan, miten lihavuudesta ja sen syistä puhutaan. Lihavuus on monimutkainen ilmiö, joka ei todellakaan johdu vain yksilön valinnoista: fysiologiset tekijät, kulttuuri, koulutus, tulot, terveydentila, kokkaustaidot, terveystietämys, arvot, varhaislapsuuden kokemukset ja eri ruoka-aineille altistuminen, uni, perheen tavat ja normit, sosiaalinen paine, verkostot, etninen tausta ja paikallinen ympäristö, ihan vain muutamia mainitakseni, ovat nimittäin yhteydessä ruoanvalintaan ja siihen liittyviin päätöksiin.

Täältä tulee terveystietoa - ota koppi, tyhmä!

Tätä taustaa vasten on mielestämme ajattelematonta pitää yksilöä yksin vastuullisena elintavoistaan ja niihin mahdollisesti liittyvistä sairauksista, ja täten kuvitella, että ongelma korjaantuu, kun yksilölle annetaan oikeaa tietoa ja hän alkaa tehdä oikeita valintoja. Kaikilla ei nimittäin ole samanlaisia resursseja tehdä terveyttä edistäviä valintoja. Johanna Ahola-Launonen tiivistää terveysmoralismin Lääkärilehdessä osuvasti: "koska minäkin pystyn tarvittaessa elämään vähällä rahalla, lenkkeilemään ilmaiseksi ja valmistamaan edullista kotiruokaa, tuon toisenkin pitäisi pystyä." Toisen elämäntilanteesta emme kuitenkaan tiedä, joten ehkä olisi parempi olla jakamatta edes hyvää tarkoittavia neuvoja ylhäältä alaspäin ja syyllistää yksilöitä heidän elintavoistaan.

Toki terveysvalistuksellekin on paikkansa. Meidän alan ammattilaisten kannattaisi kuitenkin miettiä, miten sen tekee. Väitämme, että on tehokkaampiakin tapoja kuin ilkeily ja ylimielisyys. Jos haluaa motivoida lihavaa laihduttamaan, on arvostava vuorovaikutus ehdottoman tärkeää. Se tarkoittaa toisen ihmisen ehdotonta hyväksyntää juuri sellaisena kuin hän on. Toiselle puhutaan kunnioittavasti, eikä esimerkiksi syyllistäen, arvostellen, piikitellen tai naljaillen. Yritetään kaikesta huolimatta ymmärtää ja olla empaattisia, vaikka itseä kuinka kismittäisi yhteiskunnan kasvavat terveydenhuoltomenot. Arvostava vuorovaikutus on yleensäkin hyvien tapojen mukaista, ja samalla kokeilemisen arvoinen keino toimivampaan viestintään. 

Tiedon vai tuen puutetta?

Me asiantuntijat rakastamme tutkimustietoa ja tilastoja. Se, että kerromme miten asioiden pitäisi olla ja jaamme valmiita ohjeita ja ratkaisuja, voi tuntua ajatuksena tehokkaalta, mutta ei yleensä riitä. Valitettavasti ylhäältä alaspäin suuntautuva asiantuntijakeskeinen neuvonta harvoin toimii. Hyvät neuvot jäävät käyttämättä, jos henkilöltä puuttuu sisäinen motivaatio muuttaa käyttäytymistään. Toisen motivaatiota pitäisikin pyrkiä vahvistamaan, mutta tämä unohtuu usein, kun oletetaan, että kyse on vain tiedon puutteesta. Se, että joka tuutista toitotetaan lihavuuden vaaroista ja yritetään painostaa lihavia laihtumaan, lisää korkeintaan ulkoista motivaatiota, joka taas ei riitä kovin pitkälle, kun tähdätään pysyvään muutokseen. Tässä onkin haastetta meille asiantuntijoille - onko meillä pelkän tiedon kaatamisen lisäksi myös keinoja motivoida ja tukea matkalla kohti terveellisempää elämäntapaa?

Mitä sitten pitäisi tehdä? 

Yksilön syyllistämisen sijaan yhteiskuntatason muutokset saattaisivat olla toimivampia ratkaisuja. Hinta on yksi suurimmista ostopäätökseen vaikuttavista tekijöistä, joten verotuksella voitaisiin mitä luultavimmin vaikuttaa suotuisasti väestön ruoankäyttöön. Lapsiin kohdistuvaa elintarvikemainontaa tulisi säädellä, sillä on näyttöä siitä, että elintarvikemainokset vaikuttavat lasten ruokamieltymyksiin, ja lapsena opitut elintavat tuppaavat jatkumaan aikuisuuteen. Lisäksi päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla tulisi panostaa terveelliseen ruokaan (toki Suomessa tämä asia onkin jo kohtalaisen hyvällä tolalla!). Ideaalitilanne olisi, että terveellisten, painonhallintaa tukevien valintojen tekeminen olisi helppoa kaikille - ei vain niille, joilla on asiat muutenkin hyvin.

Suosituksia terveellisempää?

Aivosumutorven kirjoitus Ravitsemuskatsaus-lehdessä:

https://maitojaterveys.mobie.fi/zine/17/article-2485

Onko vegaaninen vaihtoehto aina terveellisin?

Punaisen lihan runsaaseen kulutukseen liittyy terveysriskejä, ja useimmat suomalaiset sekasyöjät syövät punaista lihaa suosituksia runsaammin. Lihan vähentäminen ja korvaaminen kasviproteiinin lähteillä olisi monelle meistä perusteltua terveyssyistä. Kasvissyönnillä ja vegaaniudella on monia terveyshyötyjä, jotka selittyvät osin juuri punaisen lihan puuttumisella ruokavaliosta. Lihan korvaaminen kasviproteiinilla siis kannattaa, mutta kannattaako sekaanin vaihtaa terveyssyistä myös muutkin elintarvikkeet vegaanisiin vaihtoehtoihin?

Juusto

Tavallinen edamjuusto sisältää rasvaa 23 g/100 g, joista tyydyttyneitä rasvoja on 15,7 g (68 % rasvoista). Vegaanisen eli täysin kasviperäisen juuston on varmasti helppo päihittää tämä paremmalla rasvaprofiililla? Näin me kuvittelimme, mutta yllätys olikin suuri, kun vegaanijuuston (VioLife) rasvaprofiili näytti tältä: rasvaa 23 g/100 g ja tyydyttyneitä rasvoja 21 g eli peräti 91 % rasvoista. Tuotteen sisältämä rasva on kookosöljyä, joka on 90-prosenttisesti tyydyttynyttä rasvaa. Kookosöljyä markkinoidaan ihmelääkkeenä lähes kaikkeen, mutta tieteellinen näyttö sen terveyshyödyistä on heikko. Kookosrasvaa voi toki käyttää silloin tällöin, mutta päivittäisessä käytössä kannattaa suosia muita kasviöljyjä, joissa on selvästi vähemmän tyydyttynyttä rasvaa ja enemmän välttämättömiä rasvahappoja.

Kerma

Joskus tekee mieli kermavaahtoa. Vegaanisia vaihtoehtoja löytyy, ja esimerkiksi Alpron soijapohjainen vispautuva valmiste toimiikin tässä tarkoituksessa erinomaisesti. Mutta mikään terveystuote se ei ole: rasvaa on kaikkiaan 25,5 g/100 g, ja tästä peräti 22,3 g (87 %) on tyydyttynyttä! Tyydyttynyt rasva on peräisin palmuöljystä ja palmuydinöljystä. Kookosöljyn tavoin palmuöljykään ei kuulu suositeltuihin rasvoihin, vaan sen käyttöä kannattaa rajoittaa. Se ei myöskään ole ykkösvalinta vastuulliselle kuluttajalle, sillä palmuöljytuotantoon liittyy ongelmia. Jos sekaani harkitsee vaihtoehtoja terveysnäkökulmasta, esimerkiksi Flora Vispi (rasvaa 20 g/100 g, josta tyydyttynyttä 15 g eli 75 %) saattaa tulla kyseeseen.

Joskus tekee mieli kermavaahtoa - onneksi sitä löytyy nykyään sekä sekaaneille että vegaaneille.

Maito

Maito on saanut viime vuosina paljon kohtuutonta kritiikkiä osakseen, mutta fakta on se, että se on monen ravintoaineen merkittävä lähde. Kasvipohjaisten juomien etu on parempi rasvan laatu verrattuna maitojuomiin, joiden rasvasta suurin osa on tyydyttynyttä rasvaa. Kasvimaidot eivät kuitenkaan ole luonnostaan yhtä ravintorikkaita kuin maito, joka sisältää laadukasta proteiinia ja monia tärkeitä vitamiineja ja kivennäisaineita (mm. jodi, B12-vitamiini, kalsium ja lisätty D-vitamiini). Jos kasvimaitoja haluaa käyttää, kannattaa valikoimasta ehdottomasti valita vitamiineilla ja kalsiumilla täydennetty versio.

Aiviksen tuomio

Haluamme korostaa, että vegaanituotteet ovat useimmiten hyvä valinta eettisistä ja ympäristösyistä, mutta jos valintoja tehdään vain terveyshyötyjä tavoitellen, ei asia ole niin yksinkertainen. Ihan sokeasti ei kannata valita vain sitä mikä ehkä kuulostaa terveellisemmältä vaihtoehdolta, vaan oikeasti tutustua pakkausmerkintöihin.

Huono ravitsemusviesti ei ehkäise, paranna tai hoida

Viime viikolla Helsingin Sanomien toimittaja jutusteli Helsingin yliopiston ravinnon turvallisuuden professori Marina Heinosen kanssa muun muassa ruoan terveellisyydestä, terveysväittämistä, luomusta ja lisäaineista. Juttu oli otsikoitu raflaavasti "Ruoan on oltava aitoa, ja mustikat täytyy syödä mustikoina - "Onko mitään hölmömpää", tyrmää professori." Otsikon lisäksi myös jutun sanoma herätti osassa lukijoista paljon ihmetystä, ja aihetta kommentoitiin kiivaasti esimerkiksi Twitterissä ja Facebookissa. Tällä kertaa juttua eivät kritisoineet pelkästään kiihkeimmät luomufanit ja lisäainepelkoiset, vaan myös monet ravitsemustieteilijät ja -terapeutit ihmettelivät osaa jutun väitteistä.

Jutussa oli paljon hyvää asiaa ja faktaa, ja osin ihmiset tulkitsivat sanoman väärin. Mutta paremmalla viestinnällä oltaisiin vältytty vääriltä tulkinnoilta. Käymme tässä blogijutussa läpi muutamia Hesarin jutun kohtia, joissa olisi voinut vielä paremmin miettiä, miten asian tuo esiin ja mitä halutaan viestiä.

Mustikka - terveellistä vai ei?

Heinonen tuo jutussa esille, että mustikat ovat terveellisiä. Seuraavaksi hän kuitenkin jatkaa, että mustikoista ei saa väittää, että ne parantaisivat veren virtausta tai sydämen toimintaa, edistäisivät silmien terveyttä tai pienentäisivät syöpäriskiä, sillä millekään näistä väitteistä ei ole toistaiseksi löytynyt tarpeeksi tieteellistä perustaa. Terveysväitteet ja niiden kriteerit ovat selviä meille elintarviketieteitä lukeneille, mutta viesti voi olla tavalliselle lukijalle hämmentävä. Se, että mustikalla ei ole hyväksyttyjä terveysväitteitä ei tietenkään tarkoita, etteikö mustikkaa kannattaisi syödä. Nyt monelle voi jäädä se käsitys, että vain hyväksytty terveysväite takaa professorin mielestä tuotteen terveellisyyden.

Mitä terveysväite sitten oikeasti tarkoittaa? Terveysväitettä voidaan hakea tietylle elintarvikeryhmälle, elintarvikkeelle tai sen ainesosalle, jos voidaan osoittaa tutkimuksilla, että niiden ja terveyden välillä on yhteys. Hyväksytty terveysväite takaa, että jatkossa tuotteen markkinoinnissa saa käyttää kyseistä terveysväitettä. Terveysväitteen saaminen ei kuitenkaan ole mikään helppo prosessi, sillä siihen tarvitaan tarpeeksi vakuuttavaa näyttöä esimerkiksi syy-seuraussuhteesta, mitä ei ole aina helppo osoittaa. Joistakin aiheista tutkimusta on vielä niin vähän, että vaikka näyttö olisi lupaavaa, ei se ole vielä riittävää terveysväitteen saamiseksi. Tulevaisuudessa tilanne voi olla toinen. 

Terveysväitteiden puutteesta huolimatta kukaan ravitsemusasiantuntija tuskin suosittelisi hylkäämään mustikat. Suomalaiset syövät edelleen liian vähän marjoja. Mustikoista saadaan muun muassa vitamiineja, polyfenoleja ja kuitua. Siinä on jo riittävästi syitä syödä niitä. 

Viesti mustikan puuttuvista terveysväitteistä ja virheellisestä mainonnasta kannattaisi osoittaa kuluttajien sijaan niille toimijoille, jotka yrittävät myydä virheellisillä väitteillä esimerkiksi mustikkaa sisältäviä ravintolisiä. Hesarin jutussa asia vain hämmentää lukijaa, sillä loppujen lopuksi Heinonenkin suosittelee mustikoita, joita pitää terveellisinä ja hyvänmakuisina.

"Ruoka ei ehkäise, paranna tai hoida sairauksia"

Eniten ihmetystä ja kritiikkiä taisi aiheuttaa ylläoleva lausahdus. Jutussa Heinonen sanoo: "terveellisellä ruokavaliolla on toki vaikutusta, mutta yksittäisistä elintarvikkeista ei löydy hoitoa, vaikka kuinka uskoisi mustikan tai inkivääriteen vaikutuksiin. Hoito on lääkkeiden tehtävä."

Samaa aihetta on käsitelty jo pari vuotta sitten, jolloin Pronutritionist-blogin ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen kyseenalaisti Heinosen väitteen. Suosittelemme lukemaan tekstin, sillä siinä avataan vastakkaisen näkemyksen lisäksi myös Heinosen kantaa. Laatikainen tuo myös esille sen, kuinka tärkeää on ymmärtää termien ero - on ihan eri asia puhutaanko ruoasta, elintarvikkeesta vai ruokavaliosta. Ja vaikka termit olisivat oikein, ihmiset saattavat mieltää termien sisällön eri tavoin, jolloin viestikin on vaarassa vääristyä.

Me ymmärrämme osittain Heinosen kannan. Hän viittaa lauseella siihen, että ruoasta on tullut osalle melkeinpä uusi uskonto, jolta odotetaan ihmeitä. On luomuintoilijoita, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että luomuruoka on terveellisempää kuin tavanomainen, vaikka tutkimusnäyttö tästä puuttuu tai on ristiriitaista. On pakurikääpää uutena Messiaana pitäviä, joiden omat kokemukset asiasta korvaavat kaiken puuttuvan tutkimusnäytön. On väärin kuluttajia kohtaan (ja Heinosta ja meitä harmittaa), että tiettyjen elintarvikkeiden terveysvaikutuksia selvästi liioitellaan.

Mutta toisaalta lausahdus on todella raju, ja ymmärrettävästi suututtaa ravitsemustutkimuksen tai kliinisen potilastyön parissa työskentelevät asiantuntijat. Sillä myös turhaan hämmennetään kansaa - eikö siis olekaan mitään väliä mitä syö? Lausahdus kyseenalaistaa myös jo muutenkin aliarvostetut ravitsemussuositukset. Suosituksista kun sanotaan näin: "Suositukset perustuvat tutkimuksiin eri ravintoaineiden tarpeesta koko elinkaaren aikana. Lisäksi niissä on otettu huomioon laaja tutkimustieto ravintoaineiden vaikutuksesta sairauksien ehkäisyssä ja terveyden edistämisessä."

Summa summarum: Syökää marjoja! Vaikka mustikalla ei ole EFSA:n hyväksymää terveysväitettä, marjojen terveellisyyttä ei käy kiistäminen. Yksittäinen elintarvike ei hoida sairautta, mutta kasvisvoittoinen ruokavalio, joka sisältää täysjyvää, kasviöljyjä ja kalaa, pienentää monien sairauksien riskitekijöitä.

Aktiivisuusmittarit ja tarkkuuden illuusio

Moni kantaa tätä nykyään ranteessaan aktiivisuusmittaria, joka laskee päivän aikana kertyneitä askelia ja varoittaa liian pitkistä istumisjaksoista. Kaikenlainen itsensä mitaaminen onkin nykyään helppoa. Mittaamisesta on useille hyötyä, mutta täysin ongelmatonta se ei ole - muun muassa Anette Palssa on pohtinut aihetta äskettäin VirtaKlinikan blogissa. Anette toteaa, että vaikka itsemonitorointi näyttäisikin olevan suotuisaa terveyden kannalta, ongelmana on se, että mittausinto laantuu yleensä jonkin ajan päästä.

Aktiivisuuden mittaamiseen liittyy myös valheellisen tarkkuuden ongelma. Esimerkiksi Helsingin sanomien sinänsä ansiokkaassa painonhallinnan ja kalorilaskennan ongelmia käsittelevässä jutussa (valitettavasti vain tilaajille) annetaan ymmärtää, että aktiivisuusmittarit mittaisivat energiankulutusta:

"Edes aktiivisuusrannekkeet eivät pysty mittaamaan sitä, paljonko toimistotuolissa heilumisen kaltainen huomaamaton liike vie päivän mittaan energiaa."

Todellisuudessa aktiivisuusrannekkeet mittaavat kiihtyvyyttä, eivät energiankulutusta. Energiankulutus, jonka ranneke ilmoittaa, on vain (toivottavasti kohtuullisen hyvä) arvio, joka perustuu päivän aikaiseen liikkumiseen (mitä kiivaammin käsi ja siinä oleva aktiivisuusranneke heiluvat, sitä tarmokkaammin algoritmi olettaa henkilön liikkuvan) sekä henkilökohtaisiin ominaisuuksiin (esim. paino, pituus, sukupuoli).

Aktiivisuusrannekkeen ilmoittama energiankulutus on arvio, ei absoluuttinen totuus.

Prosessissa, jonka tuloksena energiankulutus ilmoitetaan, on monia vaiheita, joissa voi syntyä virhettä. Mittari voi tulkita käden liikkeet kävelyksi, vaikka rannekkeen käyttäjä olisi paikallaan (neulovat aktiivisuusrannekkeen käyttäjät tietävät, että neuloessa kertyy yllättävän paljon askelia!). Toisaalta vaikkapa pyöräillessä käsi voi olla suhteellisen liikkumattomana, joten mittari ei välttämättä ymmärrä käyttäjänsä liikkuvan. Lisäksi algoritmi, jolla energiankulutus lasketaan, on kullakin valmistajalla omansa, joten samasta datasta samalla käyttäjällä laskettu energiankulutus voi olla eri.

Siispä suhtautukaamme maltillisesti aktiivisuusmittareiden tuottamaan dataan. Esimerkiksi askelmäärien seuraaminen voi olla hyödyllistä ja hauskaa ja kannustaa niiden lisäämiseen, mutta kannattaa pitää mielessä, että mittarin ilmoittama energiankulutus on parhaimmillaankin vain hyvä arvio, ei absoluuttinen totuus.

Puntarissa dieettibisnes

Jos pitäisi sanoa mikä on tärkeintä ymmärtää järkevästä painonhallinnasta, se on se, että kyse on pysyvästä elämäntavasta eikä vuodesta toiseen toistuvista pikadieeteistä ja painon jojoilusta. Silti laihduttamisesta ja painonhallinnasta useimmille tulee mieleen juuri nämä mitä ihmeellisimmät kituutusdieetit. Kun havahdutaan siihen, että painoa on kertynyt omaan makuun liiaksi, ylimääräisestä halutaan eroon mahdollisimman nopeasti. Silloin on ihan ymmärrettävästi helppo tarttua tarjoukseen, joka lupaa konkreettisia ja nopeita tuloksia - kuten vaikkapa kadottaa kropasta kymmenen voipaketillista neljässä viikossa.

Enkä sano, etteikö tuo olisi mahdollista. Toki on aivan mahdollista kituuttaa pienellä ruokamäärällä ja treenata kuin urheilija - ja jaksaa tätä juurikin tuo neljä viikkoa. Mutta kannattaako tämä ja mitä sen jälkeen? Laihtuminen ei usein ole se hankalin juttu, vaan uudessa painossa pysyminen. Tähän eivät pikadieetit enää tarjoakaan vastauksia, vaan asiakas on taas omillaan. Ja tämä on vain yksi ongelma ihmedieeteissä ja laihdutuskuureissa.

Usein kuulee sanottavan, että ylipainon ja lihavuuden ehkäisemisessä on vain hyödyksi, että painonhallinnan saralla on useita, erilaisia toimijoita, joilla on yhteinen tavoite - ihmisten hyvinvointi. Mutta onko tämä tavoite kaikilla? Olen myös eri mieltä siitä, että kaikki toiminta hyvinvointialalla olisi laihduttajalle hyödyksi. Osa dieettibisneksestä on oikeasti hyvin haitallista nimenomaan niille, joilla on painonhallinnan ja syömisen kanssa ongelmia.

I see your true colours.

Superdieetti vs. toimiva painonhallinta

 

Jenny+ läskibisnes -jaksossa haastatellaan hyvinvointiyrittäjä Jutta Gustafsbergia, ja kysytään tältä menestyvän dieettibisneksen kulmakivistä. Jutan mukaan kaiken lähtökohta on se, että dieetti on toimiva. Tarkastellaanpa lähemmin, kuinka toimivalta netin superdieetit vaikuttavat.

Viime aikoina on ymmärretty, että toimivan painonhallinnan peruspilari on joustavuus. Joustavaa syömistä ei ole kaloreiden laskeminen tai ruoan punnitseminen. Sitä ei myöskään ole tiukan ja turhaan rajoitetun (esim. sokerittoman) ruokavalion noudattaminen. Siihen ei kuulu syyllisyyden tuntemukset tiukoista ruokasäännöistä poiketessa. Joustavaan syömiseen ei myöskään kuulu tarkasti etukäteen suunnitellut ruoka-ajat tai se, että aterioilla jätetään itsensä tarkoituksella nälkäiseksi.

Ja mitä superdieetit lupaavatkaan - kaikkea tätä ja vähän päälle! Superdieetin ostaessasi saat kellotetut ruoka-ajat ja tarkkaan lasketut kalorit, pääset punnitsemaan jokaisen suupalan, saat mielivaltaisen listan kielletyistä ja sallituista ruoista sekä kaupan päälle syyllistämistä ja rankaisemista repsahduksista! Eikä siinä vielä kaikki, jos ostat nyt saat ostaa kaupan päälle myös kalliit ja tehottomat lisäravinteet. Mitäs sanot, laitetaanko pakettiin? Valitettavasti yllättävän moni on valmis tähän diiliin. Vakavasti puhuen, tämänkaltainen dieettibisnes ei ole pelkästään toimimatonta painonhallintaan, vaan myös asiakkaan ohjaamista häiriintyneeseen syömiskäyttäytymiseen.

On tavallaan ihan ymmärrettävää, että dieettibisneksessä asiat ohjataan tekemään täysin oppikirjan vastaisesti. Painonhallinnassa onnistuvat asiakkaat kun olisivat melkoinen riski bisnekselle.

"Tee Voimaruoka 360 -aamiaiskuuri, onnistut ilman ihmedieettejä ja taikatemppuja" - Ööö, täysin loogista?  

Mitä laitetaan? 

 

Dieettibisneksessä on Jutan mukaan tärkeää varautua siihen, että tyytyväinen asiakas haluaa ostaa ensimmäisen dieetin jälkeen jotain lisää. Yrittäjällä onkin oltava valmiina jo seuraava paketti, jota myydä. Kerrankin rehellistä puhetta dieettibisneksestä, jossa usein tärkeintä on raha, ei niinkään asiakkaan hyvinvointi. Luulitko, että voit olla tyytyväinen superdieetin jälkeen? Ehei, se joka ei tarvitse enää superdieettiä voi kokeilla "viimeiset viisi kiloa" -pakettia. Sitten onkin aika tavoitella "katseenkestävää tarakkaa" tai unelmiesi bikinikroppaa. Muistathan myös puhdistaa kehoasi säännöllisesti Detox-kuurilla ja pH-dieetillä. Jos pysähdytään hetkeksi miettimään tätä touhua, voiko joku oikeasti väittää, että tällä bisneksellä lisätään yhdenkään ihmisen hyvinvointia? Väittäisin, että sen sijaan sillä lisätään riittämättömyyden tunnetta, tyytymättömyyttä itseensä ja itsensä arvottamista kilojen perusteella. Itseinholla ei kovin pitkälle painonhallinnassa pääse, se kun ennemminkin vie voimavaroja kuin lisää niitä.

Aprikoosista persikaksi. I'm in - maksoi mitä maksoi.

Mitä pikadieettien tilalle?

 

Säännöllinen syöminen, sopiva ateriakoko, nälkä syömisen ohjaajana, terveellinen ja kasvisvoittoinen ruokavalio, kohtuullinen herkuttelu, joustava syömisen rajoittaminen ja liikunnallinen elämäntapa - siinä onnistuneen painonhallinnan tekijöitä. Tiedetään, että tämä ei myy, mutta ottakaa nyt edes ilmaisena vinkkinä.


Järkevästä painonhallinnasta lisää seuraavilla sivuilla:

Anette Palssa
BITE -Haarukassa hyvinvointi
Painonhallintatalo.fi 
Personal trainer & ravitsemusterapeutti Petteri Lindblad 
Pöperöproffa Patrik Borg
Se erilainen fitness -blogi
Vaakakapina